• Svensk Jakt: Riistakamera tallensi ainutlaatuisen kuvan karhunpennuista

    Yksi, kaksi, kolme... ja neljä. Karhunpennut ilmestyivät Lars Buskin riistakameran kuvaan.
    Tilaajalle
    Tavallisesti karhulla on kaksi tai kolme pentua.
    Tavallisesti karhulla on kaksi tai kolme pentua. Kuva: Arvi Tyni / Vastavalo.net
    Metsä|Erä
    4.5.202516:00
    Eija Vallinheimo

    Härjedalin metsissä liikkunut Lars Busk löysi metsästyskoiransa avulla talvella kolon, jossa hän epäili karhun viettävän talviuniaan. Seuraavana päivänä hän hiipi hiljaa paikalle ja asetti kameran lyhyen matkan päähän kolon suuaukosta.

    Kesti pari kuukautta ennen kuin kamera alkoi lähettää kuvia.

    ”Yhtäkkiä eräänä päivänä huhtikuun alussa sain kuvan isosta karhusta. Viikkoa myöhemmin kuviin ilmestyi ensimmäinen karhunpentu.”

    Buskin yllätykseksi kuviin ilmestyi lisää pieniä karhuja yksi toisensa jälkeen.

    ”Kesti kuitenkin vielä viikon ennen kuin kaikki neljä pentua osuivat samaan kuvaan”, Lars Busk kertoo Svensk Jaktille.

    Karhunpennut syntyvät tammi-helmikuussa talvipesään. Pentuja on yleensä yksi tai kaksi, joskus kolme, mutta myös neljän pennun pentueita on havaittu silloin tällöin.

    Karhuperhe on jo lähtenyt pesästä ja siirtynyt eteenpäin.

    Kaikki neljä pentua ovat nähtävissä Svensk Jaktin artikkelissa.

    Lisää aiheesta
    • Kontiolahdella ilman emoa liikkunut karhunpentu saatiin kiinni perjantaina. LEHTIKUVA / HANDOUT / POLIISI.

      Erä | Kontiolahdella liikkunut karhunpentu kuljetettiin sijoituspaikkaan Kuusamon suurpetokeskukseen

    • Mahdollisesti loukkaantuneen karhun jäljestys on vaativa tehtävä. Loukkaantunut karhu voi olla vaarallinen.

      Erä | Karhut ovat työllistäneet Itä-Suomen poliisia reippaasti alkukesän aikana

      Tilaajalle
    • Karhut jäivät junan yliajamaksi Orivesi-Haapamäki -rataosuudella Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Kuvituskuva.

      Erä | Kolme karhunpentua jäi Junan alle Mänttä-Vilppulassa

    Artikkelin aiheet
    riistakamera
    karhunpentu
    Lars Busk
    Svensk Jakt
    Härjedalen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle