• Ruotsin Metsähallitukselle 20 miljoonan myrskyrahat – näin ne käytetään

    Muun muassa Ruotsin ”Hanneksen” tuhojen korjaamiseen suunnatut rahat käytetään vuonna 2026.
    Johannes-myrkyn kaataneen  joulukuun lopussa Ruotsissa lähes  11 miljoonaa kuutiometriä metsää. Kuvassa Suomessa Hanneksena tunnetun myrskyn aikaansaannoksia.
    Johannes-myrkyn kaataneen joulukuun lopussa Ruotsissa lähes 11 miljoonaa kuutiometriä metsää. Kuvassa Suomessa Hanneksena tunnetun myrskyn aikaansaannoksia.  Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    25.7.202614:00
    Henna Lääveri

    Ruotsin hallitus päätti kevään lisäbudjetissa myöntää Skogsstyrelsenille eli Ruotsin metsähallitukselle 20 miljoonan kruunun tilapäisen lisämäärärahan myrskytuhojen korjaamiseen.

    Potti on euroissa noin 1,8 miljoonaa.

    Johannes-myrsky ja Anna-lumimyrsky aiheuttivat vuodenvaihteessa laajoja vahinkoja Keski- ja Pohjois-Ruotsissa.

    Johanneksen arvioidaan kaataneen 27.–28. joulukuuta 2025 lähes 11 miljoonaa kuutiometriä metsää. Kyseessä on sama myrsky, joka Suomessa tunnettiin Hannes-nimellä.

    Anna-myrskyn kohdalla haasteena oli sen puhaltama lumi, joka sekoitti liikenteen eri puolella Ruotsia tammikuun alussa.

    Ruotsalaimedia SVT:n meteorologi Tora Tomasdottir piti hyvin epätavallisena kahden niin erilaisen myrskyn esiintymistä peräkkäin.

    ”Anna ja Johannes ovat täysin erilaisia, he eivät ole edes sukua toisilleen”, hän totesi Anna-myrskystä varoittavassa jutussa.

    Johanneksen arvioidaan kaataneen 27.–28. joulukuuta 2025 lähes 11 miljoonaa kuutiometriä metsää. Kyseessä on sama myrsky, joka Suomessa tunnettiin Hannes-nimellä.

    Lisää aiheesta
    • Sahojen puhelimet käyvät kuumina Suomessa. Metsänomistajat pyytävät apua ja tarjoavat myrskypuitaan ostettavaksi.

      Metsäteollisuus | Suomalaiset sahat huolissaan: Ruotsin myrskypuut voivat sekoittaa mäntysahatavaran vientikauppaa

      Tilaajalle
    • Myrsky riepotteli Suomea ja Ruotsia 27. joulukuuta. Suomessa se sai nimekseen Hannes, Ruotsissa Johannes.

      Ympäristö | Johannes-myrsky kaatoi Ruotsissa metsää kolminkertaisesti Suomeen verrattuna

      Tilaajalle

    Myrskyrahat käytetään vuonna 2026. Metsähallitus aikoo toteuttaa yhteensä noin kymmenen aloitetta.

    Näihin kuuluu sekä operatiivisia toimenpiteitä nykyisten vahinkojen hallitsemiseksi että pidemmän aikavälin valmiuksien kehittämishankkeita.

    ”Jatkamme intensiivistä työtä myrskytuhojen vaikutusten rajoittamiseksi metsille ja metsänomistajille ja käytämme rahat myös oman ja metsätalouden valmiuden vahvistamiseen ja uusien myrskyjen aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseen”, kertoo Ruotsin metsähallituksen pääjohtaja Staffan Norin.

    20 miljoonan kruunun potilla on Metsähallituksen mukaan tarkoitus muun muassa kehittää yhteistyössä Skogforskin kanssa tietoa ja dataa kansallista toimintasuunnitelmaa varten, jonka tavoitteena on parantaa maan metsäteitä.

    Lisäksi rahoilla kehitetään digitaalisia valmiuksia metsävahinkojen havaitsemiseksi myrskyn jälkeen, tehostetaan metsänomistajille tarjottavaa neuvontaa myrskytuhojen suhteen ja laajennetaan kirjanpainajaparveilun seurantaa.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Metsää on menetetty Ruotsissa viime vuosina keskimäärin lähes kuusi miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

      Metsä | SLU: Ruotsin metsävahingot ovat tuplaantuneet 2000-luvulla – trendin odotetaan jatkuvan samanlaisena

    • Metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat hakkuumenetelmän valintaan.

      Metsänhoito | Ruotsin metsähallitus kannustaa jatkuvaan kasvatukseen

    Artikkelin aiheet
    myrskytuho
    metsätalous
    Ruotsi
    Skogsstyrelsen
    kirjanpainaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla