• Vanhojen metsien suojelu kohdistumassa tiukkojen kriteerien vuoksi lähinnä Ylä-Lappiin

    Metsähallitus etsii lisäsuojeltavaa vanhaa metsää noin 250 000 hehtaarin alalta.
    Tilaajalle
    Etelä-Suomessa vanhoja metsiä on vähän, joten kansallispuistoihinkin on liitetty talousmetsiä.
    Etelä-Suomessa vanhoja metsiä on vähän, joten kansallispuistoihinkin on liitetty talousmetsiä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Politiikka
    14.6.202412:08
    Jarmo Palokallio

    Suomi suojelee jäljellä olevat vanhat metsät tiukoilla kriteereillä, joihin kelpaavia metsiä löytyy lähinnä Ylä-Lapista. Etelä-Suomesta lisää suojeltavaa ei juurikaan löydy.

    Vanhojen metsien lisäsuojelun taustalla on EU:n biodiversiteettistrategia, joka velvoittaa jäsenmaita suojelemaan kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät. Hallituksen päätöksellä se tarkoittaa Etelä-Suomessa puulajista riippuen vähintään 100−140 vuoden ikää ja pohjoisessa 140−200 vuotta.

    Hallitus käynnisti pelin esittämällä, että Metsähallitus suojelee 31 000 hehtaaria vanhaa metsää. Niistä suurin osa sijaitsee Lapissa sekä Pohjanmaan ja Kainuun alueella.

    Kohteet kuuluvat pääosin Metsähallituksen alue-ekologisen verkostoon, missä ne on jo aiemmin jätetty vapaaehtoisesti taloustoiminnan ulkopuolelle.

    Yhteensä valtion mailta arvellaan löytyvän jopa 90 000 hehtaaria suojeltavaa vanhaa metsää.

    Kriteerit ovat niin tiukat, että niitä täyttävää metsää ei löydy edes kaikista Etelä-Suomen kansallispuistoista.

    ”Alamme käydä vanhoja metsiä uudestaan läpi noin 50 hengen voimin. Niistä etsitään uusien kriteerien mukaisia kohteita”, kertoo metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen Metsähallitus Metsätalous oy:stä.

    Lehtonen arvioi, että suurin osa lisäsuojeluun tulevista vanhoista metsistä löytyy Ylä-Lapista ja sen liepeiltä.

    ”Etelä-Suomessa kohteet jäävät vähäisiksi. Ne on jo suojeltu tai niistä on muodostettu kansallispuistoja”, sanoo Lehtonen.

    Aikaisemman tiedon ja inventointien perusteella Metsähallituksen asiantuntijoilla on noin 250 000 hehtaaria metsää tutkittavana. Työhön on aikaa pari vuotta.

    Hallituksen päättämä määritelmä vanhoille metsille tuli pettymyksenä ympäristöjärjestöille. Niiden mukaan kriteerit ovat niin tiukat, että niitä täyttävää metsää ei löydy edes kaikista Etelä-Suomen kansallispuistoista.

    ”Tuo väite pitää paikkansa. Siihen yksi syy on, että vanhojen metsien puuttuessa kansallispuistoihin on liitetty paljon talousmetsiä”, Lehtonen selittää.

    Lisää aiheesta
    • Valtaosa jo suojelupäätöksen saaneista reilusta 31 000 hehtaarista sijaitsee Lapissa, Pohjanmaalla ja Kainuussa.

      Metsäpolitiikka | Hallitus suojelee jopa 90 000 hehtaaria valtion metsiä ja vahvisti vanhojen metsien tiukat kriteerit: ”Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suojelupäätöksistä”

      Tilaajalle
    • Vanhojen metsien kriteerit julkaistiin tiistaina. Hallitus haluaa suojella kriteerien mukaisia metsäalueita.

      Metsäpolitiikka | Hallituksen kaavailema suojeluala kuulostaa suurelta, mutta näyttää kartalla vaatimattomalta

      Tilaajalle
    • Vanhojen metsien määrä hupenee ympäristöjärjestöjen mukaan entisestään, kun ne jäävät tiukkojen kriteereiden ulkopuolelle.

      Metsäpolitiikka | ”Suojelutoimet jäävät täydeksi vedätykseksi” – luontojärjestöt tyrmistyivät hallituksen suojelupaketista

    • Ministeriöt ovat eri mieltä siitä, miten vanhojen metsien ikä ja lahopuun määrä pitäisi määritellä.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien määrittelyyn ei löydy Suomessa sopua – kriteerit ovat joka tapauksessa tiukat

    • Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet MMM:n esittämiä vanhojen metsien kriteerejä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Metsiä suojeltaessa on huolehdittava, ettei vaikutus ole hyötyjä tuhoisampi luonnolle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa