• Suomi pärjäisi pelkällä bioenergialla kuukausikaupalla – EU:ssa keskiarvo on vain 48 päivää

    Uusiutuva energia on yleistynyt EU:ssa vauhdilla etenkin sähkön tuotannossa. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin on kuitenkin vielä matkaa, eikä niitä saavuteta ilman myönteistä suhtautumista metsäenergiaan, kirjoittaa MT:n toimittaja Anni-Sofia Hoppi.
    Tilaajalle
    Bioenergian osuus oli Suomessa noin kolmanneksen kaikesta kulutetusta energiasta ja kolme neljäsosaa uusiutuvasta energiasta vuonna 2022.
    Bioenergian osuus oli Suomessa noin kolmanneksen kaikesta kulutetusta energiasta ja kolme neljäsosaa uusiutuvasta energiasta vuonna 2022.  Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Energia
    23.10.202407:00
    Analyysi
    Anni-Sofia Hoppi

    Suomessa vietettiin tänä vuonna bioenergiapäivää 22. elokuuta. Se tarkoittaa sitä, että tuosta päivästä eteenpäin energian kysyntään voitaisiin vastata pelkällä bioenergialla vuoden loppuun asti.

    EU-maiden keskiarvolla laskettu bioenergiapäivä on vasta tulossa 11. marraskuuta. Jäsenmaiden välillä on suuria eroja. EU-maista Suomen edellä on ainoastaan Latvia, ja sekin vain noin viikon erolla. Lyhyimmän aikaa bioenergian varassa pärjäisi Malta, vain vaivaiset 12 päivää.

    Euroopan bioenergiapäivän on lanseerannut kauppajärjestö Bioenergy Europe, joka haluaa korostaa bioenergian roolin tärkeyttä EU:n päästötavoitteiden saavuttamisessa.

    Ukrainan sodan syttyminen on muuttanut nopeasti EU-alueen energiasektoria ja vauhdittanut vihreää siirtymää.

    Edellisellä kaudella EU:ssa käytiin tiukkaa vääntöä puun poltosta ja uusiutuvuudesta. Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty suhtautuu heinäkuussa alkaneeseen uuteen kauteen varovaisen toiveikkaasti.

    ”Omavaraisuuden, huoltovarmuuden ja energian hinnan näkökulmat voisivat puoltaa positiivisempaa suhtautumista bioenergiaan. Ei se voi olla ainakaan yhtä huonoa kuin viime kaudella”, hän toteaa.

    Kaikesta EU:ssa kulutetusta energiasta 23 prosenttia oli vuonna 2022 uusiutuvaa. Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on vähintään 42,5 prosentin ja mielellään 45 prosentin osuus. Käytännössä uusiutuvien osuuden pitäisi siis lähes kaksinkertaistua alle kymmenessä vuodessa.

    ”On aivan selvää, että tavoitteisiin ei päästä, jos bioenergiaan ei suhtauduta myönteisesti”, Tuohiniitty sanoo.

    Bioenergia on edelleen suurin uusiutuvan energian lähde EU:ssa. Viime vuonna sen osuus oli 56 prosenttia.

    Bioenergiaksi lasketaan puupolttoaineet, muut kasvi- ja eläinperäiset polttoaineet, biokaasu ja kierrätys- ja jätepolttoaineiden biohajoavat osat. Uusiutuvaa energiaa on bioenergian lisäksi muun muassa vesivoima, tuulivoima, aurinkoenergia ja maalämpö.

    EU-maista eniten uusiutuvaa energiaa käyttää Ruotsi, jossa sen osuus oli 66 prosenttia vuonna 2022. Toisena on Suomi 48 prosentin ja kolmantena Latvia reilun 43 prosentin osuudella. Suomi tavoittelee vähintään 51 prosentin uusiutuvan energian osuutta vuonna 2030.

    Bioenergian osuus oli noin kolmanneksen kaikesta Suomessa kulutetusta energiasta ja kolme neljäsosaa uusiutuvasta energiasta vuonna 2022.

    Tällä hetkellä vajaat 70 prosenttia EU:n käyttämästä bioenergiasta on peräisin EU-alueen puusta. Tuohiniitty ei usko osuuden enää kasvavan, jos ei puuta tuoda muualta.

    ”Metsäperäinen bioenergia on ollut EU:n puristuksessa monesta syystä. Bioenergian määrä voisi tutkijoiden mukaan tuplaantua tai jopa triplaantua nykyisestä, mutta isoin osa kasvusta olisi jotain muuta kuin metsäperäistä.”

    Euroopan komissio on arvioinut maatalousperäisen bioenergian käytön kasvavan merkittävästi jo 2030-luvulla EU:ssa.

    Yhtenä metsä- ja maatalousperäisen energian väliin putoavana esimerkkinä Tuohiniitty mainitsee Etelä-Euroopan oliivi- ja muut puuviljelmät.

    ”Oliiviviljelmien leikkaustähteistä ja pusikoituvan maatalousmaan raivaamisesta saataisiin paljon energiaa ja samalla ehkäistäisiin tulipaloja. Se voisi myös muuttaa tasapainoa keskustelussa, jossa lähinnä Pohjoismaat ovat puoltaneet metsäenergiaa”, Tuohiniitty pohtii.

    ”Etenkin pienemmille, biomassasta lämpöä, sähköä, biohiiltä, metaania ja vetyä tuottaville monituotelaitoksille on Euroopassa kysyntää.” Hannes Tuohiniitty

    Eritoten EU:n sähkön tuotannossa uusiutuva energia on yleistynyt vauhdilla. Eurostatin mukaan uusiutuvalla energialla tuotettiin noin 45 prosenttia koko EU:n sähköstä vuonna 2023. Osuus kasvoi 12,4 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.

    Fossiilisilla polttoaineilla tuotetun sähkön osuus tippui samana aikana noin viidenneksellä. Viime vuonna alle kolmannes EU:n sähköstä tuotettiin enää fossiilisilla polttoaineilla. Etenkin maakaasun ja hiilen kulutus on laskenut EU-alueella nopeasti vain muutamassa vuodessa.

    Tuohiniitty uskoo vihreän siirtymän avaavan markkinaraon monille suomalaisfirmoille.

    Suomi on hänen mukaansa Euroopan kärkimaita etenkin biokaasun ja biohiilen tuotantoon liittyvässä teknologiassa. Tuohiniitty kannustaa laitetoimittajia lähtemään rohkeasti kansainvälisille markkinoille myös hiilen poistoon ja varastointiin liittyvässä teknologiassa.

    ”Arvioni mukaan etenkin pienemmille, biomassasta lämpöä, sähköä, biohiiltä, metaania ja vetyä tuottaville monituotelaitoksille on Euroopassa kysyntää.”

    Lisää aiheesta
    • Tage Fredrikssonin mielestä järjestölehden toimittajan ja edunvalvojan työ on ollut mainio yhdistelmä. ”Kun esittäydyt toimittajaksi, silloin avataan ovet. Vain yksi on kieltäytynyt haastattelusta koko urani aikana.”

      Energia | Kaikki muu kuin tukki on lopulta sivutuotetta, sanoo metsäenergian nousut ja laskut nähnyt Tage Fredriksson

      Tilaajalle
    • Tšekin maatalousministeriön metsäosaston johtaja Patrik Mlynář haluaisi, että EU:n jäsenmaat saisivat itse päättää, mitä puuta mihinkin tarkoitukseen käytetään.

      Metsäenergia | Tšekki ei selviä energiasavotastaan ilman puubiomassaa − EU:n sääntelyhaluissa nähdään merkkejä ”paluusta neuvostoaikaan”

      Tilaajalle
    • Pellettilämmityksen suosio on laskenut Saksassa rakennusten lämmitysenergiaa sääntelevän lain aiheuttaman epävarmuuden vuoksi.

      Metsäenergia | Kiistelty lakimuutos romahdutti puulämmitysjärjestelmien myynnin Saksassa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi