Hakkutähteet kannattaa käyttää polttopuuksi ja osa jättää lahopuuksi ‒ videolla kerätään hakkuutähteitä ja tehdään niistä polttopuuta vaakahalkojalla

Lumppi siellä, pölli täällä. Toisinaan hakkuuaukolla harppovan metsänomistajan haukansilmä löytää varvikosta kokonaisen unohtuneen tukkirungon.

Mitähän näille tekisi?

Keruuta suunnitellessaan metsänomistajat osaavat jo ottaa huomioon sen, että vaikka helposti koottavaa puuta on tarjolla, koko pajatsoa ei kannata tyhjentää ja raijata poltettavaksi. Luonto tarvitsee lahopuita. Monet sammalet, sienet ja hyönteiset tarvitsevat niitä elääkseen, ja lisäksi lukuisat muut eliölajit hyötyvät niistä.

Talousmetsien käsittelysuosituksia on uudistettu lahopuuta lisäävään suuntaan, mutta muutosten vaikutukset näkyvät metsissä hitaasti. Siksi paljon merkitsee myös se, miten metsänomistajat itse päättävät menetellä metsissään.

Hakkuutähteiden keruuseen liittyy se ristiriita, että sekä metsänomistajalle että luonnolle arvokkaimpia ovat suuret lehtipuut. Koivuista saa parhaat klapit takkaan ja kiukaan pesään, mutta toisaalta juuri suurista, lahoavista lehtipuista on talousmetsissä eniten pulaa. Jokainen metsänomistaja tietysti päättää itse, mitä puilleen tekee. Tätä olen miettinyt minäkin, viime vuosina enemmän kuin ennen.

Käytännökseni on tullut kerätä hakkuutähteitä ja tuulenkaatoja vain metsäautotien vierestä. Koivuakin olen kerännyt, mutta tienvierustoja lukuun ottamatta olen pyrkinyt lisäämään sekä lahoavien että tuoreiden suurten lehtipuiden määrää.

Isojen haapojen keruusta polttopuuksi olen luopunut kokonaan. Olen kaatanut järeitä haapoja maapuiksi, kaulannut niitä kelopuiksi sekä jättänyt pystyyn kasvamaan.

Liiterissä ja ulkopinossa haapa vetää metsämyyriä puoleensa. Myyrille maistuu kuori etenkin paksukaarnaisen tyven yläpuolelta. Se voi tarkoittaa järsittyjä klapeja sekä myyränpipanoita ajoittain isoinakin kasoina. Samalla se kenties tietää polttopuiden omistajalle myyräkuumetta, joka on ikävä tauti.

Talvihakkuun jälkeen hakkuutähteet pitää kerätä keväällä ja alkukesällä. Avohakkuilla hakkuu- ja ajokone ovat usein painaneet pääosan lumpeista, pölleistä ja latvuksista syvälle kosteaan maahan.

Märässä maassa olevat tuoreet, kuoripäälliset pölkyt menettävät kesän myötä nopeasti parhaan polttoarvonsa. Laho puun sisässä alkaa lämmön nousuna. Sen voi tuntea kädellä katkaistun rungon sisästä, vaikka puussa ei muuten vielä näy suuria lahoamisen merkkejä.

Syksyn viileillä säillä keruuaikaa on enemmän, hakkuun ajankohdasta riippuen jopa seuraavaan kevääseen asti.

Keväällä aikataulua avohakkuiden jälkeen säätelee uudistamisen ajankohta. Hakkuutähteet pitäisi kerätä ennen istutusta tai kylvöä, jotta ei synny turhia taimivaurioita.

Olen itse menetellyt niin, että talvihakkuun jälkeen nostelen heti keväällä otettavat puut kosteasta maasta kantojen päälle kuivumaan. Kuivumista voi parantaa aisaamalla eli vetämällä moottorisahalla rungosta kuoren halki yhdeltä tai kahdelta sivulta. Ennen istutusta puut pitää ajaa pois tai siirrellä metsäautotien varteen kuiviin paikkoihin. Sama ajankohta on sopiva harvennuksillakin, koska nouseva kasvillisuus ylläpitää maassa makaavien puiden kosteutta ja edistää lahoamista.

Jos puut kuljetetaan pois henkilöauton peräkärryllä, se voi vaatia pitemmän ajan. Lahoamisen vaara pienenee, kun puut ovat tien vieressä kuivassa paikassa, ehkä osin aisattuina.

Tuoretta puuta ei saa peittää tiiviillä muovipeitteellä, koska se estää kuivumista. Tiiviin peitteen alla lämpö ja kosteus vain nousevat edistäen lahoamista.

Hakkuutähteiden kuljetuksen kannattavuus parantuu, jos samalla reissulla esimerkiksi raivataan taimikkoa. Kuva: Risto Jussila

Hakkuutähteistä saa sitä parempaa poltto­puuta, mitä tuoreempina ne tehdään klapeiksi. Jos liiteri on täynnä, isompi puu kestää hyvin myös halkoina, kun pinossa on riittävän korkea alusta ja pinon päällä esimerkiksi pelti.

Moni kaupungissa asuva metsänomistaja kerää hakkuutähteitä vain mökilleen. Helposti käy niin, ettei laatu ole enää priimaa, kuun puut lopulta ovat liiterissä klapeina. Mitä kauempana metsästä asuu, sitä vaikeampaa laatua on ylläpitää. Heikkolaatuisempikin puu kyllä palaa kuivuttuaan, mutta se, kuinka paljon tällaista puuta kannattaa haalia, on aiheellinen kysymys.

Etenkin mökkiläiselle paras vaihtoehto voi olla tehdä pääosa polttopuista tuoreesta puusta ja vain sen verran kerrallaan, että ennättää tehdä kaiken heti klapeiksi asti. Silloin pääosa polttopuusta on priimaa.

Hakkuutähteillä voi silloinkin olla täydentävä rooli lämmityksessä. Niitä hyödynnetään, mutta ei aleta hamstrata ja polttaa kovin heikkolaatuista puuta, josta on eniten hyötyä luonnossa.

Normaalikokoisten pinotavarasaksien kidan läpimitta ei aina tahdo riittää. Saatavana on myös isompi saksimalli. Kuva: Risto Jussila

Hakkuutähteiden ja tuulenkaatojen keruu ja tekeminen polttopuiksi on raskasta hommaa, jossa koneista on hyötyä.

Maataloustraktori, lavallinen peräkärry, vinssi ja kuormain jouduttavat keruuta ja kuljetusta. Helpossa maastossa samat työt hoituvat pienimuotoisemmin mönkkärillä.

Jos puut siirretään lihasvoimin metsä­autotien varteen, pitkävartiset nostosakset, lyhytvartisemmat pinotavarasakset sekä nostokoukut helpottavat puiden siirtelyä sekä kasausta.

Pihassa suuren klapimäärän teosta selviää nopeimmin kuljettimella varustetulla klapikoneella. Urakan voi antaa myös paikallisen klapiyrittäjän hoidet­tavaksi.

Jos pienittävää on vähemmän, pysty- tai vaakahalkaisulaite helpottaa etenkin oksaisten pölkkyjen klapisavottaa.

Oksattomien ja pienempien pölkkyjen halkomisesta normaalikuntoinen suoriutuu myös pelkän halkaisukirveen avulla. Usein motiivina lihastyölle on kuntoilu.

Aarre kokeili Scheppach HL760LS -vaakahalkojaa. Laite suoriutuu halkaisuvoimallaan mukavasti enintään 25 senttiä paksujen pölkkyjen halkaisusta. Terän liike on verkkaista, mutta riittävää. Laite sopii omakotitalon tai kesämökin polttopuiden tekoon parhaiten silloin, kun vain osa pölkyistä halkaistaan koneella ja loput halotaan kirveellä.  Kuva: Risto Jussila

Isot ja oksaiset pölkyt ovat raskaita halottavia kirveellä. Näiden juntturoiden varalle moni on hankkinut pysty- tai vaakahalkoma­koneen. Useimmat niistä toimivat sähköllä. Turvallisuuden parantamiseksi halkaisu­koneet varustetaan nykyisin aiempaa järeämmillä suojarakenteilla.

Suojaus tarkoittaa yleensä sitä, ettei konetta voi käyttää kuin yksi ihminen kerrallaan. Osa käsivaurioista on syntynyt niin, että yksi on käyttänyt konetta ja toinen asettanut pölkyn sekä myös poistanut haljenneet puut laitteesta. Suojarakenteet estävät nyt tämän.

Parantunut turvallisuus on hyvä asia. Vaaka­halkojissa haittana voi olla se, että kovin suuret pölkyt eivät enää mahdu halkaisulaitteeseen. Myös haljenneiden pölkynosien poistaminen laitteesta voi ajoittain olla työlästä ahtauden takia.

Suojarakenteet ovat lisänneet niin vaaka- kuin pystyhalkojien painoa ja hintaa. Edullisimmatkin vaakahalkojat maksavat nyt kolmisensataa euroa.

Koska käyttäjä itse kiinnittää suojarakenteet, houkutuksena voi olla jättää se tekemättä. Turvallisuudesta ei kuitenkaan pidä tinkiä. Vammautumisen lisäksi suojausten laiminlyönti voi kostautua saamatta jääneinä vakuutuskorvauksina.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2024.