• Tältä metsä näyttää jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen

    MT vieraili hämeenkyröläisen Asko Pitkäsen metsässä ennen hakkuuta ja sen jälkeen. Paljon puustoa jäi vielä pystyynkin.
    Tilaajalle
    Asko Pitkänen esittelee leimikon tiheää osaa. Onni oli, että hakkuun jälkeen koitti 15 asteen pakkanen, joka helpotti ajamista.
    Asko Pitkänen esittelee leimikon tiheää osaa. Onni oli, että hakkuun jälkeen koitti 15 asteen pakkanen, joka helpotti ajamista. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsänhoito
    13.4.202514:00
    Henrik Hohteri
    Hämeenkyrö

    ”Jatkuva kasvatus on kiinnostanut oikeastaan aina”, sanoo Hämeenkyrössä metsää omistava Asko Pitkänen.

    Metsät jatkuvasti peitteisinä pitävän hoitofilosofian hän on perinyt jo edesmenneeltä isältään, jonka kanssa Pitkänen teki metsätöitä pienestä pitäen.

    Jatkuva kasvatus oli pitkään metsälaissa kielletty tai tehty vaikeaksi. Viimeiset kymmenen vuotta Pitkänen on kuitenkin voinut kehittää metsiään aktiivisesti jatkuvan kasvatuksen suuntaan.

    Eräs hyvä puoli on, että pottiputkea ja raivaussahaa ei juuri tarvita.

    Tältä näyttää hakkuun jälkeen kuvio, jolta hakattiin erittäin järeitä kuusia.
    Tältä näyttää hakkuun jälkeen kuvio, jolta hakattiin erittäin järeitä kuusia. Kuva: Jarno Mela
    Sama metsikkö kuvattuna helmikuussa vuonna 2024, jolloin leimikkoa ei ollut vielä hakattu.
    Sama metsikkö kuvattuna helmikuussa vuonna 2024, jolloin leimikkoa ei ollut vielä hakattu. Kuva: Jarno Mela

    ”Siinä on positiivisia tekijöitä varsinkin rehevillä mailla, joita tässäkin tilalla on. Avohakkuualoilla on niin iso heinittymisen riski, melkein metrin heinä tulee heti. On kauhea tappelu taimien kanssa, että saa ne lähtemään”, Pitkänen sanoo.

    Mutta miltä jatkuvan kasvatuksen hakkuut käytännössä näyttävät näillä rehevillä kangasmailla? Sitä on tarkoitus tutkia paikan päällä.

    MT haastatteli Asko Pitkästä vuosi sitten puukauppasopimuksista, kun hakkuu oli suunnitteilla.

    Seitsemän hehtaarin leimikko siirtyi kuitenkin tämän talven korjuuseen. Hakkuu toteutui helmikuun puolivälissä, ja tukit on jo ajettu sahoille ja vaneritehtaille. Pienpuusta valtaosa on tehty energiarangaksi, lisäksi kuljetusta odottaa vielä pieni pino parruaihiota.

    Lisää aiheesta
    • Asko Pitkänen on jo tehnyt kaupat näistä puista, mutta kylmä talvi on viivyttänyt hakkuita.

      Metsänhoito | Asko Pitkänen on tehnyt puukauppaa 43 vuotta – yhteen ostajan tarjoamaan sopimusehtoon hän ei suostu koskaan

      Tilaajalle
    Lahon valtaamaan kohtaan tehtiin noin 2 000 neliön pienaukko.
    Lahon valtaamaan kohtaan tehtiin noin 2 000 neliön pienaukko. Kuva: Jarno Mela

    Leimikko koostui kahdesta erilaisesta alueesta. Tutustumme ensimmäiseksi kuvioon, jolla on ollut järeää kuusikkoa ja sen alle syntynyttä vaihtelevan kokoista, luontaista taimikkoa.

    Järeimmät kuuset ja vanhat koivut on poimittu pois. Näemme myös noin 2 000 neliön pienaukon, jossa kasvatettavaa puustoa on vain pikkutaimina. Syynä aukon tekoon oli lahokeskittymä. Nyt tavoitteena on uudistuminen lehtipuulle.

    Poimintahakatulla alueella puuta on edelleen pystyssä paljon. Tukkikokoisten puiden korjuussa ohjenuorana on ollut kasvukunto: jos latvakasvain on pitkä, puu on saanut jatkoaikaa.

    ”Rahavirroissa uskon, että näillä pohjilla menetelmä on ihan kilpailukykyinen.”

    Asko Pitkänen, metsänomistaja

    Monesti jatkuvan kasvatuksen hakkuissa metsä jätetään varsin harvaksi. Pitkäsen kuusikossa lienee edelleen parisataa kuutiota hehtaarilla pystyssä. Pellon reunaan rajautuvalla kuviolla Pitkänen halusi rajoittaa kerralla hakattavan puuston määrää muun muassa tuulensuojan vuoksi.

    Leimikon hakkuukertymä oli noin 120–150 kuutiota hehtaarilta.

    ”Tähän tulee hakkuu 10–15 vuoden välein. Rahavirroissa uskon, että näillä pohjilla menetelmä on ihan kilpailukykyinen.”

    Tämän alueen 417 kuution hakkuukertymästä tukkia oli 113 kuutiota. Tukkiprosentti jäi alhaiseksi lahojen puiden suuren osuuden takia.

    Hakkuukuvioista toinen oli ennen hakkuuta erittäin tiheä. Hakkuussa sekä poimittiin isoimpia tukkeja että harvennettiin jäävää puustoa. Suurin osa on täälläkin kuusta. Tarkoitus on kehittää metsiä sekametsän suuntaan, joten muiden puulajien edustajat säästetään mahdollisuuksien mukaan.

    Pitkänen on tyytyväinen jälkeen. Korjuuvaurioita näkyy hämmästyttävän vähän siihen nähden, että ajouria ympäröi edelleen varsin tiheä puusto.

    ”Pituuskasvu on hyvä, ja kuuset ovat punakuorisia.”

    Leimikon tiheällä osalla hakkuusta kertyi 555 kuutiota puuta, josta tukkia oli 198 kuutiota. Laho-ongelmaa ei täällä ollut. Pitkänen arvelee, että tännekin palataan kymmenen vuoden päästä korjaamaan seuraavaa tukkisatoa.

    Metsävaratiedot aliarvioivat puuston määrää rankasti. Niiden perusteella hakkuukertymä olisi ollut 500–600 kuutiota, kun todellinen kertymä oli yhteensä lähes tuhat kuutiota.

    ”Tulevaisuuden puustohan olisi menetetty, jos alikasvos raivattaisiin pois.”

    Asko Pitkänen

    Puukauppaa tehdessä Pitkänen huomasi, että ostajat suosivat avohakkuukohteita. Vaikka kilpailutuksessa oli ilmoitettu jatkuvan kasvatuksen hakkuusta, monen yhtiön tarjous edellytti ennakkoraivausta. Tällainen ehto ei Pitkäselle kelvannut.

    ”Tulevaisuuden puustohan olisi silloin menetetty, jos se raivattaisiin pois.”

    Kilpailutuksen voitti metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu. Tukin hinnat vastaavat harvennusleimikoiden tasoa, ja pienempi puu tehtiin energiaksi viime vuoden hyvillä hinnoilla.

    Hakkuukertymästä suurin osa oli kuusta. ”Jätin käytännössä kaikki männyt pystyyn, jotta kuusivaltaisiin metsiin tulisi luontaisesti mäntyä joukkoon”, Pitkänen kertoo.
    Hakkuukertymästä suurin osa oli kuusta. ”Jätin käytännössä kaikki männyt pystyyn, jotta kuusivaltaisiin metsiin tulisi luontaisesti mäntyä joukkoon”, Pitkänen kertoo. Kuva: Jarno Mela

    Mahdollisimman suurten tulojen tavoittelussa perinteinen avohakkuu ja istutus saattaisi olla kannattavampaa, Pitkänen myöntää. Hänellä vaakakupissa painoi moni muukin seikka kuin välitön rahan tarve.

    Yksi tärkeä seikka on, että Pitkänen kuljeskelee talonsa lähellä sijaitsevissa metsissä monta kertaa viikossa. Virkistysarvotkin on silloin huomioitava.

    ”Onhan se aivan eri asia kävellä tällaisessa metsässä kuin hakkuuaukolla.”

    Lisää aiheesta
    • Jatkuvan kasvatuksen hakkuut vaativat tarkkuutta, ettei jäävä puusto vahingoitu.

      Metsänhoito | Aiemmin kielletty menetelmä nousee pönkittämään metsätalouden kannattavuutta

      Tilaajalle
    • Tukkikertymällä on suuri vaikutus korjuun lopputulokseen.

      Metsänhoito | Tukkikertymä tasaa kasvatusmenetelmien erot puunkorjuussa

      Tilaajalle
    • Energiapuuhakkuu jatkuvan kasvatuksen metsässä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Jatkuva vai jaksollinen? Jokainen metsänomistaja saa valita itselleen sopivan kasvatusmenetelmän omista lähtökohdistaan

    • Jatkuvan kasvatuksen metsästä on tukit poimintahakattu pois.

      Metsänhoito | Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen voisi murentaa metsien kasvun ja hiilinielut

      Tilaajalle
    • Innoforin mukaan jatkuva kasvatus tuottaa puuta siinä missä avohakkuutkin.

      Metsänhoito | Jatkuvaa kasvatusta suosiva Innofor: Sertifioinnit valovuosien päässä kestävyydestä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla