

Suomen sähköautokanta kasvoi viime vuoden aikana noin 70 000 autolla. Luku pitää sisällään niin ensirekisteröinnit kuin käytettynä maahan tuodut ladattavat hybridit ja täyssähköautot.
Nyt Suomen maanteillä liikkuu noin 220 000 sähköautoa, joista noin 135 000 on ladattavia hybridejä ja reilut 83 000 täyssähköautoja. Viime vuonna 33 prosenttia ensirekisteröinneistä oli täyssähköautoja, kun vuonna 2022 niiden osuus oli vajaa 18 prosenttia. Täyssähköautoja rekisteröitiin ensimmäistä kertaa enemmän kuin ladattavia hybridejä.
Näin kova kasvu tarkoittaa sitä, että niin sanottu pioneerivaihe on ohi. Yhä useampi sähköautoiluun aiemmin epäillen suhtautunut on vaihtanut tai harkitsee vaihtavansa polttomoottoriautonsa sähköiseen.
Samalla asiakkaiden odotukset auton toimintamatkasta, latauksesta ja vetokyvystä ovat entistä moninaisemmat.
K-Auton Volkswagen-henkilöautojen liiketoimintajohtaja Tommi Iiskonmäki kertoo, että juuri toimintamatka ja lataus mietityttävät eniten.
”Miten pystyn lataamaan, kun asun kerrostalossa? Kuinka laaja on julkinen latausverkko? Näitä kysytään paljon.”
Myös sähköautojen hinnat ovat nykyisessä markkinatilanteessa merkittävä seikka.
”Tällöin niiden pienemmät käyttö- ja huoltokulut pitää osata nostaa esille.”
”Ja kyllä suomalaiset taitavat olla peräkärrykansaa, kun mahdollisuus asentaa vetokoukku ja auton vetokyky ovat nousseet myös sähköautoilijoiden parissa tärkeiksi”, Iiskonmäki jatkaa.
Kiaa maahantuovan Astara Finlandin viestintäpäällikkö Mikko Autio korostaa, että automyyjillä on iso rooli sähköautojen ominaisuuksien ja käytön omaksumisessa.
”Esimerkiksi navigointi ja reititys sopivien latauspisteiden kautta sekä akun esilämmitys ennen latausta ovat asioita, joita aloitteleva sähköautoilija ei välttämättä osaa ottaa huomioon.”
Kia-myymälöissä puhuttavat myös toimintamatka ja latausmahdollisuudet.
”Sekä tietysti veto-ominaisuudet, etenkin kun meillä on tarjolla EV9-malliin kahden ja puolen tonnin vetomassa.”
Mercedes-Benziä maahantuovan Veho Oy:n asiakkaille on tärkeätä, että sähköautoon voi asentaa vetokoukun.
”Olemme antaneet päämiehelle palautetta, että vetokoukulla ja vetokyvyllä on merkitystä suomalaiselle asiakkaalle”, kertoo Vehon henkilöautojen viestintäpäällikkö Pekka Koski.

Sähköautoilun myötä perinteisten autonvalmistajien rinnalle on tullut uusia pelureita. Kärjessä on Tesla, mutta myös kiinalaiset valmistajat rynnivät voimalla Eurooppaan ja Suomen markkinoille.
Yksi uusista toimijoista on Voyah, joka on yksi kiinalaisen autoteollisuuskonsernin Dongfengin merkeistä. Voyah rantautui Suomeen viime lokakuussa, jolloin lanseerattiin liki viiden metrin pituinen Free.
Se voitaneen luokitella joko katumaasturiksi (SUV) tai crossoveriksi (CUV). Laadukkaan oloinen, hyvin varusteltu auto on kyvykäs veturi, sillä sen suurin sallittu vetomassa on sähköautolle hyvä 2 000 kiloa.
Voyahia maahantuovan Nordcars Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Mäkinen kertoo, että mallisto on kasvamassa kolmella uutuudella.
”Lanseeraamme B-segmentin kompaktin henkilöauton, Voyah Dream -tila-auton, Voyah Passion Sedanin sekä täyssähköisen Dongfeng MHero -maasturin, joka on jotain täysin uutta Suomessa. Lisäksi kuluvan vuoden tärkeänä tehtävänä on jälleenmyyntiketjun rakentaminen.”
Sähköautojen vetokyky ei ole samaa tasoa kuin polttomoottoriautojen, eikä kaikkiin sähköautoihin voi asentaa vetokoukkua.
Yleisimmin sähköautoilla voi hinata noin 1 000–1 200 kilon massoja. Yli 1 500 kilon vetomassan tarjoavia malleja on toistaiseksi vain vähän. Valtaosa niistä on nelivetoisia. Lisäksi niitä yhdistää suuri ajoakku sekä pitkä toimintamatka.
Suomen markkinoiden suurimman vetomassan tarjoaa tällä hetkellä nelivetoinen Kia EV9, jonka perään pystyy kiinnittämään 2 500 kilon painoisen yhdistelmän. Lähelle pääsevät Suomen suosituin sähköauto Tesla Model X -mallillaan, Polestar 3 sekä Volvo XC90. Teslan vetomassa on 2 300 kg, Polestarin ja Volvon 2 200 kg. Kaikki kolme ovat nelivetoisia.
Tasan kahden tonnin kerhossa ovat Voyah Free sekä ensi kesänä Suomeen saapuva Porsche Macan. Myös ne ovat nelivetoisia. Vetomassaan 1 800 kg pääsevät Audi Q8, Kia EV6, Mercedes-Benzin EQE SUV ja EQS SUV sekä Volvo XC40, nekin nelivetoisia.
Otimme esittelyyn mukaan vielä kaksi mallia, joiden vetomassa on 1 600 kg. Hyundai Ioniq 5 on ryhmän ainoa takavetoinen. Mallin nelivetoversiossa on tasan sama vetomassa kuin kaksivetoisessa.
Toinen 1 600 kilon malli on Volvon edullisimmaksi sähköautoksi tarkoitettu EX30. Volvossa korostuu se, että mikäli sähköautolta haluaa suurempaa vetokykyä, siitä pitää maksaa merkittävästi enemmän kuin perusmallista.
Perusmalli on takavetoinen, moottorissa on tehoa 200 kW ja vääntöä 343 Nm, akku 51 kWh ja vetomassa 1 000 kg. Hintaa on tällöin 36 900 euroa. Mutta kun halutaan malliston suurin vetomassa 1 600 kg, autossa on neliveto, tehoa 315 kW, vääntöä 543 Nm ja 69 kWh:n akkupaketti, hinta nousee 48 600 euroon, jolloin auton alkuperäinen idea kaikkoaa.
Kannattaa muistaa myös se, että valmistajien ilmoittamat toimintamatkat eivät välttämättä pidä kutiaan perävaunua hinattaessa etenkään silloin, kun vetomassa on lähellä maksimia.
Vuonna 2023 matkakuluvähennys oman auton käytöstä oli 0,30 e/km. Tänä vuonna vähennys laskee 28 senttiin/km. Käyttöetuautossa vähennys laskee 21 senttiin/km. Sen sijaan vapaa matkakulukorvaus nousee 57 senttiin/km viime vuoden 53 sentistä.
Autoedun kaavamaisia arvoja on muutettu korkotason nousun vuoksi siten, että ikäryhmän A (vuosina 2022–24 käyttöön otetut autot) autoedun perusarvoprosentit nousevat 0,1:llä.
Vapaassa autoedussa perusarvoon lisätään käyttövoimakustannukset (mm. polttoaine). Tästä kustannusten osuudesta vähennetään vuonna 2024 täyssähköautojen osalta 9 senttiä kilometriltä (8 s/km vuonna 2023). Tämä tarkoittaa, että 0-päästöisten täyssähköautojen vapaan autoedun käyttökustannusten euromäärä alenee. Vähäpäästöisten autojen vähennettävä euromäärä pysyy samana.
Vuosina 2024–27 bensiinin ja sitä korvaavien tuotteiden valmistevero alenee keskimäärin 3,9 senttiä litralta ja dieselöljyn ja sitä korvaavien polttoaineiden valmistevero keskimäärin 3,8 senttiä litralta. Liikennepolttoaineiden valmisteveron alennuksella kompensoidaan uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen tason noususta aiheutuva pumppuhintojen nousu.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
