Kuutio eli monelle tutummin motti on erityisesti puusta käytetty mittayksikkö. Kuutio on helpoin havainnollistaa metri kertaa metri kertaa metri kokoiseksi tilavuudeksi.
Sillä, millaisesta puusta viitattu motti koostuu, on kuitenkin väliä. Esimerkiksi polttopuukaupoilla mottiyksikön kanssa kannattaa olla tarkkana.
Irtonaisesta puusta käytetty yksikkö heittomotti vastaa määrältään vain noin 0,4 kiintomottia puulajista riippuen. Vastaavasti yksi kiintomotti vastaa noin 2–2,5 heittomotin määrää hujan hajan lojuvaa klapia.
Pinottuna yhden kiintomotin klapimäärä vastaa noin 1,5 pinomotin määrää. Levittelemällä yhden pinomotin puukasan ilmavasti pihalleen, on määrä kekoon jäävien ilmarakojen vuoksi heittomotteina jopa 1,5–1,7 mottia.
Tilaamalla polttopuutoimittajalta ”vain muutaman motin” verran klapeja, saattaakin mottityypistä riippuen saada pihaansa pikkukasan sijaan kunnon keon poltettavaa.
Klapin yleisin mitta on 33 senttiä, jolloin se soveltuu poltettavaksi yleisimpiin takkoihin ja puukiukaisiin. Pienissä tulisijoissa voidaan käyttää myös 25 sentin klapia. Suuremmat takat, lämmityskattilat ja leivinuunit voivat niellä jopa järeitä, 40–50 sentin pituisia polttopuita.
Oikean mottiyksikön tuntemus on eduksi varastoinnin miettimisen lisäksi puun energiasisällön hahmottamisessa. Kun puun kiintomotin energiasisältö on noin 2 500 kilowattitunnin luokkaa, on vastaavasti pinomotissa lukema on noin 1 500 kilowattitunnin luokkaa.
Heittomotin energiasisältö on vain noin 1 000 kilowattituntia.
Jos talouden energiankulutus vuodessa lähentelisi esimerkiksi 20 000 kilowattituntia, lämmitykseen kuluu esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen arvion mukaan vaikkapa hyvän lämpöarvon koivuklapia noin 20 heittomottia vuodessa.
Polttopuun kokonaistarpeeseen vaikuttavat kuitenkin monet muuttujat, kuten vuoden sää, lämmitettävän tilan tilavuus, rakennusten lämmöneritys sekä tulisijojen lukumäärä ja laatu, Metsäkeskus muistuttaa.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
