• Lukijalta: Jatkuva kasvatus sopii kaikenlaisiin kasvatusmetsiin

    Jatkuva kasvatus on yleisempää kuin tilastot näyttävät, kirjoittaa metsänhoitotieteen dosentti Yrjö Norokorpi. ”Jos hakkuun jälkeen valtaosa puista on pieniä tai jälki näyttää vajaatuottoiselta rääseiköltä, kyseessä ei ole aito jatkuva kasvatus.”
    Jatkuvan kasvatuksen metsää. Kuvituskuva.
    Jatkuvan kasvatuksen metsää. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Metsänhoito
    10.12.202414:00
    Lukijalta
    Yrjö Norokorpi

    MT (2.12.) kirjoitti aivan oikein, että jatkuvan kasvatuksen hakkuut yleistyvät vuosi vuodelta. Todellinen määrä on silti tilastoja suurempi, koska edelleen osa niistä ilmoitetaan tavanomaisiksi harvennushakkuiksi. Jatkuvan kasvatuksen käyttö lisääntyisi paljon nopeammin, jos siihen ei kytkettäisi virheellisiä myyttejä tai mielikuvaa monimutkaisesta menetelmästä.

    Jatkuva kasvatus noudattaa varsin pitkälle metsien luontaista kehitystä. Kaikki metsän kasvupaikat metsittyvät ja kehittyvät myös ilman ihmisen toimia.

    Tutkimuksissa on koostettu kasvupaikoittaisia kehityssarjoja, jotka perustuvat valtakunnan vanhojen metsien inventointiaineistoihin. Näiden ja koekenttämittausten avulla on tehty käsittelymallit kaikille kasvupaikoille eri osiin maatamme. Jo talonpojat aikoinaan osasivat ottaa mallia luonnosta hakkuita tehdessään. Nykytekniikalla se on vielä huomattavasti helpompaa ja tehokkaampaa.

    Vaikka metsä kehittyy jatkuvassa kasvatuksessa erirakenteiseksi, menetelmän käyttöön siirtyminen ei sitä edellytä. Tasarakenteisissa metsissäkin siirtyminen tehdään yläharvennuksilla. Metsikkö kehittyy vähitellen erirakenteiseksi. Syntyvä alikasvos kasvaa hitaasti laatupuuksi.

    Hakkuita ei pidä tehdä tavanomaista voimakkaampana hyväkasvuisissa metsissä uudistumisen nopeuttamiseksi. Se voi olla tarpeen vasta, kun siirrytään jatkuvaan kasvatukseen vanhahkoissa metsissä.

    Pelkistäen voi todeta, että jatkuva kasvatus on tukkipuiden harvennusta kypsimmästä päästä. Samalla tehdään kasvutilaa tukkipuuksi kehittyville hyvälaatuisille puille. Säästöpuiksi pitää jättää myös suuria puita sekä huolehtia luontaisten puulajien säilymisestä sekapuustona ja monimuotoisesta lahopuujatkumosta.

    Jos hakkuun jälkeen valtaosa puista on pieniä tai jälki näyttää vajaatuottoiselta rääseiköltä, kyseessä ei ole aito jatkuva kasvatus. Myöskään pienaukkohakkuu eli niin sanottu jatkuva aukotus ei ole jatkuvaa kasvatusta. Pienaukon voi tehdä esimerkiksi, kun uudistetaan juurikäävän valtaama alue luontaisesti lehtipuille.

    Yrjö Norokorpi

    metsänhoitotieteen dosentti

    Lisää aiheesta
    • Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa tavoitteena on erirakenteinen metsä, joka uudistuu suurelta osin luontaisesti.

      Metsänhoito | Metsän jatkuvaan kasvatukseen tähtää vain muutaman hehtaarin hakkuu sadasta

      Tilaajalle
    • Juurikääpä leviää herkästi lahovikaisista ylispuista alemman latvuskerroksen puihin.

      Metsänhoito | Poimintahakkuissa tarkkana – korjuuvauriot ovat kuin valtatie tuhosienen itiöille

      Tilaajalle
    • Isovarpuräme on yksi tavallinen suotyyppi, jolla kasvaa puita.

      Metsänhoito | Miljoona hehtaaria suometsiä lähestyy hakkuukypsyyttä – näin valtaosa suometsistä on tapana uudistaa

      Tilaajalle
    • ”Vielä 1950–60-luvuilla kulotus oli yleistä. Nykyään metsänhoidollisia kulotuksia tehdään vain satunnaisesti”, Kortejärvi kirjoittaa.

      Metsänhoito | Kortejärvi: Tuli toisi metsiimme lisää luonnonmetsän piirteitä ja antaisi kyytiä alta kasvaville kuusille

    • Metsien kasvu on lisääntynyt, joten harvennuksessa voi jättää aiempaa enemmän puuta hehtaarille.

      Metsä | Ilmastonmuutos romutti puuston vanhat harvennusmallit: Näin metsiä kasvatetaan jatkossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    jatkuva kasvatus
    metsänhoito
    metsät
    hakkuut
    metsätalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla