• Jatkuva vai jaksollinen? Jokainen metsänomistaja saa valita itselleen sopivan kasvatusmenetelmän omista lähtökohdistaan

    Jatkuva kasvatus puoltaa paikkaansa tietyissä kohteissa, mutta hiilensidonnan näkökulmasta se voi johtaa huomattavasti heikompiin tuloksiin kuin avohakkuisiin perustuva jaksollinen kasvatus.
    Energiapuuhakkuu jatkuvan kasvatuksen metsässä. Kuvituskuva.
    Energiapuuhakkuu jatkuvan kasvatuksen metsässä. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Pääkirjoitus|Ympäristö
    6.2.202519:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Jatkuvasta kasvatuksesta puhutaan tällä hetkellä paljon mutta sitä harjoitetaan yhä huomattavan vähän: metsänkäyttöilmoitusten perustelleella jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus on vain muutama prosentti toteutuneista hakkuista.

    Lisää aiheesta
    • Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa tavoitteena on erirakenteinen metsä, joka uudistuu suurelta osin luontaisesti.

      Metsänhoito | Metsän jatkuvaan kasvatukseen tähtää vain muutaman hehtaarin hakkuu sadasta

      Tilaajalle

    Erityisesti luontojärjestöt ovat vaatineet jatkuvan kasvatuksen tuntuvaa lisäämistä. Tavoitteen vauhdittamiseksi avattiin vuoden 2017 lopussa kansalaisaloite, jolla ajettiin avohakkuiden täyskieltoa valtion omistamiin metsiin. Aloitteen ja sen taustakampanjan perusteluissa jatkuvan kasvatuksen metsien todettiin muun muassa sitovan tehokkaammin ilmakehän hiiltä avohakkuisiin perustuvaan tasaikäiskasvatukseen verrattuna. Lisäksi perusteluissa lueteltiin jatkuvalle kasvatukselle lukuisia monimuotoisuushyötyjä ja etuja virkistyskäytön näkökulmasta.

    Metsänomistajalle jatkuva kasvatus voikin olla sopivissa kohteissa edullisin vaihtoehto. Säästöjä syntyy muun muassa siitä, että jaksollisen kasvatuksen tavoin sitä eivät rasita metsänuudistamisen ja taimikonhoidon kustannukset. (MT 29.1.) Kaikkiin kohteisiin menetelmä ei kuitenkaan sovi.

    Lisää aiheesta
    • Jatkuvan kasvatuksen hakkuut vaativat tarkkuutta, ettei jäävä puusto vahingoitu.

      Metsänhoito | Aiemmin kielletty menetelmä nousee pönkittämään metsätalouden kannattavuutta

      Tilaajalle

    Luontojärjestöjen väitteet jatkuvan kasvatuksen ilmastohyödyistä ovat sen sijaan täysin tuulesta temmattuja. Asiaa ei ole tutkittu, eikä siitä näin ollen ole tieteeseen perustuvaa näyttöäkään puoleen eikä toiseen. Useimpien MT:n haastattelemien asiantuntijoiden arvio kuitenkin on, että metsän vallitsevaan kerrokseen kohdistuviin poimintahakkuisiin siirtyminen ja puuston pitäminen riittävän harvana heikentäisi hiilensidontaa huomattavasti. ”Aikamoinen katastrofi”, kommentoi hiilensidontavaikutusta Luken tutkimusprofessori Jari Hynynen. (MT 5.2.)

    Lisää aiheesta
    • Jatkuvan kasvatuksen metsästä on tukit poimintahakattu pois.

      Metsänhoito | Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen voisi murentaa metsien kasvun ja hiilinielut

      Tilaajalle

    Professori Erkki Tomppo puolestaan muistuttaa 1950-luvulle asti poimintahakkuilla hoidettujen metsien olleen vähäpuustoisia ja heikkokasvuisia. Tasaikäiskasvatukseen siirtyminen 1960-luvulla sai metsät kasvamaan kohisten, mikä on näkynyt myös metsien hiilivaraston huomattavan suurena kasvuna. Osa kasvusta selittyy myös jalostetulla taimiaineksella. Tämä hyöty menetetään jatkuvassa kasvatuksessa.

    Metsänomistajan asema erilaisten, jopa keskenään ristiriitaisten vaatimusten ja tavoitteiden paineessa ei ole helppo: metsiä pitäisi hoitaa niin, että ne tuottavat taloudellista lisäarvoa sekä omistajalleen että yhteiskunnalle, sitovat mahdollisimman paljon hiiltä ja tuottavat monimuotoisuushyötyjä. Samalla pitäisi täyttää jokaisenoikeuksia hyödyntävien virkistyskäyttäjien vaatimukset. Viime kädessä on pidettävä kiinni siitä, että jokaisella metsänomistajalla on oikeus päättää itse, miten omaisuuttaan hoitaa.

    Väitteet jatkuvan kasvatuksen ilmastohyödyistä ovat täysin tuulesta temmattuja.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä