• Luke: Metsäsektori säilytti paikkansa biotalouden merkittävimpänä toimialana

    Metsäsektori säilyi vuonna 2022 biotalouden merkittävimpänä toimialana, vaikka metsäteollisuuden tuotantomäärät laskivatkin kaikkien päätuoteryhmien osalta viime vuoden aikana.
    Suomen biotalous perustuu edelleen vahvasti metsäsektoriin.
    Suomen biotalous perustuu edelleen vahvasti metsäsektoriin. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Energia
    25.10.202317:15
    Henna Lääveri

    Biotalouden osuus Suomen kansantalouden arvonlisäyksestä oli vuonna 2022 noin 13 prosenttia, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Biotalouden toimialat työllistivät viime vuonna 299 300 henkilöä, eli 11 prosenttia kaikista työllisistä.

    Luken ennakkotietojen mukaan biotalouden käypähintainen arvonlisäys oli vuonna 2022 koko seurantahistorian suurin, 29,4 miljardia euroa.

    Suomen biotaloutta voimakkaasti kannattelevan metsäsektorin osuus oli 10,5 miljardia euroa eli 36 prosenttia koko biotalouden arvonlisäyksestä. Se säilytti paikkansa biotalouden merkittävimpänä toimialana siitäkin huolimatta, että tuotantomäärät laskivatkin kaikkien päätuoteryhmien osalta.

    Metsäsektori työllisti viidesosan biotalouden työllisistä.

    Metsäsektoriin kuuluvassa massa- ja paperiteollisuudessa tuotantomääriin vaikutti vuoden 2022 alussa toteutunut 112 päivän mittainen työtaistelu. Edellisvuoteen verrattuna arvonlisäys pieneni 11 prosenttia.

    Energiasektorin arvonlisä kasvoi reaalihinnoin tarkasteltuna edellisvuodesta 12 prosenttia. Osasyynä energian hinnan huippulukemille oli Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

    ”Energian kallistuminen siivitti energiasektoria eteenpäin, vaikka biopohjaisilla raaka-aineilla tuotetun energian määrä laski”, sanoo yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä Luonnonvarakeskuksesta.

    Maatalouden ja elintarviketeollisuuden muodostama elintarvikesektorin osuus biotalouden arvonlisäyksestä oli Luken ennakkotiedon mukaan noin 16 prosenttia. Koko elintarvikesektorin arvonlisäys pieneni edellisestä vuodesta reaalisesti 14 prosenttia.

    Biotalouden palvelut ovat myös osoittaneet vuonna 2022 toipumisen merkkejä koronavuosien jäljiltä. Alan työllisten määrä kasvoi Luken mukaan 3 600 henkilöllä ja palasi koronapandemiaa edeltävälle tasolle.

    Biotalouden palveluiden käypähintainen arvonlisä oli 1,8 miljardia euroa, mikä vastasi kuutta prosenttia koko biotalouden arvonlisästä.

    Vaikka biotalouden alojen työllisten määrä lisääntyi vuoteen 2021 verrattuna lähes 4 000 henkilöllä, on 2010-luvun alkuun verrattuna biotalouden työllisten määrä vähentynyt 17 400 henkilöllä.

    Lisää aiheesta
    • ”Jos Suomi ja Ruotsi jäävät istumaan käsiensä päälle, brasilialaiset toteuttavat biotalouden suuren vallankumouksen ilman meitä. Sunilan tehtaan sulkeminen on askel täsmälleen väärään suuntaan”, kirjoittaa Risto Isomäki.

      Metsäteollisuus | Isomäki: Biotalous voisi olla Euroopan viimeinen iso mahdollisuus

    • Metsäsektori käsittää metsätalouden, puutuote-, massa- ja paperiteollisuuden toiminnot.

      Talous | Biotaloudessa työllisten määrä nousi 2021 – metsäsektori arvolisäyksen veturina

    • Maa- ja metsätalouden työllistymisnäkymät ovat moninaiset. Töitä löytyy niin yrittäjänä kuin asiantuntijanakin. Juvalainen Antti Paunonen päätyi alalle ikään kuin veren perintönä.

      Koulutus | Maatalous- ja metsäala kiinnostaa ‒ ala vetää sekä yrittäjiksi että asiantuntijoiksi aikovia

    • Maaseudun Tulevaisuuden uusi kolumnisti metsäjohtaja Karoliina Niemi sanoo, että jalostukseen kelpaava puu on saatava jalostukseen, ei polttoon.

      Metsäpolitiikka | Metsäteollisuuden Karoliina Niemi: Puuta riittää, jos metsät pidetään terveinä ja hyvässä kasvussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäsektori
    biotalous
    Luonnonvarakeskus Luke
    Suomen talouden tila 2022
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi