Liisa Korpela on tehnyt metsissään paljon hankintahakkuita aikanaan. Parhaimmillaan talven aikana metsästä kertyi 200 mottia puuta. Kuva: Kimmo HaimiKärköläMetsänkasvatuksessa suositaan nyt menetelmää, josta Liisa Korpela joutui pari vuosikymmentä sitten maksamaan lisälaskun
Liisa Korpela on suosinut sekametsiä jo silloin, kun koivua pidettiin roskapuuna ja lehtipuun säästämistä leimausvirheenä. Hän luottaa siihen, että useampi puulaji turvaa metsän terveyttä ja parantaa monimuotoisuutta.TilaajalleSekametsät ovat alkaneet viime vuosina kiinnostaa metsänkasvattajia. Männyn ja koivun taimista on ollut taimitarhoilla jopa pulaa, kun yhden puulajin kuusikoita on uudistettu useammalle puulajille. Voidaan jo puhua sekametsätrendistä.
Kärköläläinen Liisa Korpela on suosinut useamman puulajin metsiä omissa metsissään vuosikymmeniä; siitä asti, kun hän muutti perheineen takaisin lapsuuden kotitaloonsa vuonna 1983.
Pitkään sotien jälkeen sana sekametsä herätti lähinnä tyrmistystä ja ylenkatsomista metsäammattilaisten keskuudessa, Korpela sanoo.
”Nyt sanotaan ehkä, että olen trendin harjalla, mutta aiemmin pidettiin vanhanaikaisena”, Korpela sanoo ja nauraa.
Hän opiskeli metsänhoitoa Helsingin yliopistossa 1970-luvulla. Jo opiskeluaikanaan Hyytiälän kenttäkursseilla Korpela uhmasi vallitsevia metsänhoidon ohjeita. Koivusta puhuttiin tuolloin aikansa sävyyn roskapuuna ja metsien valkoisena valheena, joka piti kitkeä metsästä pois.
”Jätin harjoituksissa koivuja metsään, ja sain niistä aina huomautuksen. Silloin pidettiin leimausvirheenä, jos koivua jätti metsään”, Korpela kertoo.
”Muistan kun varhaisperkausikäisestä, kaksimetrisestä männiköstä löytyi koivuja. Ne poistettiin suurieleisesti vesurilla ja tilalle istutettiin männyn taimia.”
Vielä parikymmentä vuotta sitten, kun Korpela tilasi kuusia, mäntyjä ja koivuja kasvavaan metsäänsä hakkuukoneen tekemään harvennusta, postilaatikkoon kolahti yllätys.
”Sain ennakkoon 4 000 markan laskun työstä. Kun ihmettelin laskua, sanottiin, että lasku on siitä, kun varotaan hakkuussa koivuja, jotka olin pyytänyt säästämään. Voitteko kuvitella!”
Puulajivalikoima vaihtelee sen mukaan, missä kohtaa metsää mikäkin puulaji kasvaa parhaiten. Kuva: Kimmo HaimiKasvupaikkojen mukaan
Korpela jatkaa siirtokarjalaiselta isältään saamiaan metsänhoidon oppeja. Isä ojitti suot metsätaloudelle 1970-luvulla. Metsät uudistuivat luontaisesti – aikansa metsätaloutta sekin.
Isä suosi sekametsäisyyttä ja lehtipuita. Karjalassa koivua ja muita lehtipuita vielä arvostettiin, ja niistä valmistettiin muun muassa suksenjalaksia.
”Isä oli tottunut siihen ja ymmärsi ekosysteemin tasapainon ja että lehtipuut parantavat maata ja sen multavuutta.”
”Isä oli tottunut siihen ja ymmärsi ekosysteemin tasapainon ja että lehtipuut parantavat maata ja sen multavuutta.”
Korpela on jatkanut metsien hoitoa isän oppeja mukaillen. Hänellä on ollut päävastuu perheen metsien hoitamisesta jo 40 vuotta, ja hän on myös tehnyt itse paljon metsätöitä. Parhaimmillaan Korpela kaatoi hankintahakkuilla talven aikana 200 mottia puuta omasta metsästä.
”Ainoastaan kerran 1990-luvun lopulla meillä oli kaksi metsuria koko talven töissä. Kivennäismaiden metsät käytiin silloin läpi. Koko ajan mielessä oli useiden puulajien sekametsä, jonka isä opetti aikanaan.”
Pihapiiriin on istutettu monia eri puulajeja, jotka ruska tuo kauniisti esiin maisemassa. Kuva: Kimmo Haimi
Koivua pidettiin ennen Suomessa roskapuuna. Karjalassa lehtipuita arvostettiin, ja niistä valmistettiin muun muassa suksenjalaksia, Liisa Korpela kertoo. Kuva: Kimmo HaimiNykyään Korpelan metsistä noin puolet on lisäksi jatkuvassa kasvatuksessa, eli niitä kasvatetaan avohakkuuta vältellen. Hän ei kuitenkaan halua puhua yhden menetelmän tai oppien puolesta, vaan Korpela tarkastelee metsää sen kasvupaikkoja silmällä pitäen.
Jos metsään on syntynyt itsestään hyvä koivikko, sitä ei tuhota varhaisperkauksessa, kuten perinteisesti neuvotaan. Kuusta ja koivua Korpela istuttaa tuoreempiin kohtiin, mäntyä kylvetään kuivempiin paikkoihin. Harvennusvaiheessa puulajivalintoja tehdään tapauskohtaisesti.
Jos metsään on syntynyt itsestään hyvä koivikko, sitä ei tuhota varhaisperkauksessa.
Monimuotoisuuden takia kaikki pihlajat, koivut, raidat ja muut lehtipuut säästetään.
”En ajattele, että kaikilla puilla on metsätalousmerkitystä. Kaikkialle jätän lehtipuuta, vaikka ne eivät tuottaisi taloudellisesti. Toisaalle jätän enemmän, toisaalle vähemmän. En ole kaavoihin kangistunut, vaan katson, mitä metsä ja kohde sanovat itse”, Korpela selittää.
”Jos kuusessa latvus on hakkaantunut, säästän koivun. Eli kumpi lähekkäin kasvavista puista on elinkelpoisempi, säästän sen. Maalaisjärkisiä toimenpiteitä, sairaat pois ja suositaan terveitä.”
Istutusvaiheessa Korpela neuvoo katsomaan tarkkaan, mihin mitäkin puulajia istuttaa.
”Koivua ei savikoille, vaan läpäisevämpiin kohtiin. Puulajeja kannattaa ryhmitellä ja havainnoida eri puulajien kasvuvaatimuksia.”
Korpela ja hänen puolisonsa ovat olleet myös hunajantuottajia. Mehiläisten pidosta kumpuaa ymmärrys pölyttäjäkasvien merkityksestä. Jos metsässä sattuu kasvamaan esimerkiksi näsiää, Korpela pyrkii tarjoamaan sille lisää valoa ja väljyyttä. Pellon ja metsän rajalla kasvavia pajuja ja raitoja vaalitaan.
Liisa Korpelalla on ollut päävastuu perheen metsien hoitamisesta jo 40 vuotta, ja hän on myös tehnyt itse paljon metsätöitä. Kuva: Kimmo HaimiLiisa Korpela
Maa- ja metsätalousyrittäjä vuodesta 1983 alkaen.
Valmistunut metsänhoitajaksi ja maa- ja metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1977.
Työskennellyt muun muassa assistenttina Helsingin yliopiston maatalous- ja metsäeläintieteen laitoksella sekä tutkijana Metlassa (nykyisin Luonnonvarakeskus) ja tuonti- ja vientipuun puutavaratarkastajana kasvintarkastustoimistossa.
Asuu Kärkölässä, josta on myös kotoisin.
Perheeseen kuuluvat: puoliso, kolme aikuista lasta perheineen ja Olivia-kissa.
Vaivaa ja viitseliäisyyttä
Yksi sekametsien tärkeimpiä hyötyjä on Korpelan mielestä metsien terveyden tukeminen. Kaikki puut eivät ole alttiita samoille tuholaisille.
Lisäksi monimuotoisuus pitää huolen, että metsässä on myös tuhohyönteisten luontaisia viholaisia. Korpela mainitsee esimerkkinä loispistiäiset, jotka ovat kaarnakuoriaisten, kuten kuusia tappavien kirjanpainajien, luontaisia vihollisia.
Vaikka taloudellista tuottoa Korpela ei yritä maksimoida, ei hän usko sen sekapuustoisuudesta kärsineenkään.
”Taloudellisesti se ei ole mielestäni heikentänyt metsiä, pikemminkin metsät ovat pysyneet näin terveenä.”
Tietämystä ja erityisesti viitseliäisyyttä sekametsien kasvattaminen Korpelan mielestä kuitenkin vaatii.
”Sen sijaan, että tuntee metsurin ja koneen, joka vie puut propsipinoon, tämä vaatii enemmän ajatustyötä.”
Urakoitsijoille on osattava antaa selkeät ohjeet ennen hakkuuta. Kuusi on varjopuu, mänty ja koivu ovat valopuita, tällaisia pitää ymmärtää, Korpela luettelee.
Ammattinsa puolesta hän ymmärtää metsätaloutta ja -luontoa ja perehtyy jatkuvasti tutkittuun tietoon ja ottaa ohjeita käytäntöön.
Urakoitsijoille on osattava antaa selkeät ohjeet ennen hakkuuta.
Kiinnostus puulajeihin näkyy kodin ympäristössä. Pihapiirissä kasvaa yksittäisiä makedonianmäntyjä, kontortamäntyjä, tervaleppiä ja siperianlehtikuusta: ”Lastenlasten kyseltäviksi ja kiinnostuksen herättämiseksi eri puulajeja kohtaan”.
Läheisessä metsässä syksyn kirkkaankeltaiseksi pukema lehtikuusikko erottuu kuusien ja mäntyjen vihreydestä, samoin yksittäiset raidat ja pihlajat.
Liisa Korpela iloitsee, että sekametsän kasvattamisesta on vihdoin tullut valtavirtaa. Kuva: Kimmo HaimiKorpela esittelee isän 1970-luvulla ojittamaa ja luontaisesti uudistamaa metsää, jossa kasvaa nyt tukkipuukokoisia puita. Kuusien ja mäntyjen lomassa kasvavat koivut pudottelevat viimeisiä lehtiään.
Metsä on sama, jonka harvennuksesta Korpela joutui aikanaan maksamaan ”sekapuustolisää”.
Metsän kehityskaari on tuttu Korpelalle. Hän muistaa jo lapsena olleensa mukana vesomassa vaivaiskoivutiheikköjä suolta, jotta metsä taimettuisi helpommin.
Enää sekametsän kasvattamista ei tarvitse äänekkäästi puolustella.
Myöhemmin Korpela on kaatanut harvennushakkuissa alueelta jo täysimittaisia mäntyjä ja koivuja. Nyt metsä olisi jälleen kunnollisen harvennuksen tarpeessa, Korpela sanoo ja katselee latvuksia.
Seuraavassa harvennuksessa metsästä poistetaan kaikkia puulajeja ja tehdään tilaa luontaisesti syntyville kuusen, männyn ja koivun taimille, sillä avohakkuuta on tarkoitus vältellä tässäkin kohteessa jatkossa.
Se sopii kasvupaikalle, tarjoaa tasaista tuottoa ja säästöjä uudistamiskuluista, Korpela kertoo motiiveistaan.
Enää sekametsän kasvattamista ei tarvitse äänekkäästi puolustella.
”Nyt se on valtavirtaa. Olen myhäillyt tyytyväisenä, että vihdoinkin.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
