Jatkuva vai jaksollinen? Jokainen metsänomistaja saa valita itselleen sopivan kasvatusmenetelmän omista lähtökohdistaan

Jatkuvasta kasvatuksesta puhutaan tällä hetkellä paljon mutta sitä harjoitetaan yhä huomattavan vähän: metsänkäyttöilmoitusten perustelleella jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus on vain muutama prosentti toteutuneista hakkuista.

Erityisesti luontojärjestöt ovat vaatineet jatkuvan kasvatuksen tuntuvaa lisäämistä. Tavoitteen vauhdittamiseksi avattiin vuoden 2017 lopussa kansalaisaloite, jolla ajettiin avohakkuiden täyskieltoa valtion omistamiin metsiin. Aloitteen ja sen taustakampanjan perusteluissa jatkuvan kasvatuksen metsien todettiin muun muassa sitovan tehokkaammin ilmakehän hiiltä avohakkuisiin perustuvaan tasaikäiskasvatukseen verrattuna. Lisäksi perusteluissa lueteltiin jatkuvalle kasvatukselle lukuisia monimuotoisuushyötyjä ja etuja virkistyskäytön näkökulmasta.

Metsänomistajalle jatkuva kasvatus voikin olla sopivissa kohteissa edullisin vaihtoehto. Säästöjä syntyy muun muassa siitä, että jaksollisen kasvatuksen tavoin sitä eivät rasita metsänuudistamisen ja taimikonhoidon kustannukset. (MT 29.1.) Kaikkiin kohteisiin menetelmä ei kuitenkaan sovi.

Luontojärjestöjen väitteet jatkuvan kasvatuksen ilmastohyödyistä ovat sen sijaan täysin tuulesta temmattuja. Asiaa ei ole tutkittu, eikä siitä näin ollen ole tieteeseen perustuvaa näyttöäkään puoleen eikä toiseen. Useimpien MT:n haastattelemien asiantuntijoiden arvio kuitenkin on, että metsän vallitsevaan kerrokseen kohdistuviin poimintahakkuisiin siirtyminen ja puuston pitäminen riittävän harvana heikentäisi hiilensidontaa huomattavasti. ”Aikamoinen katastrofi”, kommentoi hiilensidontavaikutusta Luken tutkimusprofessori Jari Hynynen. (MT 5.2.)

Professori Erkki Tomppo puolestaan muistuttaa 1950-luvulle asti poimintahakkuilla hoidettujen metsien olleen vähäpuustoisia ja heikkokasvuisia. Tasaikäiskasvatukseen siirtyminen 1960-luvulla sai metsät kasvamaan kohisten, mikä on näkynyt myös metsien hiilivaraston huomattavan suurena kasvuna. Osa kasvusta selittyy myös jalostetulla taimiaineksella. Tämä hyöty menetetään jatkuvassa kasvatuksessa.

Metsänomistajan asema erilaisten, jopa keskenään ristiriitaisten vaatimusten ja tavoitteiden paineessa ei ole helppo: metsiä pitäisi hoitaa niin, että ne tuottavat taloudellista lisäarvoa sekä omistajalleen että yhteiskunnalle, sitovat mahdollisimman paljon hiiltä ja tuottavat monimuotoisuushyötyjä. Samalla pitäisi täyttää jokaisenoikeuksia hyödyntävien virkistyskäyttäjien vaatimukset. Viime kädessä on pidettävä kiinni siitä, että jokaisella metsänomistajalla on oikeus päättää itse, miten omaisuuttaan hoitaa.