Lehtipuusellun hinta kääntyi nousuun Kiinassa viime viikolla.
Raaka-ainemarkkinoita seuraavan Fastmarketsin mukaan lyhytkuituisen sellun hinta nousi runsaaseen 510 dollariin tonnilta. Se oli melkein 20 dollaria eli lähes neljä prosenttia enemmän kuin viikkoa aiemmin.
Hinnannousu ei tarttunut havupuuselluun, jonka noteeraukset liikkuivat edelleen vajaassa 690 dollarissa tonnilta. Euroopassa kummankin sellulaadun hinnat pysyivät lähes muuttumattomina.
Sellun hinta Kiinassa lähti laskuun keväällä, kun sellun ostajat vähensivät kaupantekoa muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan välisen tullinokittelun takia.
Sellun hintamuutoksia seurataan tarkkaan, koska sellu on ennakoinut yleisemminkin talouden suuntaa.
Brasilialaiset selluntuottajat Suzano ja Eldorado ovat ilmoittaneet 20 dollarin hinnankorotuksista eucalyptussellun tonnihintaan syyskuun alusta lukien.
Suzanolle korotus olisi toinen lyhyen ajan sisään, sillä se ilmoitti elokuun toimituksille niin ikään 20 dollarin korotuksesta. Monet muut tuottajat peesasivat brasilialaisyhtiötä.
Fastmarketsin raportin mukaan ostajat vastustivat hintojen nostoa vedoten muun muassa sellun tarjontaan sekä paperin ja kartongin paikallaan polkevaan kysyntään.
Vielä on epävarmaa onnistuuko syyskuun hinnankorotus, koska viime viikon tietojen perusteella varastomäärät olivat yhä hyvin korkeat. Tämä todennäköisesti hillitsee hintojen nousua vielä jonkin aikaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
