• Noin 300 ampumaradalla nyt ympäristölupa – hallituksen tuhannen radan tavoite jäämässä haaveeksi

    Jatkuvasti kiristyvät ympäristövaatimukset ja lainsäädännön tulkinnanvaraisuus vaikeuttavat yhä ympäristölupien saamista.
    Tilaajalle
    Ympäristöriskien tarkastelun tulkinnanvaraisuus aiheuttaa hakuprosessissa päänvaivaa.
    Ympäristöriskien tarkastelun tulkinnanvaraisuus aiheuttaa hakuprosessissa päänvaivaa.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    27.4.202410:00
    Eija Vallinheimo

    Petteri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että ampumaratoja koskevia ympäristölupaprosesseja sekä lainsäädäntöä sujuvoitetaan. Ulkoampumaratojen määrätavoitteeksi on asetettu noin tuhat ampumarataa vuosikymmenen loppuun mennessä.

    Ympäristöasiantuntija Tuomas Pelkonen työskentelee hankkeessa, joka auttaa ampumaratatoimijoita saamaan radalleen ympäristöluvan. Pelkonen arvelee, ettei tuhannen radan tavoitteeseen päästä, ellei merkittäviä muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön tehdä.

    Tuomas Pelkonen veneilemässä lapinkoira Jörön kanssa.
    Tuomas Pelkonen veneilemässä lapinkoira Jörön kanssa. Kuva: Niko Risulainen

    ”Neljän vuoden aikana olemme auttaneet hieman yli 200 ratatoimijaa, mikä on lähes kolmasosa Suomen radoista. Toistaiseksi voimassa olevia ympäristölupia oli hankkeen alussa noin 120 ampumaradalla. Tällä hetkellä luku on hieman yli 300. Edistystä neljän vuoden aikana on tapahtunut, mutta hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on vielä matkaa”, Pelkonen toteaa.

    Pelkosen mielestä suurin ongelma on se, että lupaprosessi on aivan liian hidas ja raskas eikä lainsäädäntöä ole sujuvoitettu.

    ”Ampumaratalupa tulee sisäministeriön ja ympäristölupa taas ympäristöministeriön hallinnonalalta. Tässä olisi ensin päästävä yhden luukun palvelumalliin, joka vaatisi lakimuutoksia.”

    Lakimuutoksia kaivataan myös ampumamelun arviointiin sekä kaavoitukseen. Lisäksi ympäristöriskien tarkastelun tulisi perustua objektiiviseen riskinarviointiin, joka olisi tieteellisesti perusteltavissa.

    ”Nykytilanteessa tämä ei aina toteudu nykyisen lainsäädännön tulkinnanvaraisuuden takia.”

    Pelkonen kertoo, että tulkinnanvaraisuudesta johtuen luvittamisessa on havaittu olevan paljon alueellista vaihtelua.

    Viimeisimpiä luvan saaneita ratoja ovat Mäntyharjun, Kuhmon ja Kittilän radat. Kuva Kuhmosta.
    Viimeisimpiä luvan saaneita ratoja ovat Mäntyharjun, Kuhmon ja Kittilän radat. Kuva Kuhmosta. Kuva: Tuomas Pelkonen

    ”Parhaimmillaan lupaprosessi menee maaliin sujuvasti, mutta tulkinnanvaraisuus on myös antanut lupaviranomaiselle mahdollisuuden edellyttää riskiin suhteutettuna tarpeettoman massiivisia suojausrakenteita. Nämä ovat lisänneet merkittävästi ampumaratojen ylläpitämisen kustannuksia ja vaikeuttaneet uusien ratojen perustamista.”

    Uusia haasteita on tuonut myös loppuvuodesta 2023 ilmestynyt ympäristöministeriön osittain päivittämä Ampumaratojen ympäristölupaopas. Ympäristölupahankkeessa toimivat pelkäävät, että opas tulee entisestään kiristämään ratojen vaatimuksia paikkakunnilla, joissa ampumaratatilanne on kaikkein huonoin.

    ”Tämä ei minun näkemykseni mukaan tue hallitusohjelman tavoitteeseen pääsemistä”. Tuomas Pelkonen

    Ampumarataverkoston kehittämistarpeita selvitettiin hankkeen toimesta vuonna 2023 maakunnallisen karttatarkastelun avulla.

    Tarkastelu osoitti, että ampumaratojen määrissä ja ympäristölupatilanteessa on merkittäviä eroja maakuntien välillä.

    Niillä alueilla, joissa ampumaradoilla ei ole ympäristölupia, on ratojen toiminnan jatkuvuuden turvaaminen nykyisellä lainsäädännöllä ja ympäristöhallinnon toimintatavoilla epävarmaa.

    Tarkastelun mukaan erityisesti yli 150 metrin ratojen osalta tilanne on useassa maakunnassa erittäin heikko.

    Lisää aiheesta
    • Tämä ampumarata sijaitsee Saarijärvellä. Kuvituskuva kesältä 2021.

      Politiikka | Puolustusvaliokunta haluaa Suomeen lisää ampumaratoja

      Tilaajalle
    • Ampumaradat ovat ainoa keino turvata turvalliset harjoitteluolot esimerkiksi metsästäjille ja poliiseille.

      Erä | Puolustusvaliokunnan esitys ampumaratojen määrän lisäämisestä törmää ympäristöhallintoon

      Tilaajalle
    • Siilinjärven Raasion ampumakeskuksessa toiminta loppui syksyllä 2021.

      Erä | Suomeen tarvitaan satoja ampumaratoja lisää ‒ reserviläisten, muiden ampumaharrastajien ja viranomaisten ampumataidon ylläpitoon nykyinen ratamäärä ei riitä

    • Ampumakoe tulee suorittaa, mikäli aikoo metsästää esimerkiksi hirveä, valkohäntäpeuraa, karhua tai villisikaa rihlatulla luotiaseella.

      Erä | Uusia ampumaratoja ei uskalleta perustaa: ”Yhdistysten talous ei kestä kustannuksia”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle