• Etelässä on syöty hakkuusäästöjä ‒ Kaakkois-Suomessa kolistellaan kestävän metsänkäytön rajoja

    Uudistushakkuissa on edelleen kasvuvaraa maan pohjoisosissa.
    Tilaajalle
    Kaakkois-Suomessa hakkuut ovat kolistelleet kestävien hakkuumahdollisuuksien rajoja.
    Kaakkois-Suomessa hakkuut ovat kolistelleet kestävien hakkuumahdollisuuksien rajoja. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsänhoito
    10.12.202405:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänkäyttöilmoitusten perusteella uudistushakkuiden määrä on lähes tapissa. Hakkuita on mahdollista vielä lisätä pohjoisessa, mutta Kaakkois-Suomessa on jo syöty vanhoja säästöjä.

    Metsäkeskuksen metsävaratiedon mukaisia uudistushakkuita olisi voinut viime vuonna tehdä noin 132 000 hehtaarilla. Metsänkäyttöilmoitusten perusteella niitä suunniteltiin 124 000 hehtaarille. Kasvunvaraa jäi siten 6 prosenttia.

    ”Päätehakkuiden osalta joissain maakunnissa kolistellaan rajoja. On kuitenkin huomattava, että metsänkäyttöilmoitusten luvuissa voi olla joitain päällekkäisyyksiä ja toisaalta osa ilmoitetuista hakkuista voi jäädä toteutumatta”, selittää johtaja Ari Eini Metsäkeskuksesta.

    Päätehakkuita on tehty runsaasti etenkin Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla.

    Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa uudistushakkuita tehtiin noin 30 prosenttia metsävaratiedosta laskettua vuotuista hakkuumahdollisuutta enemmän. Kovat hakkuut ovat jatkuneet noissa maakunnissa jo jonkin aikaa.

    Einin mukaan Kaakkois-Suomessa hakkuita kiihdyttävät puun kysynnän lisäksi vanhojen kuusikoiden hyönteistuhot. Vanhoja kuusikoita tuhoavat kirjanpainajat ovat hyötyneet ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista pitkistä ja lämpöisistä keskistä.

    Kirjainpainajien iskiessä ainut keino on hakata puut nopeasti ennen kuin ne menettävät arvonsa.

    Kuusikoiden kirjanpainajatuhot ovat lisänneet hakkuita Kaakkois-Suomessa.
    Kuusikoiden kirjanpainajatuhot ovat lisänneet hakkuita Kaakkois-Suomessa. Kuva: Sanne Katainen

    Hehtaareissa laskettuna eniten eli noin 15 000 hehtaaria uudistushakkuita ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla. Siellä uudistushakkuiden määrä vastasi lähes yksi yhteen metsävaratiedon perusteella laskettuja hakkuumahdollisuuksia.

    Suurimmat järeiden metsien käyttämättömät hakkuumahdollisuudet muhivat Lapissa. Myös Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Keski-Suomessa jäi metsävaratiedon perusteella uudistuskelpoista metsää pystyyn.

    Uudistushakkuiden keskimääräinen pinta-ala pysyi viime vuonna 1,5 hehtaarissa. Luku on pieni, mutta siinä oli luonnollisesti suurta maakunnallista vaihtelua. Aukot kasvoivat pohjoista kohti siirryttäessä.

    Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa aukot jäivät keskimäärin vähän reiluun hehtaariin. Kainuussa uudistushakkuiden keskimääräinen pinta-ala oli kaksi ja Lapissa noin kolme hehtaaria.

    Perinteisen metsänkäsittelyn vaihtoehtona käytetty metsän jatkuva kasvatus on jäänyt vähäiseksi. Niiden osuus metsänkäyttöilmoitusten perusteella jäi viime vuonna 2,5 prosenttiin.

    Luvuissa ovat mukana kaikkien omistajaryhmien hakkuut.

    Hakkuut liittyvät metsäteollisuuden puuntarpeeseen. Viime vuonna raakapuun käyttö putosi 75,4 miljoonaan kuutiometriin.

    Metsäteollisuuden osuus puunkäytöstä oli noin 61 miljoonaa kuutiota. Tästä kotimaista oli 57,8 miljoonaa kuutiometriä ja tuontipuuta 3,3 miljoonaa kuutiometriä.

    Energiaksi puuta poltettiin 14,2 miljoonaa kuutiometriä, missä kasvua oli 6 prosenttia. Lämpö- ja voimalaitoksissa tästä määrästä käytettiin 7,7 miljoonaa kuutiometriä ja loput polttopuuna pientaloissa ja maatiloilla.

    Suurimmillaan puunkäyttö on ollut yli 80 miljoonaa kuutiometriä. Viimeksi niin oli vuonna 2021.

    Lisää aiheesta
    • Kirjanpainajan kurittamia puita Miehikkälässä toukokuussa 2024.

      Luonto | Kesän kirjanpainajatilanne ollut vakaa, mutta uhkakuvia riittää – erityisesti yksi seikka huolestuttaa tutkijaa tulevaisuuden kannalta

      Tilaajalle
    • Kuumista ja kuivista kesistä hyötyvät kirjanpainajat ovat aiheuttaneet Ruotsissa laajoja tuhoja.

      Metsänhoito | Ruotsalaistutkimus: Paras tapa ehkäistä kirjanpainajatuhoja on kaataa suurimmat kuuset

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajien tuhoamaa kuusimetsää Saksan Baijerissa.

      Metsänhoito | Kuusi muuttui sankarista konnaksi – ATL: Saksassa istutettiin kuusta aivan liikaa ja väärille paikoille

      Tilaajalle
    • Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa tavoitteena on erirakenteinen metsä, joka uudistuu suurelta osin luontaisesti.

      Metsänhoito | Metsän jatkuvaan kasvatukseen tähtää vain muutaman hehtaarin hakkuu sadasta

      Tilaajalle
    • Tarkalla paikkatiedolla on käyttöä myös yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

      Metsä | Ruotsalaiset ostavat johtavan metsäpaikkatietopalveluyrityksen ‒ kauppa avaa uusia mahdollisuuksia kriittisten alojen ratkaisuille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsät ja hakkuut
    Kaakkois-Suomi
    kestävä metsänkäyttö
    ilmastonmuutos
    kirjanpainaja-tuhot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla