EU yrittää saada vauhtia maaperän tervehdyttämiseen ja hiilen sidontaan − maanomistajan kannalta tärkein näyttää taas unohtuvan

EU:lle valitaan kesäkuun alussa uusi parlamentti. Brysselin lainsäädäntökoneisto yrittää ennen kevään kiivainta vaalikamppailua viedä vielä maaliin muutamia kiisteltyjä ilmasto- ja ympäristölakeja.

Yksi ankarimmista väännöistä käydään maaperädirektiivin ja hiilensidonnan pelisääntöjen ympärillä. Nämä lakihankkeet ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa.

Tässä vaiheessa näyttää uhkaavasti siltä, ettei kytköstä osata hyödyntää tulevassa lainsäädännössä. Lopputuloksena saattaa olla puolivillainen ja ristiriitainen säädöskokoelma, joka ei palvele kunnolla kenenkään etuja.

Maaperädirektiivillä puututaan maaperää heikentäviin ilmiöihin ja edistetään maaperän kestävää käyttöä. Maaperää heikentäviä ilmiöitä ovat muiden muassa hiilen karkaaminen maaperästä sekä maaperäeliöiden monimuotoisuuden köyhtyminen.

Asiantuntijoiden mukaan arviolta 60 prosenttia EU:n maatalousmaasta luetaan epäterveeksi maaperäksi. Kuva: Antti Savolainen

Noin 60 prosenttia EU:n maatalousmaasta on huonokuntoista. Siksi maa- ja metsätalous ovat direktiivissä suurennuslasin alla.

Hiilenpoistojen sertifiointia koskevalla asetuksella EU puolestaan pyrkii luomaan nykyistä luotettavamman sääntelykehikon vapaaehtoisille hiilimarkkinoille. Paremmalla sääntelyllä on tarkoitus kitkeä markkinoilla rehottavaa ”viherpesua”, jossa eri toimijoiden näytöt hiilitaseen paranemisesta ovat kyseenalaisia.

Samalla halutaan kannustaa muiden muassa viljelijöitä, metsänomistajia sitomaan entistä enemmän hiiltä ilmakehästä. Syntyviä hiilensidontayksiköitä maanomistajat voivat myydä yrityksille, joilla on tarve kompensoida omia kasvihuonekaasupäästöjään.

Maaperädirektiivin ja hiilenpoistojen sääntelyn välinen kytkentä on yksinkertainen. Terve maaperä sitoo paremmin hiiltä.

Maanomistajille syntyisi kannustin huolehtia päästöjen leikkaamisen ja nielujen kasvattamisen lisäksi myös maaperän terveydestä, jos hiilensidontayksiköiden myynti olisi merkittävä tulonlähde.

Kaikesta päätellen juuri tätä kaikki tavoittelevat. Liian moni asia viittaa kuitenkin siihen, että Brysselin lainsäädäntökoneisto on luomassa taas kerran ristiriitaisen himmelin, jolla otetaan yksi askel eteen ja kaksi taakse.

Sekä komissio että parlamentti haluavat ympäristöjärjestöjen piiskaamina kytkeä niin hiilensidontayksiköiden sertifioitiin kuin maaperädirektiiviinkin mahdollisimman paljon sitovia pitkäkestoisia ympäristö- ja kestävyysvaatimuksia, jotka huomioivat huonosti kansalliset erityispiirteet.

Erityisesti hiilensidonnasta on tulossa ristiriitainen kokonaisuus. Se tuskin lisää merkittävästi hiilensidontaa ja hiilensidontayksiköiden myyntiä, vaikka hiiliviljelyyn ollaan sisällyttämässä melko kattavasti myös kaikki maatalouden erilaiset kasvihuonekaasupäästöja leikkaavat toimenpiteet.

Ehkä merkillisin hiilimarkkinoilta sekä ostajia että myyjiä karkottava ”konkelo” liittyy hiilensidonnan sertifioinnin ja kansallisten hiilinielutavoitteiden väliseen kytkentään.

Kaikki hiilimarkkinoiden toimijat ovat korostaneet, ettei saisi syntyä hiilinielujen kaksoislaskentaa, eli yksityisten toimijoiden rahoittamia hiilenpoistoja ei pitäisi laskea valtioiden maankäyttösektorin hiilinielutavoitteisiin.

Edelleen on epäselvää, mitä tämä erottelu tarkoittaa ja miten se käytännössä toteutetaan. Milloin yksityisen metsänomistajan istuttama metsä tai joku muu hiilensidonta on osa valtion maankäyttösektorin hiilinielutavoitteiden saavuttamista ja milloin ei?

Käytännössä kaikki toimijat vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla lähtevät siitä, että yksityisesti rahoitettua hiilensidontaa, esimerksi puiden istutusta, ei pitäisi sekoittaa valtioiden maankäyttösektorin hiilinielutavoitteisiin. Kuva: Jarno Mela

Jos vastauksen näihin kysymyksiin eivät ole yksiselitteisiä, haaveet suurten volyymien hiilimarkkinoista ja maanomistajien merkittävistä lisätuloista voidaan unohtaa. Lainsäädäntöön liittyvä epävarmuus on liian suurta sekä myyjille että ostajille.

Samalla maanomistajilta sulaa motiivi huolehtia hiilensidontaa parantavasta maaperän terveydestä. Rahat tähän on otettava joko jäsenmaiden omista budjeteista tai EU:lle kanavoiduista yhteisistä rahoista.

EU-parlamentti äänestää omasta kannastaan hiilensidonnan sertifiointiin kahden viikon päästä. Jäsenmaiden muodostama neuvosto naulaa oman kantansa joulukuussa. Sen jälkeen lakipaketin lopullinen muoto hiotaan EU:n komission, parlamentin ja neuvoston välisissä kolmikantaneuvotteluissa.

Maaperädirektiivin käsittely on enemmän vaiheessa. Brysselin lainsäädäntökoneisto ehdi käsitellä sitä ennen kuin kesäkuun EU-vaalien kampanjointi pysäyttää päätöksenteon.