Jaakko Temmes päätti jättää 120-vuotiaan männikön hakkaamatta – nyt hän haluaa siitä rahaa

Jaakko Temmeksen polku metsänomistajana alkoi, kun hän sai haltuunsa äidilleen kuuluneen viiden hehtaarin palstan Luumäellä. Tämän alueen hoito tuli tutuksi jo lapsena.

”Vaikka metsää oli vähän, isä hoiti sitä metsätalousmielessä ja teki esimerkiksi laikutuksia ja kylvöjä, sellaista mitä hyvin voi lomalla tehdä”, Temmes muistelee.

Hän arvelee, että lapsuuden metsäkokemukset sytyttivät helsinkiläispojan innostuksen metsänhoitoon.

”Sain mallia siihen, että metsää hoidetaan, että sillä on merkitystä. Samalla tavoin olin aiemmin innostunut puutarhanhoidosta. Siinä on paljon samaa, mittakaava vain on erilainen.”

Tultuaan suvun palstan omistajaksi Temmes päätti hankkia lisää metsää.

”Tein päätöksen, että metsätalous voisi olla ihan vakavasti otettavaa eikä vain pientä hauskaa maiseman hoitoa.”

Metsänomistaja voi omilla toimillaan lisätä monimuotoisuutta luonnonarvokaupan kohteilla, Jaakko Temmes sanoo. Kuva: Jaana Kankaanpää

Temmes on ostanut vuosien varrella metsätiloja ja nyt metsää on usean sadan hehtaarin verran. Tilat sijaitsevat pääasiassa Päijät-Hämeessä Heinolan ympäristössä, lisäksi Lohjalla on yksi suurempi tila.

Heinolan kaupungissa Temmeksellä on ”metsäkämppä”, eli kerrostaloasunto, jota hän käyttää tukikohtanaan tehdessään metsänhoitotöitä. Näin raivaus- ja istutustyömaille ei tarvitse ajaa edestakaista matkaa kotoa Helsingistä asti.

Metsäpäiviä tulee tätä nykyä ehkä 20–30 vuodessa. Seuraava rupeama on ensiharvennuksen valvonta. Puunkorjuuseen on tulossa urakoitsija traktorilla ja metsäkärryllä.

Kohde on vaikea, sillä siellä on ollut hirvivahinkoja ja puusto on kehittynyt sekalaiseksi. Temmes tietää, että tiliä tästä puukaupasta ei välttämättä kerry, vaan päätarkoitus on saada metsä kuntoon.

”Ensimmäistä kertaa myyn puut tien varresta ja teetän hakkuun ja ajon. En ole ollut ihan tyytyväinen perinteisiin, isoilla koneilla tehtäviin ensiharvennuksiin. Varsinkin jos on kivinen ja mäkinen maasto, jäljestä tulee helposti epätasaista.”

Temmes on toiminut pitkään metsäalan luottamustoimissa, esimerkiksi pääkaupunkiseudun metsänomistajayhdistyksessä sekä viimeksi Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen hallituksessa. Yhdistys sulautui vuodenvaihteessa osaksi uutta Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistystä.

Viime vuonna yhdistys sai Koneen säätiöltä rahaa luonnonarvokaupan kehittämiseen. Mukana on myös MTK, joka vastaa kauppapaikan kehittämisestä verkkoon.

Asia on Temmeksen sydäntä lähellä. Monen muun metsänomistajan tavoin Temmes on varjellut joitakin alueitaan hakkuilta omalla päätöksellään.

Eräs tällainen kuvio on kolmen hehtaarin tukkimännikkö. Sen hakkaaminen ei ole tuntunut hyvältä askeleelta. Maisemahaitan lisäksi edessä olisi vuosien raivausurakka rehevällä maaperällä.

”Olen 20 vuotta katsonut ja miettinyt, mitä alueella tekisin. 120-vuotias männikkö on pystyssä tavallaan paljon arvokkaampi kuin pinossa. Kun siihen tulisi tilalle maanmuokkaus ja kuusen istutus, siinä se raja minulla ehkä menee.”

Luonnonarvokaupan ajatus on, että maanomistaja voi myydä omien alueidensa luontoarvoja niistä kiinnostuneille tahoille. Useat yritykset ja kaupungit ovat viime vuosina alkaneet kiinnostua toimintansa luontovaikutusten hyvittämisestä.

Esimerkiksi Microsoft lahjoitti viime vuonna varat Luonnonperintösäätiölle satojen hehtaarien suojelualueiden ostoon.

Vantaan kaupunki on päättänyt hyvittää rakentamisen alle jäävän luonnon menetykset kehittämällä luontoarvoja toisaalla kaupungin omistamissa metsissä. Myös Lahden kaupunki aikoo tulevaisuudessa hyvittää maankäytöstä aiheutuvat luontohaitat.

Luonnonsuojelulaissa on nykyisin säännöt siitä, miten maankäytön ekologinen kompensaatio hoituu.

Valmiiksi monimuotoinen, vanha metsä sopii Metso-suojeluun, mutta luontoarvojen lisääminen siellä voi olla vaikeaa, sanoo Jaakko Temmes. Kuva: Jaana Kankaanpää

Metsänhoitoyhdistyksen pilottikohteissa järjestelmää on tarkoitus testata käytännössä ja tuoda tavallisten yksityismetsänomistajien luontoarvot markkinoille. Temmeksen mielestä metsänomistajien omaehtoinen suojelu ei riitä.

”Luonnonarvojen edistämistä ei voida jättää idealismin varaan. Jos halutaan saada paljon aikaiseksi, pitää saada markkinavoimat liikkeelle. Luonnonarvoilla pitää olla rahallinen arvo.”

Tulvainen kuvio on yksi alueista, joita Jaakko Temmes aikoo tarjota luonnonarvokaupan kohteeksi. Kuva: Jaakko Temmes

Maankäytön luontohaittojen hyvittäminen on nykyisin täysin vapaaehtoista. Jos esimerkiksi rakentamisen alle jäävien maiden hyvittämisestä tulisi joskus velvoittavaa, Suomen metsänomistajille aukeaisi vuosittain kymmenien miljoonien eurojen ansaintamahdollisuus.

Jotta kaupallistaminen onnistuu, erilaisten metsien luontoarvot pitää laskea yhteismitallisiksi. Tässä auttaa ajatus luonnonarvohehtaareista, joka on kirjattu nykyiseen luonnonsuojelulakiin.

Luonnonarvohehtaari on mittayksikkö, joka kuvastaa, kuinka monimuotoista alueen luonto on. Täysin koskematon luonnonmetsä saisi arvon yksi, paljas maa taas on nollan arvoista.

”Meiltä on aiemmin puuttunut yksikäsitteiset määritelmät luontoarvoille. Luonnonarvohehtaari on yksi sellainen.”

Metsänhoitoyhdistyksen hankkeessa laajalle alueelle laaditaan luonnonarvosuunnitelmat, jossa jokaiselle kuviolle on laskettu luontoarvoja kuvastava luku. Työ on parhaillaan käynnissä.

”Perinteisessä metsäsuunnitelmassa puhutaan männystä ja kuusesta, tukista ja kuidusta. Tässä kyse on luonnonarvoista, kuten lahopuun määrästä, erirakenteisuudesta ja eri puulajien esiintymisestä.”

Laskenta onnistuu suurimmaksi osaksi automaattisesti Metsäkeskuksen metsävaratietoa ja muita valmiita paikkatietoaineistoja hyödyntäen. Tehokkuus on tärkeää, Temmes painottaa. Jos inventointiin kuluisi etukäteen paljon rahaa, metsänomistajien kiinnostus loppuisi herkästi siihen.

”Meidän roolimme on kehittää käytäntöjä ja tuoda suuret volyymit mukaan. Suomesta loppuisivat biologit kesken, jos luontoarvoja kartoitettaisiin perinteisin menetelmin maastossa.”

Luonnonarvokaupassa voi hyödyntää kohteita, jotka metsänomistaja on säästellyt hakkuilta vapaaehtoisesti. Kuva: Tiina Mansikkamäki

Ekologiseen kompensaatioon soveltuu parhaiten usein metsä, joka ei ole valmiiksi vanha ja monimuotoinen. Näitä aarteita kannattaa tarjota esimerkiksi Metso-suojeluun.

Temmes edistää luonnonarvokauppaa Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistyksen hankkeessa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ekologisen kompensaation ajatus on, että kompensoivalla alueella tuotetaan uusia, lisäisiä luontoarvoja, joita ei aiemmin ole ollut olemassa.

Jos luonnonarvokauppaan päätyvä metsä jätetään oman onnensa nojaan, luontoarvojen kehittyminen on hyvin hidasta.

Metsänomistaja voi nopeuttaa luontoarvojen kehittymistä esimerkiksi kaatamalla puuta järeäksi lahopuuksi, tekemällä pienaukkoja lehtipuuosuuden kasvattamiseksi ja kulottamalla.

Jos ostajia löytyy, pilottihankkeen ensimmäisiä kauppoja ja toimenpiteitä metsissä voitaisiin tehdä ensi kesänä.

Temmeksellä on vanhan männikön lisäksi tarjolla pieneen lampeen rajautuva metsäalue.

Hän harmittelee, että taimikoita ei näillä näkymin hyväksytä luonnonarvokauppaan.

”Taimikot ovat siitä hauskoja, että niistä saa kehitettyä mitä tahansa. Voisi jättää esimerkiksi leppäryhmiä pystyyn. Mutta kun tarkasteluaika on 30 vuotta, taimikosta ei synny kauheasti lisäarvoa luonnolle.”

Taimikoiden kehittäminen luonnonarvokaupalla olisi kustannustehokasta, Temmes huomauttaa. Luonnonarvokaupassa moni metsänomistaja haluaa saada korvaukseksi vähintään palstan hakkuuarvon.

”Vanhan metsän puuston arvo on helposti 25 000 euroa hehtaarilta, kun taimikon hinta voi olla noin 2 000 euroa. Taimikosta saataisiin hyvin kustannustehokkaasti luontoarvoja, mutta pidemmällä aikavälillä.”

Luonnonarvon sopimusmallitkin vaativat vielä kehittämistä. Lain mukaan ekologinen kompensaatio päätyy lupa- ja valvontaviraston eli entisen ely-keskuksen rekisteriin.

Temmeksen mielestä kauppa ei käy, jos luontoarvot pitää tuottaa valmiiksi ja rekisteröidä ennen kaupan tekoa.

”En lähtisi tekemään metsässä toimenpiteitä ilman, että on tiedossa ostaja. Haen sellaista kauppatapaa, jossa ostajan kanssa tehdään esisopimus luontoarvojen tuottamisesta. Viimeinen maksuerä tulisi, kun kompensaatiolle on saatu viranomaisvahvistus.”