

Lähestyvä päätehakkuu voi aiheuttaa ihmetystä siitä, mitä kaikkea hakkuuaukealle pitäisi jättää pystyyn.
Hakkuuaukon säästöpuuryhmien pitäisi olla riittävän lähellä toisiaan, jotta puista hyötyvät lajit pääsevät liikkumaan. Säästöpuualueiden olisi myös hyvä olla riittävän isoja. Lisäksi säästettävien puiden pitäisi olla ekologisesti tärkeitä.
Säästettävien puuryhmien valintaan on nyt kehitteillä työkalu.
”Säästöpuutyökalu on metsäsuunnitteluun tehty, että pysytään tekemään ehdotukset säästöpuualueiksi avoimesta tiedosta”, kertoo työkalua kehittävä Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Kesälä.
Työkalu käyttää kaukokartoituksella saatavaa puuston latvusmallia ja maan topografiaan eli pinnanmuotoihin liittyvää maanmuotomallia. Puustotiedot työkalu saa Suomen metsäkeskuksen hila-aineistoista.

Säästöpuutyökalu laskee, millaiset puut kannattaa jättää pystyyn hakkuun yhteydessä. Apuna laskemiseen on neljä tekijää: monimuotoisuus- eli biodiversiteetti-indeksi, lahopuupotentiaali, kosteusindeksi eli se, miten syvällä vedenpinta on maanpinnasta, sekä ravinteiden pidättyminen.
”Lahopuusto on tärkeä monimuotoisuuden mittari boreaalisissa eli havumetsävyöhykkeen metsissä. Ravinteiden pidättyminen tuo vesiensuojelunäkökulmaa esille: mitä lähempänä vesistöä tehdään hakkuu, sitä todennäköisemmin tulee ravinnekuormaa vesistöön”, Kesälä kertoo.
Biodiversiteetti-indeksi puolestaan mittaa, miten tasaisesti eri puulajeja metsikkökuviolla on. Mitä tasaisemmin eri lajeja on, sitä monimuotoisempi alue on.
Hakkuun suunnittelija, esimerkiksi metsäasiantuntija, voi painottaa eri ominaisuuksia metsänomistajan tarpeiden mukaan. Jos maasto on pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa, alueella voi painottaa kosteusindeksiä, sillä se löytää kosteat painanteet. Lahopuuston painottaminen puolestaan sopii alueelle, jossa on paljon lehtipuita. Vesistöjen läheisyydessä kannattaa painottaa fosforin pidättyvyyttä.
”Säästöpuutyökalu etsii ympäristöstään poikkeavia asioita ja pyrkii jättämään säästöpuut siihen”, Kesälä sanoo.
Tällä hetkellä työkalu on pelkästään metsäammattilaisten käytössä, mutta suunnitelmissa on helppokäyttöisempi versio, joka sopisi myös metsänomistajien käyttöön.
Tulevaisuudessa on myös tarkoitus laajentaa työkalun käyttöä metsikkökuvioista maisematasolle.
”Niin, että saataisiin säästöpuita riittävästi. Se vaatii näkökulmaeroa nykyiseen. Se, että suunnittelua tehtaisiin ympäristöä huomioiden, olisi tärkeää”, Kesälä sanoo.
Työkalu toivon mukaan auttaisi huomaamaan, että järkevästi sijoitettujen säästöpuiden jättäminen ei johda taloudellisiin menetyksiin.
”Joissain kohteissa voi olla, että arvokkaimmat puut ovat myös ekologisesti merkittävimpiä kohteita. Monimuotoisuuden näkökulmasta säästöpuualueet kannattaa kuitenkin jättää lehtipuuvaltaisille ja sekapuustoisille alueille, joissa taloudellinen mielenkiinto on vähäisempi.”
Lisäksi runsaan alikasvoksen, johon ei muutenkaan metsäkoneella pääse, voi jättää säästöpuuryhmäksi. Esimerkiksi metsäkanalinnut hyötyvät alikasvoksesta.
Parhaiten säästöpuutyökalu sopii päätehakkuun suunnitteluun, mutta Kesälä arvio sen sopivan myös jatkuvaan kasvatukseen erityisesti ravinteisilla alueilla.
”Se kysyy, montako runkoa halutaan jätettävän, niin määrän nostaa reippaasti vaikka 50 kappaleeseen hehtaarilla. Oletus on 10 kappaletta hehtaarilla, mikä on PEFC-sertifikaatin minimi.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
