Porissa järjestetyn SuomiAreenan metsäkeskusteluissa puhututtivat monimuotoisuusarvojen ja talouskäytön yhdistäminen sekä hiilinielut. Avainasioina olivat hiili ja metsäluonnon arvo sellaisenaan.
Toistuva teema läpi eri näkökulmien oli metsätalouden ja ilmastonmuutoksen torjunnan eri keinojen yhdistämisen haasteet ja mahdollisuudet.
Suomessa vasta kehittymässä olevat hiilikompensaatiomarkkinat ovat metsänomistajalle viidakko, johon ei kannata sukeltaa ilman kunnon taustatyötä.
”Hiilimarkkinat eivät tule valmiina ilmiönä, vaan ne rakennetaan käytännön toimilla niin kuin mitkä tahansa markkinat”, toteaa hiilikauppakeskustelussa MTK ry:n energia-asiantuntija Anssi Kainulainen.
Hehtaarikohtaiset korkeat korvaussummat houkuttelevat metsänomistajaa lisäämään metsien hiilensidontaa.
Innofor Finland Oy:n puheenjohtaja Marcus Walsh mukaan jatkuvan kasvatuksen metsä on hyvä kohde kompensaatiokaupalle. Metsänomistajan näkökulmasta mielenkiintoiseksi kysymykseksi muodostuu jatkuvan kasvatuksen kannattavuus suhteessa jaksolliseen kasvatukseen.
Hiilikompensaatiokeskustelussa korostuivat toimien lisääminen varsinaisen syyn, ei seurauksen hoidossa. Hiilikompensaatiosta ei saa tulla yritysten viherpesukorttia, vaan lähtökohtaisesti tulisi panostaa suoraan päästöjen vähentämiseen, ei vain oman arvoketjun päästöjen hyvittämiseen.
Hiilensidonnan yhteydessä keskusteluissa nousivat esiin myös metsäluonnon monimuotoisuusarvot ja ekosysteemipalvelut. ”Metsän tulisi saada olla metsää.”
Metsänhoidossa ajetaan monimuotoisuutta vahvistavaa työvälineistöä. Monimuotoisuusarvoja ei voi toteuttaa vain suojellussa metsässä, vaan käyttömuotojen ekologisuus talousmetsässä on avainroolissa.
Keskittyykö suomalainen ilmastokeskustelu liikaa hiilinieluihin?
Maailman tärkein palapeli -paneelissa kysymys hiilinielujen merkitystä ei kiistetty, mutta sen roolin mittasuhteet globaalien ympäristöongelmien ratkaisemisessa vaihtelee.
Korkealentoinen hiilinielukeskustelu saavuttaa metsäomistajan konkreettisesti, kun puhe siirtyy metsämaankäytön säätelyyn.
Uusituvista energioista ja erityisesti vedystä käytiin keskusteluja pilvin pimein. On varsin selvää, että uusiutuvat energiamuodot eivät ole tulevaisuuden jossittelua, vaan tätä päivää.
Asiantuntijat povaavat Suomesta vedyn suurvaltaa, tai ainakin edellytykset sille heidän mukaansa olisivat erinomaiset. Vetytalous toisi mukanaan teollisuutta ja työpaikkoja myös maaseudulle.
Haasteina ovat lainsäädännön ja politiikan ennakoitavuus sekä osaavan työvoiman saanti. Keskustelut liikkuivat pitkälti korkealla ylätasolla, eikä ruohonjuuri tason konkretiaa vetytaloudesta osata näyttää.
Sen sijaan aurinkoenergiaa käsittelevässä keskustelussa saatiin konkretiaakin pöytään.
LUT-yliopiston tutkimusjohtaja Petteri Laaksosen mielestä Suomella on aurinkoenergiassa yli kymmenkertainen potentiaali nykyiseen sähköntuotantoon verrattuna. Hänen mukaansa sähköä pystyttäisiin tuottamaan yli tuhat terawattituntia, joka vastaisi noin 10 prosenttia Euroopan sähköntuotannosta.
Yhdessä Ruotsin kanssa tuotanto voisi vastata neljäsosaa koko Euroopan sähköstä. Asialla on myös turvallisuuspoliittinen ulottuvuus.
”Jos tuotamme neljänneksen Euroopan energiasta, niin luulisi muitakin kiinnostavan itärajan puolustus”, Laaksonen sanoo.
Keskusteluun osallistunut Mika Aaltola pitää uusiutuvia energioita geopoliittisesti välttämättömänä ja kritisoi menneiden vuosien toimia.
”Myytiin sähköverkot ja sijoitettiin rahat Venäjälle ja kaasuputkiin. Itä-suomi rakennettiin ruplien valumisen varaan, mikä oli sokea ja järjetön projekti. Energiaa Itä-Suomeen tarvitaan”, Aaltola sanoo.
Laaksonen näki myös Itä-Suomen kohtalon linkittyvän energiakysymykseen.
”Pahin skenaario on se, että Itä-Suomessa ei ole sähköä teollisuudelle. Teollisuus lähtee pois ja työpaikat sen mukana.”
Aurinkoenergia on myös maanomistajille tärkeä aihe, sillä se on yksi potentiaalinen tulonlähde tulevaisuudessa. Hehtaareina aurinkopaneelikentän tuottavuus on rahallisesti metsän tuottavuutta korkeampi.
MTK:n Maankäytön asiantuntija Juho Ikosen mukaan ongelmana on kuitenkin toistaiseksi, että hankkeiden toteuttamiseksi ei ole yhtenäistä protokollaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
