
Tutkimusprofessori Jari Hynynen, Luonnonvarakeskus: Kiertoajan pidentäminen on termi, jota käytetään puuntuotannon piirissä olevien talousmetsien yhteydessä. Sillä tarkoitetaan puuston kasvattamista nykyisin totuttua järeämmäksi ja vanhemmaksi.
Jaksollisessa metsänkasvatuksessa puusto uudistetaan kiertoajan jälkeen. Metsänhoidon suosituksissa kiertoaika määräytyy puuston järeyden perusteella. Mitä nopeammin puut kasvavat, sitä lyhyempi niiden kiertoaika on. Kasvunopeuteen taas vaikuttavat puulajin lisäksi maaperän ravinteisuus, metsän maantieteellinen sijainti sekä metsänhoitotoimet.
Jos kiertoaikaa pidennetään, puuston läpimittaa kasvatetaan 2–3 senttiä nykysuosituksia järeämmäksi. Vuosissa mitattuna kyse on kuusikoissa keskimäärin 5–10 vuodesta ja männiköissä 10–20 vuodesta.
Hynynen: Keskustelu lähti liikkeelle tarpeesta lisätä metsien hiilivarastoa kuitenkin niin, ettei samalla vaaranneta metsän elinvoimaa. Kun metsää kasvatetaan järeämmäksi, puustoon sitoutunut hiilivarasto kasvaa. Jos esimerkiksi kuusikoissa siirryttäisiin yleisesti nykyistä 5–10 vuotta pidempään kiertoaikaan, kuusikoiden keskimääräinen hiilivarasto lisääntyisi 10–20 prosenttia. Kyseessä olisi siis merkittävä muutos.
Metsäasiantuntija Lea Jylhä, MTK: Kyse on eri tavoitteiden eli talousmetsien puuntuotannon ja hiilensidonnan yhteensovittamisesta sekä suomalaisen metsätalouden ilmastokestävyydestä. Tavoitteena on pyrkiä lisäämään metsien hiilivarastoa puustopääoman kasvaessa.
Hynynen: Kiertoajan pidentäminen sopii terveisiin kasvatusmetsiin, joissa tuhoriski on pieni. Männiköissä kiertoajan pidentäminen on yleensä turvallisinta, mutta kuusikoissa se on taloudellisesti kannattavampaa.
Jylhä: Terve, hoidettu, havupuuvaltainen metsä on hyvä lähtötilanne kiertoajan pidentämiseen. Maantieteellisesti tarkasteltuna riskit pienenevät pohjoiseen mentäessä.
Hynynen: Kiertoajan pidentäminen ei sovellu sellaisiin eteläsuomalaisiin kuusikoihin, joissa on suuri riski kaarnakuoriaisille, juurikäävälle tai tuulituhoille. Suurin osa 50–60-vuotiaista kuusikoista on kuitenkin kohtalaisen terveitä, eikä niiden kasvattaminen viisi vuotta nykyistä pidempään aiheuta merkittävää riskiä.
Jylhä: Vajaatuottoisten metsien kiertoaikaa ei kannata pidentää, ei myöskään lehtipuuvaltaisten metsien, sillä niissä puun luontainen elinikä tulee vastaan. Myös mahdolliset tuhoriskit on syytä ottaa huomioon.
Hynynen: Jos kiertoaika pitenee, pääoma on sidottuna puustoon pidemmäksi aikaa. Päätehakkuutulojen saannin viivästyminen heikentää lyhyellä aikavälillä taloudellista kannattavuutta, jos metsänomistajan tuottovaatimus metsälleen on korkea.
Pitkällä aikavälillä kannattavuus voi jopa parantua, sillä useimmilla kasvupaikoilla kiertoajan maltillinen pidentäminen lisää sekä puuston kasvua että ainespuun tuotosta. Kiertoajan pidentäminen ja puuston kasvattaminen nykyistä järeämmäksi on kannattavaa vielä noin 3 %:n korkovaatimuksella.
Palvelualueen päällikkö Kalle Vanhatalo, Tapio: Pohdinta kiertoajan pidentämisestä tulee tavallisesti esille silloin, kun metsä on jo uudistuskypsää. Tällöin metsänomistajan tulee arvioida, millaisia hyötyjä, haittoja ja riskejä puuston jatkokasvatukseen liittyy.
Puuston laatu ja elinvoimaisuus sekä puumarkkinatilanne ratkaisevat, millaiset perusteet kiertoajan pidentämiseen on taloudellisesti ja onko vielä järkevää toteuttaa esimerkiksi ylimääräinen harvennus. Männiköissä kiertoajan jatkaminen on yleensä turvallisempaa kuin kuusikoissa, koska tuhoriskit ovat pienemmät.
Jos metsänomistaja haluaa käyttää tavanomaista pidempiä kiertoaikoja, se on syytä ottaa huomioon jo edeltävissä harvennuksissa. Tällöin apuna voi käyttää metsänhoidon suositusten pidennetyn kiertoajan harvennusmalleja. Ne ohjaavat tekemään harvennukset kevyempinä, jolloin puusto järeytyy hitaammin.
Kun kiertoaikaa pidennetään maltillisesti, harvennuskertoja ennen metsän uudistamista ei lisätä. Hyvin pitkissä kiertoajoissa harvennuskertoja tarvitaan tavanomaista useampia, jotta vältetään puuston ylitiheys ja kasvun taantuminen.
Jylhä: Kiertoajan pidentämiseen ei ainakaan toistaiseksi ole tarjolla tukia. Vapaaehtoisiin hiilimarkkinoihin kohdistuu paljon odotuksia, mutta toistaiseksi hiilimarkkinoiden kehitys on ollut hidasta ja EU-lainsäädäntö kehitysvaiheessa.
Hynynen: Oikein kohdennettuna maltillinen kiertoajan pidentäminen lisää puuston kasvua ja tilavuutta. Teollisuuden puunsaannilta pidennettyyn kiertoaikaan siirtyminen vaatisi jonkin verran sopeutumista, mutta nykyisillä hakkuumäärillä ongelmat eivät olisi kohtuuttomia. Vuotuiset uudistushakkuiden pinta-alat vähenisivät ja hakkuut kohdistuisivat nykyistä enemmän harvennuksiin.
Metsäluonnon monimuotoisuutta siirtyminen pidennettyyn kiertoaikaan ei pelastaisi, mutta se veisi kehitystä oikeaan suuntaan. Metsän peitteisyys lisääntyisi, mikä suosii peitteisyyttä vaativia eliölajeja, joista ollaan syystäkin huolissaan. Myös metsien kookkaiden puiden ja kuolleen puun määrä lisääntyisi.
Metsien hiilensidonnan näkökulmasta pidennetty kiertoaika on parempi vaihtoehto kuin jatkuva kasvatus. Jatkuvassa kasvatuksessa taimettuminen vaatii, että puita poistetaan hakkuun yhteydessä melko paljon. Pidennetyssä kiertoajassa puuston hiilivarasto ja hiilensidonta säilyvät suurempina.
Laajamittainen pidennettyyn kiertoaikaan siirtyminen vaatisi eri tahoilta sopeutumista. Se, halutaanko asiaa edistää, on poliittinen kysymys.
Hynynen: Pidennetyssä kiertoajassa ei ole tarkoitus seisottaa metsää maailman tappiin asti. Korkokanta-ajattelu löi metsänkasvatuksessa läpi noin 30 vuotta sitten. Metsänhoitosuositusten päivitys korkeamman korkovaatimuksen mukaisiksi johti siihen, että etenkin Väli-Suomessa metsien kiertoajat lyhenivät merkittävästi. Nykyinen kiertoajan pidennys on askel siihen suuntaan, millaisia metsänhoidon suositukset olivat 30 vuotta sitten. Sen suuremmasta liikkeestä tässä ei ole kyse.
Hyötyjä
Kun kiertoaikaa pidennetään maltillisesti, metsän puuntuotoksen ja tukkipuun määrä kasvaa, mikä on eduksi myös hiilen varastoitumiselle puustoon.
Puustoinen metsämaisema säilyy tavallista pidempään, mikä on usein eduksi myös luonnon monimuotoisuudelle.
Metsätalouden toimenpiteistä aiheutuvat hiilipäästöt siirtyvät myöhemmäksi ja toistuvat harvemmin.
Haittoja
Metsään sitoutuneen pääoman tuotto heikkenee metsänkasvatusajan pidentyessä.
Puuston kasvu heikkenee metsän ikääntyessä.
Puuston tuhoriskit kasvavat metsän ikääntyessä.
Pidennetyn kiertoajan vaikutuksia metsien hiilensidontaan tutkittiin Suomen metsäkeskuksen, Tapion ja Luken PIKMA-hankkeessa. Hankkeen päätavoitteena oli selvittää, miten metsän kiertoajan pidentäminen nykyisistä suosituksista voisi parantaa metsien hiilensidontaa ja kestävyyttä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaiset kohteet soveltuvat parhaiten kiertoajan pidentämiseen. Samalla arvioitiin pidennetyn kiertoajan vaikutuksia muun muassa metsän monimuotoisuuteen, puuston elinvoimaisuuteen ja taloudelliseen kannattavuuteen.
Hanke tuotti uutta tietoa, joka sisällytettiin metsänhoidon suosituksiin helpottamaan metsänomistajien ja metsäammattilaisten päätöksentekoa.
PIKMA-hanke oli osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Hanke toteutettiin vuosina 2022–24.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
