• Ilmastonmuutos voi pyöräyttää puunkorjuun päälaelleen – syynä leudot ja sateiset talvet

    Tänä vuonna sateet pakottivat korjuukoneet poikkeuksellisen aikaisin kelirikkokohteisiin.
    Ilmastonmuutos ja sateiden lisääntyminen vaikeuttaa etenkin pehmeiden maiden puunkorjuuta.
    Ilmastonmuutos ja sateiden lisääntyminen vaikeuttaa etenkin pehmeiden maiden puunkorjuuta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäkoneet
    6.11.202312:00
    Jarmo Palokallio

    Ilmastonmuutos saattaa pyöräyttää puunkorjuun päälaelleen. Suurimman ongelman muodostavat leudot ja sateiset talvet, joiden aikana routakausi jää lyhyeksi.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan puunkorjuu on perinteisesti ajoitettu routaisen maan ja suojaavan lumipeitteen aikaan. Silloin kova maa kantaa raskaat metsäkoneet.

    Ennusteiden mukaan talvet kuitenkin lauhtuvat ja samalla routainen aika lyhenee. Puunkorjuussa on siirryttävä entistä useammin sulan maan aikaisiin hakkuisiin, jolloin maan heikko kantavuus rajoittaa toimintaa.

    Kosteat olosuhteet vaativat entistä huolellisempaa suunnittelua, valmistautumista ja taitoa. Toisaalta kesät voivat lämmetä ja muuttua kuivemmiksi. Se parantaa turvemaan kantavuutta.

    “Ilmastonmuutos voi siis pyöräyttää vuotuiset olosuhteet päälaelleen“, erityisasiantuntija Harri Lindeman Lukesta sanoo.

    Talvileimikoiden korjuu muuttuu vaikeaksi, jos maa jää ilman kunnon routaa.
    Talvileimikoiden korjuu muuttuu vaikeaksi, jos maa jää ilman kunnon routaa. Kuva: Kari Salonen

    Tänä vuonna perinteisiä talvileimikoita saatiin monin paikoin vielä korjattua, koska lumi pysyi kevättalvella maassa ja metsätiet jäässä. Loppukesä oli kuitenkin monin paikoin niin sateinen, että yhtiöt joutuivat ottamaan kelirikkokohteet käyttöön jo alkusyksystä.

    Lindemanin mukaan suurimmat haasteet kulkukelpoisuudelle aiheutuvat maan kantavuudesta. Muut kulkukelposuuteen vaikuttavat tekijät, kuten rinteet, maaston kaltevuus ja kivisyys aiheuttavat vain paikallisia ongelmia.

    Heikointa maaperän kantavuus on turvemailla. Kosteina aikoina kantavuus heikkenee myös hienorakeista maalajia sisältävillä kivennäismailla.

    Kelirikon aikana korjuussa syntyy vaurioita, haaskaantuu aikaa ja sitä kautta tulee lisäkustannuksia. Myös vesistöpäästöt lisääntyvät, kun koneet rypevät mudassa ja tekevät syviä raiteita.

    Painumat ja raiteet metsänpohjassa harmittavat metsänomistajia ja metsien virkistyskäyttäjiö ja haittaavat kulkemista. Se puolestaan voi vaikuttaa metsätalouden hyväksyttävyyteen.

    Tutkimuksen keskiössä on maaperän kantavuuden ennakointi. Yksi ongelma on maalajin määrittäminen, mikä ei ole kaukokartoituksella toistaiseksi onnistunut.

    Myös metsäkoneita ja koneiden varustelua on kehitetty vastaamaan huonon kulkukelpoisuuden haasteisiin. Erityisesti telien ja telojen kehitys on pienentänyt koneiden pintapaineita.

    Kantavuuden muutoksiin voidaan varautua myös metsäkoneen kuljettajien koulutuksella ja tukijärjestelmillä, jotka tasaavat ammattitaidon vaihteluita.

    Lisää aiheesta
    • MHY:n Heikki Hacklin metsätyömaalla Kullaalla. Sateinen keli vaikeuttaa puunkorjuuta Länsi-Suomessa.

      Metsänhoito | Satakunnassa on niin märkää, että 20–30 prosenttia hakkuista joudutaan siirtämään talvelle tai kesälle

      Tilaajalle
    • Eniten puunkorjuun kustannuksiin vaikuttaa metsäkoneenkuljettajan ammattitaito, Redulla tulevia kuljettajia opettava Tapani Tuisku sanoo.

      Metsänhoito | Video: Kokenut kuski tekee poimintahakkuun samoin kustannuksin kuin harvennuksen – jatkuvapeitteinen metsänkasvatus yleistyy etenkin Lapissa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa