Aiemmin kielletty menetelmä nousee pönkittämään metsätalouden kannattavuutta

Metsän jatkuva kasvatuksella voi kohentaa metsätalouden kannattavuutta. Aiemmin kielletyn menetelmän edut näkyvät etenkin heikkokasvuisimmilla kohteilla.

Suomen metsät kiritettiin kasvuun 1960-luvulla alkaneilla avohakkuilla ja männyn viljelyllä. Niiden toteutusta viranomaiset valvoivat tiukasti.

Nyt tilanne on toinen ja metsänomistajalla on vapaus valita erilaisten metsänkäsittelytapojen välillä.

Uusi metsälaki sallii myös jatkuvan kasvatuksen. Aiemmin sen käyttö oli vähäistä, sillä lakia valvova metsälautakunta saattoi tulkita menetelmän metsän hävitykseksi, mistä seurasi seuraamuksia.

Taitavimpien metsänomistajien käyttämiin yläharvennuksiin viranomaisilla ei kuitenkaan ollut sanomista.

Yksi jatkuvan kasvatuksen puolestapuhujista on professori Timo Pukkala. Hänen mukaansa jatkuva kasvatus on aina kannattavaa. Reunaehtona on, että puusto tuo myyntituloja.

Esimerkkinä Pukkala käyttää omia metsiään. Hän kertoo käyttäneensä niissä jatkuvaa kasvatusta vuodesta 2014. Siitä lähtien hoitokulut ovat olleet nolla euroa, mutta tuloja on tullut runsaasti.

”Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus on itsestään selvyys. Se ei silti tarkoita, että jatkuva kasvatus olisi kannattavampaa kuin tasaikäismetsätalous”, Pukkala täsmentää.

Jatkuvaan kasvatukseen tähtäävässä taimikossa on useita puulajeja. Kuva: Markku Vuorikari

Käytännössä parhaan kasvatusmenetelmän valinta on monen tekijän summa. Siihen vaikuttaa puuston lähtötilanne ja kasvuolosuhteet.

Pukkalankin mukaan viljelymetsätalous voi alhaisella korkovaatimuksella olla kilpailukykyinen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Suomen viljavilla kasvupaikoilla. Kannattavuutta lisää, jos hakkuissa käytetään yläharvennusta.

Myös metsänomistajan toiveilla ja tarpeilla on merkitystä. Oma lukunsa ovat metsänomistajat, joiden tuottovaatimus on korkea. He pitävät metsänsä harvoina ja kiertoajan lyhyenä.

Varsinaisia euroja arvostavat metsänomistajat voivat vastaavasti kasvattaa puupääomaa kiertoaikaa pidentämällä.

Jatkuvapeitteisen ja jaksollisen metsänkasvatuksen väliset taloudelliset vertailut perustuvat laskentamalleihin. Niissä jaksollisen metsänkasvatuksen kannattavuutta rasittavat metsänuudistamisen ja taimikonhoidon kustannukset.

”Yleinen tulos on, että jatkuva kasvatus on kannattavampaa, mutta tasaikäisessä varttuneessa kuusikossa yksi avohakkuu on kuitenkin usein kannattavin vaihtoehto”, Pukkala toteaa.

Jatkuva kasvatus on sitä edullisempi vaihtoehto, mitä korkeampaa korkoa metsänhoitokustannuksille sälytetään. Toisaalta jatkuvan kasvatuksen kannattavuuskin on kiinni metsikön alkutilasta ja puiden läpimittajakaumasta.

”Mitä vaihtelevampi puuston rakenne on ja mitä korkeampaa korkokantaa käytetään ja mitä korkeammat ovat uuden metsän perustamiskustannukset sitä kannattavampaa on jatkuvapeitteinen metsänkasvatus verrattuna jaksolliseen metsänkasvatukseen”, vahvistaa professori Pasi Rautio Luonnonvarakeskuksesta.

Kuvassa istutusmännikkö, johon on tehty jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä yläharvennus. Kuva: Timo Pukkala

Turvemailla jatkuva kasvatus näyttäisi sopivan kuuselle. Korpikuusikoissa uudistumista edistää, jos metsiköt hakataan lähelle lakirajaa.

”Kuusikoiden pienaukot lisäävät kuusen taimettumista, mutta aukkokoon kasvaessa hieskoivu valtaa alaa. Rehevillä turvemailla ruohottuminen estää kuusen uudistumista”, sanoo Rautio.

Turvemaan männiköissä saattaa olla luontaista erirakenteisuutta. Niihin sopii myös kaistalehakkuu, joka on yksi tapa välttää avohakkuuseen liittyvä veden pinnan nousu. Sillä välttyy ojien kunnostukselta.

Raution mukaan simulaatioissa on havaittu, että mitä eteläisempi sijainti ja mitä leveämpi kaistale, sitä nopeampaa on metsikön kasvu.

Käytännössä jatkuvaa kasvatustakin voi harjoittaa erilaisilla menetelmillä. Jotkut lukevat siihen vain koko ajan peittoisena säilyvät metsät. Laveamman määritelmän mukaan siihen hyväksytään myös pienaukot ja kaistalehakkuut.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsien uudistuminen perustuu olemassa olevan alikasvoksen hyödyntämiseen. Täydennysviljelyä ei ole täysin suljettu pois, mutta luontainen taimettuminen on silti yksi tärkeimmistä jatkuvan kasvatuksen edellytyksistä.

Kivennäismailla poimintahakkuu soveltuu kuusikoille. Männiköt uudistuvat paremmin pienaukoissa ja kaistaleissa.

Juurikäävät ovat jatkuvapeitteiselle kasvatukselle merkittävästi suurempi uhka kuin tasaikäiselle metsänkasvatukselle. Vastaavasti tuuli- ja lumituhot sekä kirjanpainajaan liittyvä tuhoriski ovat eri-ikäisissä metsissä todennäköisesti vähäisempiä kuin tasaikäisissä.

Monimuotoisuuden näkökulmasta jatkuva kasvatus hyödyttää varjostusta tarvitsevia lajeja, kuten mustikkaa. Myös peitteisyyden jatkuvuutta vaativat lajit, kuten liito-orava, saattavat hyötyä.

Peitteistä maisemaa pidetään myös metsien monikäytön näkökulmasta monesti hyvänä. Toisaalta aukot avaavat näkymiä, esimerkiksi tieltä järvelle, ja osa lajeistakin suosii metsän avoimia ja aurinkoisia kohtia.

Vaikka jatkuvan kasvatuksen hyödyistä puhutaan paljon, sen käyttö on jäänyt vähäiseksi. Metsänkäyttöilmoitusten perustelleella sen osuus on joitain prosentteja kaikista hakkuista.

Suunta on kuitenkin kasvava ja metsänomistajilla on siihen kiinnostusta. Metsätutka-kyselyn perusteella jopa kolmannes metsänomistajista on kokeillut sitä ainakin joillakin metsätilansa kuvioilla.

”Siirtyminen hoidetusta tasarakenteisesta metsästä jatkuvaan kasvatukseen ei käy hetkessä. Se vie Etelä-Suomessakin hyvän tovin eli kymmeniä vuosia”, toteaa Raitio.