
1. Mikä on säästöpuiden merkitys talousmetsien luonnonhoidossa?
Metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi, Tampereen ammattikorkeakoulu: Säästöpuiden jättämisellä voidaan tavoitella monia asioita. Puiden valinnassa tulisi miettiä, mitä tavoitteita varten niitä jätetään, ja ottaa huomioon sekä hakattavan metsikön että sitä ympäröivän metsäalueen luontoarvot.
Yksi tavoite on sulkeutuneen metsän lajiston säilyttäminen uudistusvaiheen yli. Pienilmaston muutoksen voimakkuuden vuoksi tämä vaatii hyvin suuria säästöpuuryhmiä.
Toinen tavoite on puuston rakennepiirteiden säilyttäminen tai synnyttäminen paisteisen varhaissukkession lajistolle.
Kolmas tavoite on säilytettävien rakennepiirteiden suojaaminen säästöpuuryhmillä (esimerkiksi pökkelöt, lahopuun keskittymät, korpilaikut ja niiden lajiston säilyttäminen).
Muita tavoitteita ovat metsärakenteiden monipuolistaminen uuden sukupolven metsikössä, ekosysteemitoimintojen säilyttäminen, vesiensuojelun tavoitteiden edistäminen ja maisemallisen muutoksen lieventäminen.
Siementäminen ja vesominen ei ole päämotiivi säästöpuiden jättämiselle, mutta sitä tapahtuu joka tapauksessa. Puunkasvatuksen kannalta siitä on sekä etuja että haittoja.
2. Millainen on monimuotoisuuden kannalta paras säästöpuu?
Keto-Tokoi: Parhaita ovat vanhat puut, joissa on koloja, koroja, kääpien itiöemiä, kuolleita haaroja tai järeitä oksia. Tällaiset puut tulisi säästää aina. Niitä löytyy kuitenkin harvoin, minkä vuoksi tulee jättää säästöpuita kehittymään tuon kaltaisiksi vanhoiksi puuyksilöiksi.
Kannattaa säästää järeitä, suurilatvuksisia, paksukaarnaisia, haaraisia ja vahvaoksaisia puita, joilla on edellytykset kasvaa vanhoiksi puiksi. On vain hyvä, jos niissä on koloja, vaurioita, lahoja kohtia sekä irtirepeytyneitä tai kuolleita järeitä oksia tai haaroja. Taloudellisesti vähäarvoiset, järeät eri puulajien yksilöt soveltuvat tähän hyvin.
Myös korjuussa vaurioituneita puita, joihin on tullut kuorivaurioita, oksanrepeämiä tai latva on mennyt poikki, on järkevää jättää korjaamatta, ei kuitenkaan vaurioituneita kuusia juurikääpäriskin vuoksi.
3. Pitäisikö säästöpuita jättää jo ensiharvennusvaiheessa?
Keto-Tokoi: Kyllä pitäisi, ja niitä pitäisi tunnistaa ja säästää jo taimikon harvennuksessakin. Yleensä säästöpuiksi parhaiten soveltuvat puuyksilöt poistetaan jo taimikonhoidossa tai ensiharvennuksessa.
4. Mitä etua on säästöpuuryhmistä?
Keto-Tokoi: Paljonkin. Säästöpuut voidaan keskittää kohtiin, joita on vaikea korjata tai uudistaa. Ryhmiä on helpompi varoa hakkuissa ja maanmuokkauksessa ja tunnistaa tulevissa hakkuissa.
Sulkeutuneen metsän lajisto voi säilyä todennäköisemmin ryhmänä, etenkin jos se sijaitsee lähellä metsän reunaa. Säästöpuuryhmien sijoittamisella ja koolla voidaan vaikuttaa myös pienialaisten suopainanteiden ja muiden pienkohteiden säilymiseen.
Säästöpuuryhmä voidaan suunnitella maisemanhoidollisesta lähtökohdasta esimerkiksi rajaamaan tai rytmittämään uudistusalan näkymää tai muotoilemaan hakkuualalle luonnollisempia reunoja. Raivaamaton aluspuusto voi muodostaa suojaa antavan riistatiheikön. Puuryhmä tarjoaa suojaa myös petolintujen ja kolopesijöiden pesille.
Ryhmistä on vähemmän kilpailuhaittaa uudelle puusukupolvelle, ja etenkin haapa vesoo vähemmän. Kuuset pysyvät pidempään pystyssä ryhmissä. Ryhmässä puut tarjoavat elinpaikkoja sekä paahteisen että puolivarjoisan ympäristön suosijoille, ja niissä syntyy vanhojen ja kuolleiden puiden pienialaisia keskittymiä.
5. Jätetäänkö metsiin ”vääränlaisia” säästöpuita?
Tutkija Juha Siitonen, Luonnonvarakeskus: Kaikenlaisista säästöpuista on lajistolle hyötyä, mikäli ne saavat jäädä pysyvästi paikoilleen. Pian hakkuun jälkeen kaatuvat säästöpuut eivät nekään mene hukkaan. Kuolleiden säästöpuiden varassa uudistusalalla esiintyy lähes varmasti sellaisia lajeja, jotka sieltä muuten puuttuisivat. Paahteisten ympäristöjen järeillä kuolleilla puilla elää paljon lajeja, joiden joukossa on myös vaateliaita ja uhanalaisia lajeja.
Jos säästöpuiksi jätetään keskikokoisia, hyväkuntoisia mäntyjä, koivuja tai kuusia ja ne kaatuvat pian hakkuun jälkeen, ne eivät ehtineet olla lajistolle erityisen arvokkaita. Samanlaisia puita on talousmetsämaisemassa muutenkin esimerkiksi hakkuuaukkojen reunoilla kasvavina tai kaatuneina puina.
Säästöpuiden ja säästöpuuryhmien avulla uudistusalalla on mahdollista säilyttää yli kiertoajan harvalukuisten puulajien yksilöitä ja sellaisia isoja, vanhoja puuyksilöitä, jotka talousmetsissä muuten ovat harvinaisia. Pitemmällä aikavälillä säästöpuiden on tarkoitus kehittyä vanhoiksi ja järeiksi puiksi, joita monet lajit tarvitsevat, ja myöhemmin kuollessaan tuottaa järeää lahopuuta.
6. Miten metsänhoidon säästöpuukäytäntöjä olisi mahdollista tehostaa?
Siitonen: Säästöpuiden huolellisella valinnalla niiden sekä ekologista tehokkuutta että kustannustehokkuutta pystytään huomattavasti parantamaan. Säästöpuut kannattaisi valita siten, että ne ovat lajiston kannalta mahdollisimman arvokkaita mutta taloudellisesti vähäarvoisia, käytännössä muuten energiapuuksi meneviä runkoja.
Lajistolle arvokkaimpia säästöpuita ovat erityisesti haavat, raidat ja jalot lehtipuut mutta kaikki muutkin vähälukuisten puulajien runkomaiset yksilöt (tervaleppä, harmaaleppä, pihlaja, tuomi).
Tavallisista puulajeista (mänty, kuusi, koivu) arvokkaita ovat vanhat, järeät ja lahovikaiset yksilöt, joissa on koroja, tikankoloja, kuolleita haaroja, kääpien itiöemiä ja niin edelleen.
Juurikäävän vaivaamia kuusia ei pidä koskaan jättää säästöpuiksi! Kuusi on muutenkin säästöpuuna ongelmallinen, koska yksittäisenä puuna se kaatuu lähes varmasti. Kuusia voi jättää säästöpuuryhmiin, joissa ne todennäköisemmin pysyvät pystyssä. Ryhmissä alikasvoskuuset ylläpitävät varjostusta, joka on monille vanhan metsän lajeille tärkeää.
7. Mitkä ovat säästöpuiden jättämisen kustannusvaikutukset metsänomistajalle?
Siitonen: Säästöpuista aiheutuu metsänomistajalle kahdenlaisia kustannuksia. Välitön kustannus on saamatta jäävä hakkuutulo. Mikäli säästöpuiksi valitut puut ovat sellaisia, jotka eivät kelpaa tukki- tai kuitupuuksi, saamatta jäävä tulo vastaa käytännössä energiapuun hintaa.
Pitemmällä aikavälillä tulonmenetystä voi aiheutua siitä, että säästöpuut tai säästöpuuryhmät voivat jonkin verran hidastaa taimikon kasvua lähiympäristössään. Esimerkiksi järeät mäntysäästöpuut vähensivät männyntaimikon pituuskasvua noin 10–15 prosenttia kymmenen metrin säteellä ympärillään. Jos säästöpuut jätetään ryhmiin, vaikutus on pienempi kuin hajallaan olevilla säästöpuilla.
Kun säästöpuut jätetään uudistusalalle hankalasti uudistettaviin kohtiin, kuten soistuneisiin painanteisiin, louhikoihin, kallioiden laiteille ja niin edelleen, niiden säästäminen voi pienentää uudistamiskustannuksia eivätkä ne toisaalta hidasta uuden puuston kasvua.
”Säästöpuita ei voi korvata tekopökkelöillä, koska tekopökkelöistä ei koskaan tule vanhoja puita”, metsänhoitaja Petri Keto-Tokoi korostaa.
Vanhoilla elävillä puilla on noin tuhat niille erikoistunutta seuralaislajia, joille tekopökkelöt eivät sovellu lainkaan elinympäristöiksi.
”Säästöpuut kasvavat myös järeämmiksi. Näin saadaan aikaa myöten vanhoja järeitä puuyksilöitä, joista syntyy omanlaistaan järeää kuollutta puuta, jolla on omia seuralaislajeja. Mitään näistä asioista ei saavuteta tekemällä tekopökkelöitä nuorehkoista elinvoimaisista tai jo kuolleista puista.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
