• Tuotto ei olisi riittänyt – Kanadassa luovuttiin uuden havusellutehtaan rakentamisesta

    Suunnitelmissa oli tehdä noin 1,7 miljardia euroa maksava uuden sukupolven sellu- ja biotuotetehdas.
    Tilaajalle
    Uusi tehdas olisi jalostanut havupuuta. Kuvituskuva.
    Uusi tehdas olisi jalostanut havupuuta. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.7.202508:24
    Sami Suojanen

    Kanadalainen metsäyhtiö Norther Pulp on luopunut aikeistaan uuden havusellu- ja biotuotetehtaan rakentamisesta Liverpoolin kaupungin lähelle Nova Scotiaan.

    Projektin kokoluokka oli ollut noin 2,7 miljardia Kanadan dollaria eli 1,7 miljardia euroa. Uuden tehtaan rakentamista on suunniteltu sen jälkeen kun Northern Pulp sulki sulfaattisellutehtaansa Pictoun piirikunnassa Nova Scotiassa kesäkuussa 2020.

    Päätöstä edelsi perusteellinen kannattavuustarkastelu. Sen mukaan uusi tehdas ei pystyisi saavuttamaan vaadittua 14 prosentin sisäistä tuottoa eli efektiivistä korkoa (IRR).

    Tuottotaso oli määritelty Nova Scotian hallituksen kanssa viime vuonna tehdyssä sopimuksessa osana tehtaan uudelleenkäynnistysprojektia.

    Norhern Pulp on nyt ilmoittanut aloittavansa omaisuutensa myynnin. Omaisuus myydään tuomioistuimen valvonnassa.

    Northern Pulp on ollut velkojiensuojan alaisena kesäkuusta 2020 lähtien sen jälkeen, kun se sulki sellutehtaansa.

    Myynnistä saatavat tuotot käytetään velkojen takaisinmaksuun, entisten työntekijöiden eläkejärjestelmien tukemiseen sekä suljetun laitoksen ylläpidosta ja purkamisesta syntyviin kuluihin. Mahdollinen ylijäämä palautetaan provinssille.

    Tehtaan sulkeminen oli paikallisesti kova isku. Se johti noin 300 suoran työpaikan menetykseen ja vaikutti noin 2 000 muuhun työpaikkaan alueella.

    Lisää aiheesta
    • Dave Corbett (vas.) , Barry MacAllister ja Laura Enckell kertovat J.D. Irvingin toiminnasta ja rekrytointiperiaatteista  Kari Niemiselle (alarivissä vasemmalla) ja Aki Thomassonille.

      Työmarkkinat | Miltä kuulostaisi 30 hehtaarin työmaa? Kanadalaisen J.D. Irvingin leivissä suomalaiset konekuskit pääsevät kiinni isoihin hakkuisiin

      Tilaajalle
    • Valmetin toimitus Kiinaan on kattava. Kauppasummaa ei julkisteta.

      Metsäteollisuus | Uusi sellutehdas Kiinaan − Valmet toimittaa tehtaan keskeiset laitteet

    • Metsä Group varautuu sellutehtaiden seisokkeihin.

      Metsäteollisuus | Kysyntä sakkaa ja varastot paisuvat – Metsä Fibre varautuu seisottamaan Joutsenon ja Rauman tehtaita

      Tilaajalle
    • Stora Ensolla on Suomessa seitsemän sahaa, kun mukaan lasketaan yhtiön hiljattain ostaman Junnikkalan tuotantolaitokset.

      Metsäteollisuus | Raaka-ainepeli käy kuumana: sahainvestoinneilla varmistellaan puun riittävyyttä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Northern Pulp
    Nova Scotia
    sellutehdas
    biotuotetehdas
    Kanada
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa