
Valtion mailla ennallistamisesta on jo kertynyt runsaasti kokemusta.
Metsähallituksen Metsätalous oy oli vuonna 2024 Suomen suurin ennallistaja. Yhtiö on ennallistanut soita viime vuosina noin 2 000 hehtaaria vuodessa. Muita työlajeja ovat esimerkiksi lehto- ja harjumetsien hoito.
Sen lisäksi Luontopalvelut ennallistaa suojelualueita.
Metsähallituksen Metsätalous oy:n metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen kertoo, että ennallistamisen kustannukset vaihtelevat suuresti kohteittain.
Mitä pienipiirteisempi ja herkempi kohde, sen kalliimpi hehtaarikustannus.
Lehtosen mukaan soiden ennallistaminen maksaa 350–1 000 euroa hehtaarilta. Pinta-alat ovat keskimäärin suurempia kuin yksityisellä puolella, jopa satoja hehtaareja, minkä ansiosta työ tulee yleensä halvemmaksi kuin yksityismetsissä.
Valtion mailla ennallistamisen kustannukset suunnittelun ja konkreettisen työn välillä jakautuvat tasan.
”Aika hyvä nyrkkisääntö on, että se on puolet ja puolet.”
Suunnittelutyön hintaa nostaa juurikin kohteen pienipiirteisyys.
Metsähallitus on palkannut jokaiselle kolmelle metsätalousalueelleen luonnonhoidon asiantuntijan, jonka tehtäviin kuuluu ennustamissuunnitelmien laadintaa. Apunaan heillä on metsäasiantuntijoita.
”Aika hyvä nyrkkisääntö on, että se on puolet ja puolet.”
Yksityismailla ennallistamisen hehtaarimäärät ovat vielä pieniä, ja ne ovat keskittyneet Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin, missä soiden osuus maapinta-alasta on suuri.
Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntija Mika Tuovilan mukaan metka-tuen avulla luonnonhoitohankkeissa on ennallistettu noin sata hehtaaria suota, mutta ensi vuonna tavoitellaan jo useita satoja hehtaareja.
Jonkin verran on myös EU:n rahoittamia Life-hankkeita, joissa ennallistetaan soita.
Tuovilan mukaan soiden ennallistamisen kustannuksia on vaikea arvioida, sillä usein tehdään muitakin vesiensuojelutöitä samanaikaisesti. Karkeasti arvioiden se maksaa noin 900–1 000 euroa hehtaarilta.
Hänen mukaansa kustannuksista noin 10–20 prosenttia ohjautuu suunnitteluun ja työnjohtoon ja loput konkreettiseen työhön.
Usein ojalinjoilta poistetaan puustoa. Sen jälkeen tukitaan ojia sekä rakennetaan patoja ja valleja kaivinkoneella.
”Aina kun hankkeisiin käytetään julkista rahaa, niihin liittyy myös velvoitteita, kuten yksityiskohtaisia suunnitelmia sekä loppuraporttien kirjoittamista.”
Tavallisesti Metsäkeskuksen hankehaussa tarjouksia jättävät valtakunnalliset yritykset ja metsänhoitoyhdistykset. Niillä voi olla alihankkijoina esimerkiksi kaivuriyrittäjiä, jotka tekevät konkreettisen työn.
Tuovilan mukaan myös turveyrittäjät ovat tarjonneet osaamistaan ja kalustoaan.
”Aina kun hankkeisiin käytetään julkista rahaa, niihin liittyy myös velvoitteita, kuten yksityiskohtaisia suunnitelmia sekä loppuraporttien kirjoittamista, mitkä myös vaativat oman työpanoksensa”, Tuovila toteaa.
Ennallistamismäärät tulevat kasvamaan huomattavasti, kun EU:n ennallistamisasetusta aletaan soveltaa kansallisesti. Hehtaarimäärät riippuvat olennaisesti siitä, miten ennallistettavat luontotyypit määritellään.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
