Metsän jatkuvaan kasvatukseen tähtää vain muutaman hehtaarin hakkuu sadasta

Jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus jäi metsänkäyttöilmoitusten perusteella 2,5 prosenttiin viime vuonna. Vaikka menetelmän käyttö on vielä vähäistä, sen mukaisesti käsiteltyjen metsiköiden määrä on silti kasvussa.

Metsäkeskuksen keräämien hakkuuilmoitusten perusteella jatkuvaan kasvatukseen tähtäävissä hakkuissa on suuri ero maakunnittain. Eniten menetelmää käytetään Uudellamaalla ja Lapissa.

Kummassakin maakunnassa jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus oli kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna. Silti niissäkin jatkuvan kasvatuksen osuus jäi noin yhteen hehtaariin 20:stä.

Vähiten jatkuvan kasvatuksen hakkuut ovat kiinnostaneet Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Niissä jatkuvan kasvatuksen hakkuita ilmoitettiin reilun hehtaarin verran 100 hehtaarille.

”Jatkuva kasvatus ei tahdo onnistua. Se vaatii oikean kohteen ja paljon töitä”, toteaa toiminnanjohtaja Jarmo Lahdenmaa Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistyksestä.

Lahdenmaan mukaan Etelä-Pohjanmaalla on paljon tasaikäisinä talousmetsinä hoidettuja männikköjä, jotka soveltuvat jatkuvaan kasvatukseen huonosti. Sen sijaan sitä voisi kokeilla rämemänniköissä. Etenkin jos ne ovat valmiiksi epätasaisia.

”Jatkuva kasvatus vaatii metsänomistajan sitoutumista ja omatoimisuutta. Sellaisiakin tapauksia on, että metsänomistaja on halunnut jatkuvan kasvatuksen käyttöä kohteessa, jossa siihen ei ole edellytyksiä”, sanoo Lahdenmaa.

Jatkuvan kasvatuksen metsissä puuston rakennetta ylläpidetään poimintahakkuilla ja pienaukkohakkuilla. Metsä säilytetään puustoisena koko ajan. Tavoitetilassa metsässä kasvaa monen kokoisia ja eri-ikäisiä puita.

Laajoja uudistushakkuita ei jatkuvaan kasvatukseen kuulu, mitä monet pitävät menetelmän hyvänä puolena.

Ajatus on kaunis, mutta lopputulos ei välttämättä miellytä silmää. Ensinnäkin suurin osa puista on pieniä puita ja hakkuun jälkeen tulos saattaa näyttää vajaatuottoiselta rääseiköltä.

Jatkuvan kasvatuksen metsissä hakkuukierto toistuu metsikössä noin 10–30 vuoden välein. Se pitää metsät riittävän harvoina ja edistää niiden taimettumista.

Tavoitteena on, että metsä uudistuu luontaisesti siementävän puuston ja alikasvoksen avulla. Taimettumista voidaan jouduttaa kylvöllä ja pienaukkojen istutuksilla.

Uudistuskustannuksissa saatu säästö parantaa jatkuvan kasvatuksen laskennallista kannattavuutta.

Hoidettu tasaikäinen männikkö soveltuu huonosti jatkuvaan kasvatukseen. Kuva: Markku Vuorikari

Metsien soveltuminen jatkuvaan kasvatukseen vaihtelee. Vaikeimpia kohteita ovat hoidetut tasaikäiset talousmetsät. Niiden muuttaminen jatkuvalle kasvatukselle vaatii jopa kymmeniä vuosia aikaa.

Parhaiten jatkuvaan kasvatukseen soveltuvat rehevien maiden kuusikot tai sekametsät, joissa on valmis alikasvos. Mitä enemmän puiden ikä ja koko vaihtelevat sitä parempi.

Luontaisesti erirakenteisia kohteita löytyy suon ja kankaan vaihettumisvyöhykkeistä sekä peltojen ja vesistöjen reunoilta.

Jatkuvaan kasvatukseen soveltuvia kohteita ovat myös rehevät, ojitetut suometsät. Ne taimettuvat yleensä kuuselle luontaisesti.

Jatkuva kasvatusta käytetään myös virkistys- ja maisemametsissä, joissa halutaan säilyttää puuston peitteisyys.

Jatkuvaa kasvatusta ei suositella metsikkökuvioille, joilla esiintyy runsaasti juurikääpää. Sienitauti leviää taimiin juuriyhteyksien kautta, mikä romuttaa metsän taloudellisen tuoton.

Kyseisissä kohteissa vaihtoehdoksi jää avohakkuu ja puulajin vaihto. Siinäkin on omat vaikeutensa, sillä kuusen vaihtoehtona oleva rauduskoivu on hirvien herkkua.

Juurikäävästä eroon pääsyä voi yrittää nopeuttaa kulotuksella. Kulotusta puoltavat myös luonnonhoidolliset syyt.

Pitemmällä tähtäyksellä ongelmia aiheutuu, jos nopeakasvuisimpiin puihin kohdistuu jatkuva harsinta. Se heikentää ajan kanssa metsikön laatua.