• Kumpi kannattaa ostaa, akku- vai bensasaha? Riippuu, sahaatko eniten rankoja vai oksaisia tukkipuita

    Moottorisahan hankinnassa kannattaa ennen kaikkea miettiä sitä, millaisia omat sahaustarpeet ovat.
    Tilaajalle
    Tässä tarvitaan vähintään 60-kuutioinen saha – kuvan saha on Husku 560 XP Mark II.
    Tässä tarvitaan vähintään 60-kuutioinen saha – kuvan saha on Husku 560 XP Mark II. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsätyövälineet
    8.9.202519:00
    Risto Jussila

    Kenelle ja millaiseen sahaukseen akkusahat sopivat parhaiten? Entä bensasahat? Koostimme lukuisten sahakokeilujen pohjalta yhteenvedon helpottamaan metsänomistajan sahavalintaa.

    Valmistajat ovat panostaneet voimakkaasti akkusahojen kehittämiseen. Sama trendi jatkuu edelleen.

    Työmaita kokeiluissamme ovat olleet hankintahakkuut, pihapuiden kaadot, tuulenkaatojen korjuut, rankasavotat ja polttopuiden keruut hakkuuaukeilta. Usein on myös sahattu rankoja tai halkoja sahapukilla.

    Kokeiluissa akkusahojen hyvät ja huonot puolet ovat piirtyneet esiin.

    Akkusahoissa on monia hyviä ominaisuuksia hiilidioksidin päästöttömyydestä lähtien, mutta myös puutteita.

    0:00
    0:00

    Sahojen kehityksen nykytila on helpointa ymmärtää sen kautta, milloin bensasaha on edelleen paras valinta metsänomistajalle, kun ilmastovaikutuksia ei oteta huomioon.

    Bensasaha on erinomainen, kun karsitaan pitkä päivä järeitä ja oksaisia kuusia. Etu vain kasvaa, kun saha ja energia eli bensa tai akut pitää kantaa metsään kauaksi tiestä eväiden ja teräketjuöljyn lisäksi.

    Näissä olosuhteissa sylinteritilavuudeltaan 50 cm3 ammattitason bensasaha on suvereeni työkalu. Sen valtteja ovat tehon ja painon erinomainen suhde sekä bensan helppo kuljetettavuus metsään. Kombikannulla sahaa pitkän päivän.

    Bensasaha on erinomainen, kun karsitaan pitkä päivä järeitä ja oksaisia kuusia.

    Järeiden havupuiden jatkuva karsinta syö akkua nopeasti, jolloin niitä tarvitaan iso läjä. Akkujen korkea hinta kihauttaa hankintakustannukset korkeiksi ja lisää metsään kannettavaa taakkaa.

    Kaikki päämerkit eli Stihl, Husqvarna ja Echo tekevät hyviä, 50-kuutioisia ammattitason bensasahoja.

    Hyvin huollettuna bensasahakin on pitkäikäinen. Kuvassa Jonsered, jonka valmistus on jo lopetettu.
    Hyvin huollettuna bensasahakin on pitkäikäinen. Kuvassa Jonsered, jonka valmistus on jo lopetettu. Kuva: Risto Jussila

    Sylinteritilavuudeltaan 50-kuutioisen ammattisahan valtteja isojen kuusten karsinnassa ovat suuri teho, kohtuullinen paino ja hyvä käsiteltävyys.

    Listaan pitää liittää myös yllättävä tekijä, polttomoottorin rakenne.

    Kaasua painaessa kampiakseli ja mäntä pyörivät kiihtyvästi. Liikkeeseen varastoituu niiden massasta ja nopeudesta syntyvää liike-energiaa.

    Sähkömoottorissa ei ole mäntää eikä kampiakselia, eikä vastaavaa ilmiötä tapahdu.

    Varastoitunut liike-energia purkautuu sillä sekunnin murto-osalla, kun teräketju osuu oksaan. Se parantaa hitusen ketjun leikkuuvoimaa ja myös työn mukavuutta.

    Akkusahoissa, vaikka niissä on suuri ketjunopeus, teräketjun osuma oksaan on erilainen. Kun vastaavaa liike-energiaa ei ole, ketju menettää osuman ensi hetkellä nopeammin leikkuuvoimaansa.

    Etu bensasahoille syntyy juuri karsiessa. Yhden oksan katkettua bensasaha synnyttää nousevilla kierroksilla nopeasti uuden lisäenergian teräketjuun ennen seuraavan oksan leikkuuta. Siksi bensasahaa pitää isoja kuusia karsiessa laulattaa urku auki niin, että näreikkö raikaa. Silloin rakenteen hyöty realisoituu ja työ nopeutuu.

    Katkaisussa samanlaista etua liike-energiasta ei synny, koska leikkuu on yhtäjaksoista.

    Bensasahaa pitää isoja kuusia karsiessa laulattaa urku auki niin, että näreikkö raikaa.

    Myös teräketjuun varastoituu kiihdytyksessä liike-energiaa. Mitä raskaampi ketju, sitä enemmän liike-energiaa varastoituu. Isoissa bensasahoissa teräketju on yleensä raskaampi kuin akkusahoissa.

    Kun oksat ovat isoja ja niitä on paljon, bensa on akkuvirtaa parempi voiman lähde.
    Kun oksat ovat isoja ja niitä on paljon, bensa on akkuvirtaa parempi voiman lähde. Kuva: Risto Jussila

    Edellä kuvattu männän ja kampiakselin tuoma liike-energian lisä on vähäinen asia moottorin tehon rinnalla. Teho ratkaisee sahan suorituskyvyn.

    Kokenut sahaaja kuitenkin tuntee karsiessa ilmiön kourissaan. Akkusahan ketju ikään kuin tökkää hieman osumassa, vaikka oksa katkeaa sujuvasti.

    Erityisesti tämän huomaa pyyhkäisykarsinnassa, kun useita oksia katkaistaan yhdellä sahausliikkeellä. Akkusahan ketjun osumat oksiin tuntuvat käsissä hienoisena napseena.

    Osittain tämä johtuu myös siitä, ettei akkusahoissa ole tärinänvaimennusta. Sitä ei tarvita, koska sähkömoottori ei tärise.

    Siksi laipan osuman oksaan tuntee akkusahalla paremmin käsiinsä. Siitä ei ole haittaa, kyse on mukavuuteen liittyvästä pienestä asiasta.

    Tehokkaalla ja hyvin kiihtyvällä 50-kuutioisella bensasahalla pienet ja vähän isommatkin oksat katkeavat kuin tyhjää vain. Tuntuma on vähemmän tökkivää, vaikka laipan lähes iskee oksaan.

    Etenkin järeitä kuusia karsiessa työhön tuovat mukavuutta nämä ammattitason bensasahoista löytyvät pienet asiat: männän ja kampiakselin liike-energia, oksien leikkuun pehmeys ja tärinänvaimennus.

    Teemu Manninen lyhentää tyveä raskaalla EGO Power CSX 500 -akkusahalla.
    Teemu Manninen lyhentää tyveä raskaalla EGO Power CSX 500 -akkusahalla. Kuva: Risto Jussila

    Kookkaiden pihapuiden kaato ja pölkytys klapimittaan on toinen sahauksen alue, jossa bensasahat lyövät edelleen akkusahat laudalta.

    Nämä työt hoituvat hulppeimmin 60- ja 70-kuutioisilla bensasahoilla. Ero niiden hyväksi syntyy isojen moottoreiden väkivahvasta väännöstä, jota nimenomaan paksun rungon katkaisussa tarvitaan.

    Tämän hetken ehkäpä paras kilpailija bensasahoille näissä töissä on Stihlin akkusaha MSA 300. Sen tehonkulutus on 3,0 kW ja mekaaninen suorituskyky vertailuarvona bensasahoille 2,5 kW.

    Sahassa on muuten ainoana kaikista akkusahoista tärinänvaimennusjärjestelmä.

    Sylinteritilavuudeltaan 60 cm3 bensasahoissa teho yltää 3,5–3,9 kW:iin ja 70-kuutioisissa selvästi yli 4 kW:n. Ero tehossa ja vielä enemmän väännössä on bensasahojen hyväksi huomattavan suuri.

    Teräöljyä on parasta lisätä aina akkua vaihdettaessa. Echo DCS 1600.
    Teräöljyä on parasta lisätä aina akkua vaihdettaessa. Echo DCS 1600. Kuva: Risto Jussila

    Kaikki muut sahatyöt kuin suurten kuusten karsinta ja järeiden runkojen pölkytys hoituvat akkusahoilla nykyisin jo ihan mukavasti. Tietysti akkusahoissa on laatueroja.

    Kaikkein parasta käyttöaluetta akkusahoille ovat kotipiha, puutarha ja kesämökki eli työmaat lähellä pistorasiaa.

    Kun akku laitetaan kahvi- ja ruokatauoilla lataukseen, pienehköt sahatyöt hoituvat ehkä yhdellä akulla. Se tiputtaa akkusahapaketin hankintahintaa, koska akut ovat melko hintavia.

    Hyvä perustason akkusaha yhdellä akulla maksaa noin 500–600 euroa. Tarjouksesta setin voi saada halvemmalla.

    Bensalla toimiva hyvä perustason kevytsaha maksaa noin 300–500 euroa.

    Kaikkein parasta käyttöaluetta akkusahoille ovat kotipiha, puutarha, kesämökki eli työmaat lähellä pistorasiaa.

    Koska akun lataus maksaa vain senttejä, pitemmällä aikavälillä akkusahan kalliimpi hinta tasoittuu, kun bensakuluja ei tule.

    Etuina tulevat akkusahan monet hyvät puolet: bensan kanssa ei tarvitse pelata, sahaa ei tarvitse kiskoa käyntiin, käyntiongelmia ei ole, toimintavarmuus on hyvä, huoltoa on vähemmän, lyhytkestoiset sahaukset voi tehdä ilman kuulosuojaimia, sahaus ei juuri häiritse naapureita ja saha on tyystin hiljaa heti, kun käyttöliipaisimesta päästää irti.

    Isäntälinjan järeähkö bensasaha on suosittu vaihtoehto pitkäkestoiseen sahaukseen.
    Isäntälinjan järeähkö bensasaha on suosittu vaihtoehto pitkäkestoiseen sahaukseen. Kuva: Risto Jussila

    Jos pieniin töihin tarkoitettu perussaha yhdellä akulla riittää, akkusahat ovat vahvoilla.

    Mikäli toiveissa on erityisen kevyt akkusaha pihapuuhiin, ällistyttävän köykäinen Echo DCS 2500 on eräs vaihtoehto. Se painaa akun kanssa olemattomat 3523 grammaa. Pienet rungot katkeavat sillä riittävän hyvin, eivätkä kädet väsy tällä lilliputilla sahatessa, vaikka salikortti on outo käsite.

    Mutta harva metsänomistaja pääsee pulmasta näin helpolla.

    Ensimmäinen ongelma on siinä, ettei pienimpien akkusahojen teho ehkä tunnu riittävältä metsään. Toisena ongelmana on se, ettei yksi akku riitä, vaan niitä pitäisi ostaa useampia. Siitä puolestaan seuraa kolmas ongelma eli korkeaksi kohoava hinta suhteessa sahan tehoon.

    Jos akkusaha silti kiinnostaa, toimiva ratkaisu on kahden sahan taktiikka.

    Pieniin töihin hankitaan perustason akkusaha yhdellä akulla. Monet puuhat hoituvat jo sillä.

    Isompiin sahatöihin ja kestoltaan pitempiin työrupeamiin metsässä hankitaan sylinteritilavuudeltaan 42–50 cm3 bensasaha. Ammattimallin sijasta edullisempi ns. isäntälinjan taso ehkä riittää.

    Tällä kaksikolla metsänomistaja pääsee kohtuullisin kustannuksin kiinni akkusahojen hyviin puoliin, ja toisaalta työvälineet riittävät myös järeiden runkojen pitkäkestoiseen sahaukseen.

    Kahden sahan hybriditaktiikassa on sekin hyvä puoli, että toinen saha toimii varasahana.

    Huskun uusi isäntälinjan bensasaha 445S ja saman valmistajan akkusaha 542i XP.
    Huskun uusi isäntälinjan bensasaha 445S ja saman valmistajan akkusaha 542i XP. Kuva: Risto Jussila

    Entä jos metsänomistaja haluaa akkusahan, joka kelpaa pienten sahatöiden lisäksi kaikkeen muuhunkin: tuulenkaatojen keruuseen, polttorangan hakkuuseen ja hankintasavottaan, jossa kaadetaan satunnaisesti tukkia?

    Vaihtoehdot ovat vähissä, mutta tarjolla on kaksi akkusahaa, jotka suoriutuvat vaatimuksista: Husqvarna 542i XP ja Stihl MSA 220 C-B.

    Näistä Stihl on mainio yleissaha metsänomistajalle. Teho riittää isonkin puun katkaisuun. Leikkuutehoa ja myös akun kestoa parantaa kapea 1,1 mm vetolenkki.

    Sahan haittapuolena hankintahakkuulla on pienen vetolenkin taipumus hypätä pois laipalta, jos ketju pääsee löystymään. Se saattaa vaurioittaa vetoratasta.

    Husqvarna 542i XP on Stihliä uudempi sahamalli, jossa on ensimmäisenä akkusahana kytkin. Virta ei katkea kuormituksessa, mikä mahdollistaa rouheammat otteet sahauksessa.

    Huskun etuna määrätietoisessa hakkuutyössä on myös 1,3 mm vetolenkki. Se pysyy kapeaa 1,1 mm vetolenkkiä paremmin laipalla. Tämäkin parantaa sahan soveltuvuutta hankintahakkaajan ammattimaiseksi työkaluksi.

    Toisaalta 1,3 mm vetolenkki heikentää hieman sahan leikkuukykyä, mutta se on silti riittävä. Huskun ketjunopeus on 24 m/s, Stihlin 23 m/s.

    Kuvan Stihl MSA 220 C-B- akkusahan paras ominaisuus on erinomainen leikkuukyky.
    Kuvan Stihl MSA 220 C-B- akkusahan paras ominaisuus on erinomainen leikkuukyky. Kuva: Risto Jussila

    Entä mitä nämä ammattitason valinnat maksavat?

    Stihl MSA 220:n suositusakku on AP 300S, jonka kapasiteetti on 7,2 Ah. Saha painaa sen kanssa, öljytankki täynnä ja 14 tuuman vakiolaipalla 5694 grammaa.

    Stihlin hinnaksi akun ja AL501 pikalaturin kanssa tulee 1 083 euroa. Jos akkuja hankitaan kolme, hintaa kertyy 1 809 euroa.

    Husqvarna 542i XP:n käsittely on sujuvinta BLi 200 –akulla, jonka kapasiteetti on 5 Ah. Saha painaa sen kanssa, öljytankki täynnä ja 13 tuuman vakiolaipalla 5321 grammaa.

    Huskun hinnaksi akun ja QC500 pikalaturin kanssa tulee 1 363 euroa eli kytkin nostaa hintaa selvästi. Jos akkuja hankkii kolme, paketti maksaa 1 917 euroa.

    Akkusahat Stihl MSA 220 C-B ja Husqvarna 542i XP.
    Akkusahat Stihl MSA 220 C-B ja Husqvarna 542i XP. Kuva: Risto Jussila

    Vertailussa on otettava huomioon, että Stihlin akuista riittää suuremman kapasiteettinsa takia virtaa Huskun akkuja pitempään. Kaikki hinnat ovat ns. lähtöhintoja.

    Bensasahoista vastineita näille akkusahoille ovat muun muassa hankintahakkaajien suosima Stihl MS 201, joka painaa 4986 grammaa ja maksaa 899 euroa. Husqvarnan vastaava ammattitason kevytsaha 540 XP Mark III painaa 5279 grammaa ja maksaa 909 euroa.

    Bensasahat ovat siis vähän kevyempiä ja myös hiukan tehokkaampia. Akkusahat eivät vielä aivan yllä tehossa ja painossa niiden veroisiksi. Mutta hyvin lähellä jo ollaan.

    Kustannuksia akkusahoista kertyy tuplaten bensasahoihin. Vaikka asiaa ei heti uskoisi, pitkällä aikavälillä akkujen edullinen lataus syö hintaeron paljon pienemmäksi. Joissakin tapauksissa kustannusero voi kääntyä jopa päälaelleen.

    Kytkin parantaa käyttömukavuutta Huskun akkusahassa 542i XP.
    Kytkin parantaa käyttömukavuutta Huskun akkusahassa 542i XP. Kuva: Risto Jussila

    Kun metsänomistaja miettii, ostaako akku- vai bensasahan, vertailua hankaloittavat sahatyyppien erilaiset ominaisuudet. Pitää valita, mitkä ominaisuudet painavat omassa puntarissa eniten.

    Bensasahat ovat vähän kevyempiä ja myös hiukan tehokkaampia. Akkusahat eivät vielä aivan yllä tehossa ja painossa niiden veroisiksi.

    Valinnassa on myös puoli, joka helposti jää huomaamatta.

    Työterveyslaitos on tutkinut pienkonebensan päästöjä ilmamittauksin. Pienkonebensasta syntyy vähemmän haitallisia ainesosia ympäristölle ja myös sahaajalle kuin jos sahataan autonbensalla.

    Ruotsissa bensoja on vertailtu metsureista löytyvien jäämien avulla. Työpäivän jälkeen haitta-aineita löytyi metsureiden verestä ja virtsasta selvästi vähemmän, kun käytettiin pienkonebensaa autonbensan sijasta.

    Ja sitten asian ydin. Kun käytetään akkusahaa, sahaajan verestä ja virtsasta ei löydy työpäivän jälkeen lainkaan sahan bensasta syntyviä haitallisia jäämiä.

    Akkusahojen edut ovat siten monet. Ammattimaisessa metsätyössä bensalla toimivat moottori- ja raivaussahat tulevat silti säilymään vielä pitkään monien hyvien puoliensa ansiosta.

    Lisää aiheesta
    • Puhekielessä Stihl MSA 220 C-B -sahaa kutsutaan nimellä Stihl 220. Numerot tuntuvat olevan käyttäjille selvempää kieltä kuin monien kirjainten yhdistelmät.

      Metsänhoito | Akkusahat Husqvarna 542i XP ja Stihl MSA 220 C-B Aarteen kokeilussa – molemmat pelasivat savo­talla hyvin, mutta puuttei­takin havaittiin

      Tilaajalle
    • Akkusahojen vastaavia bensasahoja korkeammat hinnat johtuvat pääosin akkujen kalleudesta.

      Metsätyövälineet | Viiden akkusahan kokeilussa yksi malli erottui edukseen – se on markkinoiden ainoa akkusaha, jossa on kytkin

      Tilaajalle
    • Stihl MSA 70 C-B on melkeinpä lelumaisen pieni saha, mutta juuri sen koko yhdessä riittävän leikkuutehon kanssa tekee minisahasta näppärän.

      Metsätyövälineet | Kokeilimme neljä erityyppistä akkusahaa – yksi Stihlin sahamalleista osoittautui kiinnostavimmaksi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Pferd Tools tarjoaa säädettävän viilaustuen purupiikille – tasainen leikkuu eri kovuisille puulajeille

    Tilaajalle
  • Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Ammattimaisessa metsurintyössä turva-asuilta kaivataan monipuolisia ominaisuuksia. Husqvarna vastaa niihin vaatimuksiin myös edullisemmalla Technical-asuversiollaan.

    Koneviesti | Husqvarna Technical -metsurin turva-asu on uudistunut – saatavilla myös naisille mitoitettu versio

    Tilaajalle