• Ruotsin metsähallitus kannustaa jatkuvaan kasvatukseen

    Jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä hakkuita pitäisi lisätä sopivilla paikoilla, sanoo Ruotsin metsähallitus. Lisäksi menetelmästä tulisi tarjota metsänomistajille enemmän tietoa.
    Metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat hakkuumenetelmän valintaan.
    Metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat hakkuumenetelmän valintaan. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    1.5.202508:00
    Päivitetty2.5.202511:49
    Anniina Jokinen

    Jatkuvaa kasvatusta tulisi lisätä perustelluissa paikoissa, toteaa Ruotsin metsähallitus Skogsstyrelsen mielipidekirjoituksessaan. Sen mukaan metsänomistajat ovat aiempaa kiinnostuneempia peitteisestä metsänkasvatuksesta, jossa vältetään avohakkuita.

    Ruotsin metsähallitus korostaa, että metsän rakenne ja metsänomistajan tavoitteet määräävät, millaisilla menetelmillä metsää uudistetaan. Jatkuva kasvatus ei sovi kaikkialle.

    ”Siksi on tärkeää, että metsänomistaja on tietoinen jatkuvan kasvatuksen riskeistä ja rajoituksista. Peitteisessä metsänkasvatuksessa pitää huomioida, että luontainen uudistuminen on vaikeaa joillain alueilla, harvennus lisää kasvun hiipumisen ja myrskytuhojen riskiä ja hakkuu pitää suunnitella varhain, jotta ympäristöasiat voi ottaa huomioon”, Skogsstyrelsenin metsäjohtaja Staffan Norin kirjoittaa.

    Ruotsin metsähallituksen mukaan jatkuva kasvatus voi lisätä metsien kykyä kestää ilmastonmuutosta, luoda edellytykset metsän vakaalle kasvulle, ylläpitää metsän monimuotoisuutta, vähentää eroosiota ja maanvyörymiä, vähentää vesistökuormitusta sekä ylläpitää metsän sosiaalista käyttöä.

    ”Jokaisen metsänomistajan on itse päätettävä, haluaako käyttää avohakkuuttomia menetelmiä”, Ruotsin metsähallitus toteaa.

    Sen mukaan metsänomistajille pitää tarjota riittävästi tietoa eri metsänkäsittelymenetelmistä, jotta he voivat hoitaa metsiään parhaaksi kokemallaan tavalla.

    OIKAISU 1.5. klo 16.15. Käännösvirheen vuoksi jutussa kerrottiin aiemmin, että Ruotsin metsähallitus kannustaa avohakkuisiin.

    Linkki alkuperäiseen juttuun: Debatt: Hyggesfritt bör öka där det är motiverat

    Lisää aiheesta
    • Asko Pitkänen esittelee leimikon tiheää osaa. Onni oli, että hakkuun jälkeen koitti 15 asteen pakkanen, joka helpotti ajamista.

      Metsänhoito | Tältä metsä näyttää jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen

      Tilaajalle
    • Energiapuuhakkuu jatkuvan kasvatuksen metsässä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Jatkuva vai jaksollinen? Jokainen metsänomistaja saa valita itselleen sopivan kasvatusmenetelmän omista lähtökohdistaan

    • Käsittelemättömät korvasienet sisältävät gyromitriini-nimistä myrkkyä.

      Marjat ja sienet | Avohakkuiden herkku aloittaa keruukauden myrkyllisyydestä huolimatta – näin kokenut sienikouluttaja suhtautuu asiaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ruotsin metsähallitus
    jatkuva kasvatus
    peitteinen metsänkasvatus
    metsänhoito
    avohakkuuton menetelmä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla