• Miksi metsäammattilaisten ääni ei kuulu luontokeskustelussa? Näin vastaa Metsämiesten säätiön Ilari Pirttilä MT Livessä

    Ilari Pirttilän mukaan on olemassa useita syitä sille, miksi suomalaiset ovat vieraantuneet metsistä.
    Ilari Pirttilän mielestä metsäammattilaisten pitäisi lähteä somekeskusteluun rohkeammin.
    Ilari Pirttilän mielestä metsäammattilaisten pitäisi lähteä somekeskusteluun rohkeammin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    20.12.202318:00
    Anniina Jokinen

    Suomalaisten tietämys metsistä on heikolla tolalla. Vain 40 prosenttia tietää, että yksityiset metsänomistajat ovat suurin metsänomistajaryhmä. Asia selvisi Metsämiesten säätiön teettämästä tutkimuksesta.

    Metsämiesten säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä oli MT Liven vieraana kertomassa, mistä tämä johtuu ja millaisia toimia metsätietämyksen parantamiseksi olisi tehtävä. Pirttilää haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

    ”Tässä taustalla on hirvittävän monta asiaa”, Pirttilä sanoo.

    ”Yksi on yhteiskunnan muutos: kaupungistuminen, metsät ja metsien käyttö ei ole tänä päivänä kaikille niin lähellä arkea.”

    ”Sitten on meidän voimakas metsäkeskustelu, johon liittyy sosiaalisen median nousu viestintäkanavaksi.”

    Pirttilä ei ole lainkaan varma, että metsäala viestisi itse tarpeeksi. Sen sijaan ala on mennyt organisaatiokeskeiseksi, jolloin monet isot kysymykset tippuvat yritysviestinnän väliin, eikä niistä kerro kukaan.

    ”Toisaalta media: aika vähän valtakunnan medioissa näkee nostettavan esille näitä kysymyksiä. Ennemmin metsäomistuksen suhteen puhutaan ’meidän metsistä’, jolloin hämärtyy, että siellä on yksityiset ihmiset – 620 000 suomalaista – jotka ovat se merkittävin metsänomistusryhmä”, Pirttilä sanoo.

    Stina Haaso haastatteli Ilari Pirttilää MT Livessä.
    Stina Haaso haastatteli Ilari Pirttilää MT Livessä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Pirttilän mukaan on selvää, että metsäkeskustelu on sävyttynyt.

    ”Metsä koskettaa kaikkia suomalaisia ja on suomalaisille tärkeä.”

    Jos metsien koetaan olevan yhteisessä omistuksessa, tulee ajateltua, että on oikeus kertoa, miten metsää pitäisi hoitaa ja käyttää, Pirttilä pohtii. Yksi keino metsäteollisuuden hyväksyttävyyden parantamiseksi voisi olla jalosteiden brändääminen uudella tavalla.

    ”Esimerkiksi tänä aamuna söin jugurttia. Siinä on raaka-aineena puuta. Pesin hampaat hammastahnalla, siinäkin on puuta. Ihmisillä on tietämättömyyttä ja ajattelemattomuutta esimerkiksi siinä, että kaikissa tuotteissa tarvitaan jotain raaka-ainetta.”

    ”Metsäomistuksen suhteen puhutaan ’meidän metsistä’, jolloin hämärtyy, että siellä on yksityiset ihmiset – 620 000 suomalaista – jotka ovat se merkittävin metsänomistusryhmä.” Ilari Pirttilä

    Pirttilän mukaan ensisijainen vastuu metsäalasta kertomisesta on alan ammattilaisilla.

    ”Viime vuoden tutkimuksissa todettiin, että 85 prosenttia ammattilaisista katsoo, että heidän pitäisi puhua metsäalasta ja tuoda asiantuntemusta keskusteluun. Kuitenkin vain 28 prosenttia työnantajista kannustaa heitä siihen ja palkitsee siitä”, Pirttilä sanoo.

    Pirttilä on usein kuullut, etteivät metsäammattilaiset halua osallistua somekeskusteluun, koska siellä hyökätään heitä vastaan.

    ”Eräs metsäkoneenkuljettaja laittoi Twitteriin koneen ikkunasta kuvan sellaisesta männiköstä, jota ei oltu ikinä harvennettu. Hän kirjoitti alle, että onko nyt niin, että tätäkään ei saisi harventaa. Lähettäkää rahaa, jollain täällä on elettävä. Ja hän ei saanut siitä negatiivista palautetta”, Pirttilä sanoo esimerkiksi.

    Metsäammattilaisten ja metsänomistajien keskusteluhalukkuutta pitäisi Pirttilän mukaan edistää.

    ”Meiltä metsäalalta puuttuu se kulttuuri, kun me ollaan vähän sellaisia, että rakastetaan metsää, tykätään olla yksin luonnossa.”

    Lisää aiheesta
    • Painetta taajametsien hakkuiden sunnittelulle asettavat muun muassa sosiaaliset ja maisemalliset perusteet.

      Metsänhoito | Taajaman tuttu lähimetsä voi olla yksityisen henkilön omistama ‒ ”Metsänomistaja ei voi joutua omalla kustannuksellaan ylläpitämään virkistysaluetta”

      Tilaajalle
    • Metsätaitokilpailut tarjoavat hyvän mahdollisuuden kisailun ohessa oppia lisää suomalaisesta metsästä.

      Metsä | Suomalaisten metsätiedoissa on suuria aukkoja

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa