Lukijalta: Jatkuva kasvatus sopii kaikenlaisiin kasvatusmetsiin

MT (2.12.) kirjoitti aivan oikein, että jatkuvan kasvatuksen hakkuut yleistyvät vuosi vuodelta. Todellinen määrä on silti tilastoja suurempi, koska edelleen osa niistä ilmoitetaan tavanomaisiksi harvennushakkuiksi. Jatkuvan kasvatuksen käyttö lisääntyisi paljon nopeammin, jos siihen ei kytkettäisi virheellisiä myyttejä tai mielikuvaa monimutkaisesta menetelmästä.

Jatkuva kasvatus noudattaa varsin pitkälle metsien luontaista kehitystä. Kaikki metsän kasvupaikat metsittyvät ja kehittyvät myös ilman ihmisen toimia.

Tutkimuksissa on koostettu kasvupaikoittaisia kehityssarjoja, jotka perustuvat valtakunnan vanhojen metsien inventointiaineistoihin. Näiden ja koekenttämittausten avulla on tehty käsittelymallit kaikille kasvupaikoille eri osiin maatamme. Jo talonpojat aikoinaan osasivat ottaa mallia luonnosta hakkuita tehdessään. Nykytekniikalla se on vielä huomattavasti helpompaa ja tehokkaampaa.

Vaikka metsä kehittyy jatkuvassa kasvatuksessa erirakenteiseksi, menetelmän käyttöön siirtyminen ei sitä edellytä. Tasarakenteisissa metsissäkin siirtyminen tehdään yläharvennuksilla. Metsikkö kehittyy vähitellen erirakenteiseksi. Syntyvä alikasvos kasvaa hitaasti laatupuuksi.

Hakkuita ei pidä tehdä tavanomaista voimakkaampana hyväkasvuisissa metsissä uudistumisen nopeuttamiseksi. Se voi olla tarpeen vasta, kun siirrytään jatkuvaan kasvatukseen vanhahkoissa metsissä.

Pelkistäen voi todeta, että jatkuva kasvatus on tukkipuiden harvennusta kypsimmästä päästä. Samalla tehdään kasvutilaa tukkipuuksi kehittyville hyvälaatuisille puille. Säästöpuiksi pitää jättää myös suuria puita sekä huolehtia luontaisten puulajien säilymisestä sekapuustona ja monimuotoisesta lahopuujatkumosta.

Jos hakkuun jälkeen valtaosa puista on pieniä tai jälki näyttää vajaatuottoiselta rääseiköltä, kyseessä ei ole aito jatkuva kasvatus. Myöskään pienaukkohakkuu eli niin sanottu jatkuva aukotus ei ole jatkuvaa kasvatusta. Pienaukon voi tehdä esimerkiksi, kun uudistetaan juurikäävän valtaama alue luontaisesti lehtipuille.

Yrjö Norokorpi

metsänhoitotieteen dosentti