• UPM:stä irtoava Wisa paljasti suunnitelmansa

    UPM:stä irtoava Wisa aikoo kasvaa ilman suuria investointeja.
    Tilaajalle
    Wisa Groupille siirtyy UPM:ltä kuusi vaneritehdasta Suomessa ja yksi Virossa. Kuvituskuva.
    Wisa Groupille siirtyy UPM:ltä kuusi vaneritehdasta Suomessa ja yksi Virossa. Kuvituskuva. Kuva: Jukka Hämäläinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.9.202617:09
    Jussi Vehkala

    UPM vaneriliiketoiminnasta omaksi pörssiyhtiökseen pian irtautuva Wisa Group järjesti keskiviikkona pääomamarkkinapäivän, jossa tuleva yhtiö esitteli strategiaansa.

    Yhtiöstä kerrottiin tapahtumassa useampaan kertaan, että tarvetta merkittäville investoinneille ei ole lähiaikoina. Uusia vaneritehtaita tuskin siis nähdään Suomessa.

    Yhtiön mukaan sen kohdemarkkinat kasvavat noin viiden prosentin vuosivauhtia. Kasvuun voidaan vastata nykyisillä tehtailla.

    ”Meillä on vapaata kapasiteettia sekä koivu- että kuusivanerissa. Pystymme hyödyntämään markkinoiden kasvun nykyisellä kapasiteetillamme ilman merkittäviä investointeja”, kertoo yhtiön tuleva toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari.

    UPM:ltä Wisalle siirtyy kuusi vaneritehdasta Suomessa ja yksi Virossa. Myynnin arvosta noin puolet tulee koivuvanerista ja puolet kuusivanerista. Sen sijaan kuusivanerin tuotantoa on huomattavasti enemmän kuin koivuvanerin.

    ”Koivutuotteista saamamme keskimääräinen bruttomyyntihinta on huomattavasti korkeampi kuin kuusituotteista saamamme”, tuleva toimitusjohtaja kertoo.

    Vaikka isoja investointeja ei ole lähiaikoina näköpiirissä, pidemmällä aikavälillä Suur-Hamari jättää kuitenkin oven auki isommille liikkeille. Strategiaan kuuluvat mahdollisina keinoina maantieteellinen laajentuminen, valikoidut strategiset investoinnit ja yritysostot.

    ”Se on yksi Wisan vaihtoehdoista. Jos etenemme siihen suuntaan, kohteen täytyy tavalla tai toisella olla linjassa strategiamme kanssa”, hän sanoo mahdollisiin yritysostoihin liittyen.

    Wisa tulee olemaan Euroopan suurin vanerintuottaja, jos venäläistä Svezaa ei lasketa.

    Yhtiön tuotteiden tärkein loppukäyttökohde on levytuotekauppa ja rakennusteollisuus, joiden osuus UPM vaneriliiketoiminnan myynnistä on ollut noin 60 prosenttia. Seuraavaksi suurimpia käyttökohteita ovat ajoneuvojen lattiat ja LNG-alusten rakentaminen, joiden kummankin osuus on ollut yli 10 prosenttia myynnistä.

    Wisa hakee kasvua myös mahdollisesti uusista tuotteista. Yhtiöllä on käynnissä kehityshanke, jossa se kehittää uuden sukupolven vanerituotteita ja selvittää mahdollisuuksia laajentaa tuotevalikoimaansa.

    Pystymme hyödyntämään markkinoiden kasvun nykyisellä kapasiteetillamme ilman merkittäviä investointeja.”

    Wisan ja UPM:n yhteistyö jatkuu myös yhtiöiden eriytymisen jälkeen. UPM toimittaa alkuvaiheessa puuta Wisan Suomen tehtaille. Vuodesta 2029 lähtien Wisa voi lisätä puunhankintaa muilta toimittajilta. Puuntoimitussopimus on voimassa vuoden 2030 loppuun.

    Suur-Hamarin mukaan Wisa voi sopimuskauden jälkeen päättää, jatkaako se puunhankintaa UPM:n kautta vai järjestääkö se hankinnan muulla tavoin. Uutta ostajaa ei siis puumarkkinoilla nähdä ainakaan hetkeen.

    Yhtiöt ovat sopineet myös vanerintuotannossa syntyvien sivuvirtojen kaupasta. Wisa toimittaa UPM:lle Suomen tehtaidensa tuotannossa syntyvää selluhaketta sekä energiahaketta, jota se ei itse tarvitse.

    UPM:n osittaisjakautumisen suunniteltu toteutumispäivä on 31. lokakuuta. Osakkeiden kaupankäynnin on tarkoitus alkaa Helsingin pörssissä marraskuun alussa.

    Lisää aiheesta
    • Kartassa näkyy suljetut tai sulkemispäätöksen saaneet sahat sekä sahat, joissa tuotantoa on rajoitettu.

      Metsäteollisuus | Sahoja lakkautetaan länsinaapurissa nyt yksi toisensa jälkeen ‒ seuraako Suomi perästä?

      Tilaajalle
    • Kuvassa Kristiinankaupuyngin aaltopahvitehdas.

      Metsäteollisuus | Stora Enso suunnittelee tehtaan sulkemista Kristiinankaupungissa

    • Metsänhoitoyhdistysten keskittyminen näyttää jatkuvan.

      Maanomistus | Metsänhoitoyhdistysten keskittyminen näyttää jatkuvan ‒ taas uusi yhdistyminen selvityksessä

    • Veitsiluodon tarina loppuu.

      Metsäteollisuus | Nyt tuli lopullinen päätös ‒ Veitsiluodon saha suljetaan pysyvästi

    • Kuvassa Sareksen tila, jonka maita Vantaan kaupunki pakkolunasti.

      Maanomistus | Uusi maanomistajia koskeva laki etenee ‒ ”ristiriidassa omaisuudensuojan kanssa”

    Artikkelin aiheet
    Wisa Group
    UPM
    vaneri
    metsäteollisuus
    yritysosto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa