• Sekametsä kestää paremmin myrskyjä ja tuholaisia – siksi yhä useampi metsänomistaja haluaa sellaisen

    Lisääntyneet myrskyt ja ennusteet sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä ovat saaneet metsänomistajat kiinnostumaan useamman puulajin metsiköistä.
    Tilaajalle
    Sekametsäisyys lisää metsien monimuotoisuutta.
    Sekametsäisyys lisää metsien monimuotoisuutta.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsänhoito
    25.9.202618:30
    Aura Pilkama

    Metsänkasvatus on perustunut Suomessa vuosikymmenet tasaikäiseen metsänkasvatukseen, jossa on suosittu yhden puulajin havupuumetsiä. Edelleen valtaosa metsistä kasvaa lähes puhtaina havupuu- tai lehtipuumetsinä.

    Sekapuustoisuus tarkoittaa sitä, että metsässä kasvaa samanaikaisesti esimerkiksi kuusta, mäntyä ja lehtipuita.

    Sekametsiä on Luonnonvarakeskuksen mukaan 14 prosenttia metsämaan pinta-alasta. Kolmannes metsistä lasketaan jossain määrin sekapuustoisiksi eli niissä havu- ja lehtipuuston osuus on 75–95 prosenttia.

    Lisääntyneet myrskyt ja ennusteet sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä ovat saaneet metsänomistajat kiinnostumaan useamman puulajin metsiköistä.

    Lisää aiheesta
    • Liisa Korpela on tehnyt metsissään paljon hankintahakkuita aikanaan. Parhaimmillaan talven aikana metsästä kertyi 200 mottia puuta.

      Metsänhoito | Metsänkasvatuksessa suositaan nyt menetelmää, josta Liisa Korpela joutui pari vuosikymmentä sitten maksamaan lisälaskun

      Tilaajalle

    Kirjanpainajat, kuten muutkin tuhonaiheuttajat, esiintyvät tyypillisesti vain tietyllä puulajilla. Siksi sekametsäisyys tekee metsistä kestävämpiä tuhoja vastaan kuin yhden puulajin metsät.

    Esimerkiksi puhtaita kuusikoita tappavan kirjanpainajahyönteinen iskeytyy tyypillisesti varttuneiden tai heikentyneiden kuusten kuoren alle. Hyönteisen kaivamat syöntikuviot katkaisevat puun nilakerroksen nestevirtaukset, jolloin puu alkaa kuolla.

    Keski-Euroopassa kirjanpainajatuhot ovat lisääntyneet merkittävästi 2000-luvun lämpimien kesien ja lisääntyneiden tuulituhojen takia.

    Kirjanpainajat, kuten muutkin tuhonaiheuttajat, esiintyvät tyypillisesti vain tietyllä puulajilla.

    Kuva: Kari Salonen

    Täysin suojassa eivät ole sekametsätkään. Esimerkiksi männyn tyvitervastautia ja mesisienten aiheuttamaa lahoa esiintyy sekä lehti- että havupuilla. Männynversoruoste aiheuttaa tuhoja männyn taimikoissa, joissa esiintyy ruostesienen väli-isäntää haapaa.

    Jos taimikossa kasvaa hirvieläinten erityisesti suosimia lehtipuulajeja, kuten haapaa, pihlajaa ja koivua, taimikko voi olla alttiina hirvieläinten aiheuttamille vahingoille.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan sekametsän kasvatuksen ei ole havaittu lisäävän eikä vähentävän puuntuotosta.

    Sekametsäisyys lisää metsien monimuotoisuutta. Lehtipuut, etenkin vanhat haavat ja raidat, ovat merkittäviä isäntälajeja isolle määrälle nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, sieniä, kääpiä, kasveja ja jäkäliä.

    Lehtipuut parantavat maan ominaisuuksia ja viljavuutta. Sekametsissä aluskasvillisuus on monipuolisempi kuin yhden puulajin metsikössä.

    Mitä monipuolisempi puulajivalikoima metsässä on, sitä monipuolisempi on myös metsän sienilajisto.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan sekametsän kasvatuksen ei ole havaittu lisäävän eikä vähentävän puuntuotosta.

    Lisää aiheesta
    • Liisa Korpela on tehnyt metsissään paljon hankintahakkuita aikanaan. Parhaimmillaan talven aikana metsästä kertyi 200 mottia puuta.

      Metsänhoito | Metsänkasvatuksessa suositaan nyt menetelmää, josta Liisa Korpela joutui pari vuosikymmentä sitten maksamaan lisälaskun

      Tilaajalle
    • Sekametsät on jaettu kahteen tyyppiin. On varsinaisia sekametsiä ja lievästi sekapuustoisia metsiä. Varsinaisessa sekametsässä pääpuulajin osuus on korkeintaan 75 prosenttia.

      Metsänhoito | Haluatko perustaa sekametsän? Katso tästä asiantuntijan vinkit

      Tilaajalle
    • Poppeliviljelmä Saksassa.

      Metsä | Tutkimus selvitti potentiaalia – poppeli voisi täydentää metsien puuvalikoimaa

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Artikkelin aiheet
    sekametsä
    metsänomistaja
    metsänkasvatus
    kirjanpainaja
    monimuotoisuus
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla