• Trikiinitutkimusten hinta noussut – ”Hintoja tulisi kohtuullistaa ainakin villisian osalta”

    Villisika on riistaeläin, jonka liha suositellaan tutkittavaksi trikiinin varalta. Trikiinitutkimusten hintojen nousu huolestuttaa Metsästäjäliiton Kymen piiriä, jonka alueella ammutaan suuri osa Suomen villisioista.
    Tilaajalle
    Ruokavirasto suosittaa metsästäjiä teettämään trikiinitutkimuksen lihaa syövien riistaeläinten lihasta.
    Ruokavirasto suosittaa metsästäjiä teettämään trikiinitutkimuksen lihaa syövien riistaeläinten lihasta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    20.6.202517:00
    Eija Vallinheimo

    Ruokavirasto suosittaa trikiinitutkimuksen tekemistä lihaa syövien riistaeläinten lihasta. Tällaisia eläimiä ovat villisian lisäksi esimerkiksi karhu.

    Ruokaviraston sivuilla todetaan, että jos villisian lihaa luovutetaan tai myydään käytettäväksi metsästäjän oman talouden ulkopuolella, on siitä ensin tutkittava trikiinien esiintyminen ja odotettava trikiinitutkimustuloksen valmistumista.

    Myös omassa taloudessa käytettävän villisianlihan osalta Ruokavirasto suosittelee ottamaan trikiininäytteen ja odottamaan tulosta ennen lihan syömistä.

    Metsästetyistä villisioista lähetetyistä näytteistä Ruokavirasto maksaa metsästäjälle tai metsästysseuralle palkkio. Vuoden 2025 alusta villisikojen näytepalkkiota ei ole enää voinut vaihtaa maksuttomaan trikiinitutkimukseen.

    Näytteet tulee lähettää trikiininäytteitä tutkivaan maksulliseen tutkimukseen Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan tai muuhun Ruokaviraston hyväksymään muuhun laboratorioon.

    ”Tämä muutos nosti välittömästi trikiinitutkimusten hintoja yksityisissä laboratoriossa. Nyt tutkimuksen hinta on jo yli sata euroa. Villisikojen kohdalla tämä johtaa siihen, että pienempiä possuja ei kannata ampua, koska tutkimuksen hinta tulee suhteettoman kalliiksi”, toteaa Metsästäjäliiton Kymen piirin puheenjohtaja Toni Penttinen, joka toivoo, että hintoja voitaisiin kohtuullistaa ainakin villisian osalta.

    ”Muutos voi pahimmillaan johtaa siihen, että villisikakanta kasvaa.”

    Toni Penttinen

    Penttinen arvelee, että tämä muutos voi pahimmillaan johtaa siihen, että villisikakanta kasvaa vaikka kanta haluttaisiin puolittaa nykyisestä afrikkalaisen sikaruton (ASF) aiheuttaman uhan takia.

    Penttinen kertoo, että esimerkiksi Kymen piirin alueella käytetään trikiininäytteiden otossa mieluummin lähellä sijaitsevaa laboratoriota, johon näytteen voi itse viedä. Usein tuloksen saa usein vielä samana päivänä.

    ”Pienimmillä metsästysseuroilla ei ole sellaisia kylmiötiloja, johon villisiat voisi laittaa odottelemaan näytteiden postittamiseen kuluvaa aikaa”, Penttinen toteaa.

    Ruokavirasto on nimennyt elintarvikelain mukaisesti virallisiksi laboratorioiksi lihan trikiinitestauksen suhteen kymmenkunta laboratoriota Suomessa.

    Mainitut laboratoriot voivat tehdä virallisen lihantarkastuksen yhteydessä otettujen näytteiden trikiinitutkimuksen sekä suoraan kuluttajalle luovutettavan luonnonvaraisen riistan lihasta tehtävän trikiinitutkimuksen metsästäjille, metsästysseuroille, riistanhoitoyhdistyksille tai poliisille.

    Trichinella spiralis on sukkulamatoihin kuuluva loismato, joka on melko yleinen riistaeläinten loinen. Se voi tarttua myös ihmiseen, jos lihaa ei ole kauttaaltaan kuumennettu yli 70 asteeseen. Lihan pakastaminen ei riitä tuhoamaan matoja.

    Lisää aiheesta
    • Metsästyksessä liikaa rasittuneen eläimen liha voi olla niin sanottua tervalihaa, joka ei kestä kylmäsäilytystä.  Liha kannattaa käsitellä heti ruhon jäähtymisen jälkeen. Kuvituskuva.

      Erä | Näin riistalihan laatu säilyy erinomaisena: Jo metsästystilanteessa on syytä olla tarkkana

      Tilaajalle
    • Erä | Joka toinen tutkittu susi kantoi trikinellaa viime vuonna

      Tilaajalle
    • Villisiat voivat levittää afrikkalaista sikaruttoa. Tämän takia metsästetyiltä ja kuolleena löydetyt villisiat halutaan tutkitaan afrikkalaisen sikaruton varalta.

      Eläintaudit | Sikayrittäjät ei huolestu Ruokaviraston säästöistä afrikkalaisen sikaruton torjunnassa – ”Uusi toimintatapa on hyvin perusteltu”

      Tilaajalle
    • Taudista hengissä säilyneet villisiat tai kuolleiden sikojen raadot voivat tartuttaa uusia villisikoja.

      Eläintaudit | Viron ASF-tilanne muistutus siitä, että kaikkien pitää tiedostaa taudin leviämisriskit

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle