

Kotkassa toimivan MM Kotkamillsin sahan lopettaminen kertoo osaltaan siitä, että sahateollisuuden tilanne on tällä hetkellä poikkeuksellisen hankala, sanoo sahateollisuuden etujärjestö Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto.
Heinäkuusta asti pysähdyksissä olleen sahan toiminta päättyy vuoden loppuun mennessä.
”Tilanne on tosi hurja tällä hetkellä”, sanoo Aalto.
Sahatavaran hinta ei ole ollut tukkipuun hintaan verrattuna näin alhaalla edes 1990-luvun lamassa tai finanssikriisin aikana.
Raaka-aineen hinta on historiallisesti katsottuna hyvin korkealla ja lopputuotteen hinta on matalalla. ”Rakentaminen on hyytynyt käytännössä kaikkialla.”
”Tilanne tulee olemaan meille hankala niin kauan kuin ei tule taloudesta positiivisia uutisia ja rakentaminen lähde virkoamaan Euroopassa tai esimerkiksi Japanissa.”
”Rakentaminen on hyytynyt käytännössä kaikkialla.”
Kiina on Suomen sahateollisuudelle tärkeä markkina. Ukrainan sodan myötä Venäjän sahateollisuus on vallannut sieltä markkinaosuuksia.
Venäjä oli Aallon mukaan iso toimija Kiinassa jo ennen sotaa. Pakotteiden takia venäläistä sahatavaraa ei voi tuoda Eurooppaan, joten venäläiset ovat kääntäneet katseensa Kiinaan.
”Kiinassa ei niin perusteta pakotteista, joita esimerkiksi Euroopassa on käytössä perustelluista syistä.”
Sahatavaran tuonnissa Venäjältä Kiinaan on ollut joitain logistisia hankaluuksia, mutta venäläiset ovat Aallon mukaan yrittäneet ratkaista niitä.

Saha-alan yritykset seuraavat tarkkaan myös Pohjois-Amerikan tilannetta, vaikka Suomesta sinne ei ole merkittävää vientiä.
Esimerkiksi Saksasta on viety paljon sahatavaraa Yhdysvaltoihin.
”Jos Yhdysvallat lähtisi virkoamaan ja vientivirrat avautuisivat Euroopasta Yhdysvaltoihin, se voisi avata suomalaisille sahayrityksille pelitilaa Euroopasta.”
Kotimainen puunkäyttö ei ole koskaan ollut näin alhaisella tasolla kuin nyt, Aalto sanoo.
”Vuonna 2005 kotimainen puunkäyttö oli viisi miljoonaa kuutiota. Nyt ollaan menty jonkunlaisen haamurajan yli. Puunkäyttö on tippunut alle kahteen miljoonaan kuutioon.”
Hallitus toisensa perään puhuu puurakentamisen edistämisestä. Puukerrostalojen rakentamiseen on lyöty Aallosta paljon odotuksia, mutta käytännössä niitä tehdään hyvin pieniä määriä.
Pientalojen rakentaminen sukeltaa reippaasti. Uusien omakoti- ja paritalojen rakentamismäärän arvioidaan puolittuvan tänä vuonna, Pientaloteollisuuden suhdannekatsauksessa kerrotaan.
Pientalojen rakentaminen sukeltaa reippaasti.
”Vaikka tilanne on erittäin hankala, se ei ole lohduton”, Aalto sanoo.
Hyvinä viime vuosina jäsenyritykset investoivat sahoihin ennennäkemättömän paljon.
”Rakentaminen elpyy jossain vaiheessa. Siinä kohtaa on iso mahdollisuus: olemme hyvin kilpailukykyisiä tuotannon osalta.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
