• Uudet verkkopalvelut opastavat metsänomistajaa kinkkisissä tilanteissa

    Metsänomistajille kehitetyt verkkopalvelut auttavat esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa, kuolinpesien ja yhtymien järjestelyissä sekä yhteismetsien toiminnassa.
    Etenkin metsänomistukseen siirtoon liittyvät asiat ovat sellaisia, että ne tulevat vastaan ehkä vain kerran elämässä. Silloin tarvitaan asiantuntevia neuvoja.
    Etenkin metsänomistukseen siirtoon liittyvät asiat ovat sellaisia, että ne tulevat vastaan ehkä vain kerran elämässä. Silloin tarvitaan asiantuntevia neuvoja. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Talous
    10.1.202412:22
    Jukka Hämäläinen

    Tapio, Suomen metsäkeskus ja Maanmittauslaitos ovat toteuttaneet maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella hankkeen Sujuvaan metsänomistukseen 2025.

    Esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen verkkopalvelun osio Metsän käyttö ja omistus sisältää tietopaketteja erilaisista omistusmuodoista, sukupolvenvaihdoksesta sekä kuolinpesän ja yhtymän sujuvasta toiminnasta. Sieltä löytyy ohjeita myös kuolinpesän ja yhtymän purkamiseen, kerrotaan hankkeen tiedotteessa.

    Veroasioista uudella luovutusvoittoverolaskurilla voi laskea arvion, paljonko metsän myynnistä seuraa luovutusvoiton veroa tai luovutustappiota. Metsälahjavähennyslaskuria on laajennettu niin, että sillä voi laskea metsälahjavähennyspohjan kaikista vuodesta 2017 alkaen tehdyistä metsien lahjoituksista.

    Metsän lahjana saanut voi nyt helposti ottaa käyttöön hänelle lahjoituksesta mahdollisesti muodostuneen metsälahjavähennysoikeuden.

    Täysin uutena palveluna on julkaistu laajenemishaluisista yhteismetsistä skaalautuva Suomen kartta, josta voi selvittää, olisiko oman metsän lähellä sellaista yhteismetsää, jonka kanssa kannattaisi neuvotella oman metsän liittämisestä yhteismetsäosuuksia vastaan. Karttaan pääsee yhteismetsat.fi -sivustolla.

    Maanmittauslaitoksen sivuilla voi tutustua tilusjärjestelyn mahdollisuuksiin.

    Lisätietoa hankkeesta Tapion sivuilla.

    Lisää aiheesta
    • Hannu Liljeroos: Metsäsijoittajan kirja. Tapio. 352 s.

      Kirja: Tuhti opus avaa metsäsijoittamisen koukeroita – suunnattu metsätilaa vapailta markkinoilta ostavalle tilanteessa, jossa kilpailu on kiristynyt ja hinnat nousseet

      Tilaajalle
    • Miten luopua metsän omistamisesta

    • Omien metsien lisäksi Mervi Vallinkoski on työnsä kautta päässyt suunnittelemaan Jyväskylän kaupungin metsien hoitoa.

      Metsänhoito | Mervi Vallinkoski haluaa edistää monimuotoisuutta omistukseensa päätyneessä perintömetsässä ‒ ”En alun perin aikonut ryhtyä metsänomistajaksi”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle