• Vuoden 2024 Metsävisan finalistit selvillä – tällä testillä voit kokeilla, miten itse pärjäisit

    Yläkoululaisille suunnatun Metsävisan teemana on tänä vuonna maailman erilaiset metsät ja niiden käyttö.
    Metsävisan finaali on itse kilpailun lisäksi myös kaksipäiväinen opintomatka. Finalistit pääsevät vierailemaan muun muassa Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla.
    Metsävisan finaali on itse kilpailun lisäksi myös kaksipäiväinen opintomatka. Finalistit pääsevät vierailemaan muun muassa Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Koulutus
    18.5.202420:00
    Eino Haase

    Valtakunnalliseen yläkoululaisten Metsävisan alkukilpailuun osallistui helmikuussa yli 20 000 yläkoululaista. Kilpailun 50 parasta on nyt selvillä, ja heidät on kutsuttu finaaliin, jossa kierretään tehtävärasteilla metsässä.

    Nyt myös muilla kuin finalisteilla on mahdollisuus testata omaa metsätietämystään Metsätietäjä-visalla, josta löytyy kysymyksiä niin metsänhoidosta, metsälajeista, jokaisenoikeuksista kuin monimuotoisuudestakin.

    Omaa osaamistasi pääset kokeilemaan Suomen Metsäyhdistyksen sivuilla tästä linkistä.

    Varsinaisen Metsävisan finaali käydään torstaina 23.5. pääkaupunkiseudulla. Tarkempi sijainti aiotaan pitää salassa aina kisa-aamuun asti. Finalistit tulevat ympäri Suomea, kauimmaiset Posiolta ja Torniosta, lähimmät pääkaupunkiseudulta.

    ”Metsävisa tunnetaan yläkouluissa tasokkaana kilpailuna. Tiedämme, että lähimpänä asuvat finalistit kävisivät harjoittelemassa rastiradan maastossa, jos paikka paljastettaisiin etukäteen”, Metsävisan järjestäjä, Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän asiantuntija Anne Turunen kertoo.

    Loppukilpailussa nuoret pannaan tehtävärasteilla ratkomaan metsäluontoon sekä metsien ja puun käyttöön liittyviä kysymyksiä. Rastien järjestäjinä toimii niin opettajia kuin metsäalan edustajiakin.

    Valtakunnallinen Metsävisa

    Vuosittain järjestettävä metsätietokilpailu 7.-9. luokkalaisille.

    Metsävisaan on vuodesta 1982 lähtien osallistunut jo peräti 1,1 miljoonaa yläkoululaista.

    Kisaan on mahdollista osallistua joko suomeksi tai ruotsiksi.

    Metsävisa järjestetään yhteistyössä Suomen Metsäyhdistyksen sekä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kesken.

    Lisää aiheesta
    • Metsävisaan osallistuu yli 300 koulua Ahvenanmaalta Sevettijärvelle.

      Koulutus | Yli 20 000 yläkoululaista osallistuu jälleen Metsävisaan – vuoden teemana muun muassa maailman metsät

    • Isä ohjeistaa tytärtään. Arto ja Heli Hongisto toteuttivat onnistuneen metsätilan sukupolvenvaihdoksen vuonna 2014.

      Metsänhoito | Metsänomistajaksi ennen ensiasuntoa – "Sukupolvenvaihdoksen tekeminen ajoissa mahdollistaa monia asioita"

      Tilaajalle
    • Yksi 4H:n hankkeen tavoitteista on, että taimien kasvaessa nuoria onnistuttaisiin työllistämään myös metsähoidollisiin tehtäviin.

      Työmarkkinat | Nuorisojärjestö panostaa metsiin – 4H istuttaa tänä kesänä yli 100 000 taimea

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle