• Puukaupassa huippusuhdanne − mäntykuitupuun hinta korkeimmillaan yli 30 vuoteen

    Venäjän tuonnin loppuminen pitää kotimaisen puun kysynnän kovana.
    Tilaajalle
    Metsäteollisuus on orastavan kasvun kynnyksellä, mikä kirittää puukauppaa ja kantohintoja.
    Metsäteollisuus on orastavan kasvun kynnyksellä, mikä kirittää puukauppaa ja kantohintoja. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    19.6.202405:00
    Analyysi
    Jarmo Palokallio

    Venäläisen puun tuonnin päättyminen on kannatellut kotimaisen puun kysyntää jo pari vuotta. Kesän korvalla metsäteollisuus maksoi puusta parasta hintaa miesmuistiin.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan puukauppa on huippusuhdanteessa, vaikka talouden yleisnäkymät ovat vaisut. Talouden elpymisestä ja metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän lisääntymisestä on vasta orastavia merkkejä näkyvissä.

    Puukauppa on käynyt keväällä aivan toisilla kierroksilla. Leimikoista on käyty kovaa kisaa, kun metsäteollisuus on valmistautunut kasvattamaan tuotantoaan.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan mäntykuitupuusta on keväällä maksettu reaalisesti hintahistorian ennätyshintoja. Tältä osin Luken hintahistoria ulottuu vuoteen 1995.

    Osalla MT:n varttuneista lukijoista on kokemusta myös varhaisemmista puukaupoista. He muistavat, että 1980-luvun lopulla mäntykuitupuusta maksettiin nykyistä paremmin.

    Silloisen noususuhdanteen huipulla mäntykuitupuun kuutiohinta kävi nykyrahaksi muutettuna noin 35 eurossa kuutiolta.

    Juppien kulta-aikaa seuranneessa taantumassa kantohinnat romahtivat. Vuonna 1993 mäntykuitupuun reaalihinnasta oli jäljellä enää alle puolet, eli siitä maksettiin 17 euroa kuutiolta.

    Tälle vuosikymmenelle tultaessa mäntykuitupuun kantohinta pysytteli pitkään noin 20 eurossa.

    Metsäteollisuus on lisännyt kotimaisen puun hankintaa Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan seurauksena.
    Metsäteollisuus on lisännyt kotimaisen puun hankintaa Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan seurauksena. Kuva: Sanne Katainen

    Tilanne muuttui Venäjän hyökkäyssodan käynnistymisen jälkeen. Se jätti metsäteollisuuden puuhuoltoon lähes kymmenen miljoonan kuutiometrin aukon.

    Pääosa venäläisestä tuontipuusta oli koivukuitupuuta ja haketta. Niitä on yritetty korvata sekä kotimaisella puulla että tuonnin kasvattamisella lähialueilta.

    Puupula käänsi kantohinnat nousuun. Tänä keväänä kotimaisesta mäntykuitupuusta on maksettu jo 31,7 euron keskihintaa kuutiometriltä.

    Tukkien hintakehitys on ollut samansuuntainen. Kuusitukin hintaan on tullut noin 13 euron korotus viime syksyn jälkeen. Siitä maksettiin kesäkuussa alussa lähes 83 euron keskihintaa kuutiolta.

    ”Puun hintatasoa pitää yllä puun kysynnän ja tarjonnan epätasapaino verrattuna aiempaan. Puun tuonnin loppuminen Venäjältä on luonut suurimman vajauksen puumarkkinoille”, vahvistaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:n markkinakatsauksessa.

    Karttusen mukaan puun tuonnin palaaminen ei näytä todennäköiseltä lähivuosina. Samaan aikaan puun kysyntää ovat kasvattaneet myös tehdasinvestoinnit.

    ”Toisaalta metsänomistajat ovat olleet aktiivisia myymään ja hakkuuttamaan metsiä, niin paljon kuin markkinat ovat vetäneet”, toteaa Karttunen.

    Karttunen ei pidä puun tämänhetkistä hintatasoa sinällään poikkeuksellisena. Pitkän aikavälin vertailussa ainoastaan kuusitukin hinta on noussut trendinomaisesti. Ja siitäkin maksettiin vuoden 2007 suhdannehuipussa nykyistä kovempia reaalihintoja.

    Mäntytukin hinta oli nykyistä kovempi myös 1980-luvun lopun huippusuhdanteessa.

    Mäntytukin vuoden keskikantohinnaksi Luke ennustaa 73,1 euroa ja kuusitukin 76,7 euroa kuutiometriltä. Se merkitsee kolmen prosentin hinnan nousua molemmille puutavaralajeille.

    Koivutukki poikkeaa joukosta. Sen hintakehitys on ollut pitkällä aikavälillä heikko. Sen hinta on pudonnut viidenneksellä.

    Tänä vuonna koivutukki on kuitenkin kirinyt eroa kiinni. Kevään kaupoissa sen hinta nousi 15 prosenttia viimevuotisia korkeammaksi.

    ”Ei ole varmaan yllätys, että myös kuitupuun pitkän aikavälin hintakehitys näyttää laskevalta. Toisaalta pettymystä paikkaa viime vuosien hintojen voimakas suunnanmuutos”, Karttunen sanoo.

    Karttusen mukaan kuitupuun hintojen nousu on ollut Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan jälkeen nopeaa.

    Koivukuitupuusta on ollut pulaa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen.
    Koivukuitupuusta on ollut pulaa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Kuva: MARJA SEPPALA

    Etenkin koivukuitupuusta on ollut pulaa. Koivukuidun nykyinen hintataso onkin jo ennätystasolla. Myös mäntykuitupuun reaalihinta on jo hyvin lähellä huippua myös pitkän aikavälin katsauksessa.

    ”Kuitupuiden niukkuuden ja kysynnän kasvun vuoksi niiden kantohintojen ennustetaan kuluvana vuonna nousevan 11–14 prosenttia”, toteaa tutkija Jussi Leppänen Luken suhdanne-ennusteessa.

    Ennusteen mukaan havuselluun käytettävän mäntykuitupuun koko vuoden keskikantohinta nousee 28,5 euroon ja koivukuitupuun 29,2 euroon.

    Trendien kääntämiseen kantohintojen viimeaikainen nousu ei vielä riitä. Siihen tarvitaan pidempi muutosjakso.

    Sellainen voi olla luvassa, sillä metsäteollisuus on parhaillaan nousemassa suhdannekuopasta. Maailmantalouden kysyntä on voimistumassa, mikä kääntää vientivetoista teollisuudenalaa kohti kasvua.

    Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan sahatavaran kysyntä elpyy kunnolla vasta ensi vuonna.
    Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan sahatavaran kysyntä elpyy kunnolla vasta ensi vuonna. Kuva: Sanne Katainen

    Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä ja hinnat ovat jo osin nousussa. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan paras on kuitenkin vielä edessä eli odotuksia ladataan vasta ensi vuoteen.

    Siltä osin metsäteollisuuden osa-alueet eivät käy tasatahtiin. Kemiallisen metsäteollisuuden tuotanto- ja vienti ovat ehättäneet orastavaan kasvuun mukaan jo tänä vuonna. Samalla myös hakkuut kasvavat ja kantohintojen nousu jatkuu.

    Myös sahatavaran kysyntä oli keväällä kohtuullista ja hinnatkin nousivat rakentamisen vähyydestä huolimatta. Luken mukaan siinä oli kyse kausiluonteisesta piristymisestä.

    ”Sahatavaran kysynnän varsinaista kasvua odotetaan kuitenkin vasta ensi vuonna”, toteaa Leppänen.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Suurin osa metsänomistajista on tyytyväisiä viimeisimpään puukauppaansa.

      Metsäteollisuus | Puukaupat onnistuvat parhaiten itsenäisten sahojen kanssa

      Tilaajalle
    • Virkistysarvokaupassa esimerkiksi mökkiläinen maksaa maanomistajalle siitä, että virkistysarvot, kuten maisema, pysyvät sovitulla tasolla. Puun korkean hinnan vuoksi myös pystyyn jäävän puuston arvo on korkea.

      Luonto | Puuston arvo voi olla mökkiläiselle järkytys – maisema maksaa todennäköisesti viisinumeroisen summan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa