Pienen metsätilan kauppa Vehmersalmella johti määräalan lohkomiseen – tiedätkö, kuka maksaa maanmittaustoimituksen kulut?

Tonttien rajat ja rajapyykit ovat suomalaisille maanomistajille pyhiä. Niitä etsitään ja vahditaan.

”Elämäni varrella olen huomannut, että rajapyykkejä myös siirretään tai hävitetään”, Ari Tuomainen toteaa.

Tuomainen on yksi paikallisista maanomistajista, jotka oli kutsuttu syyskuisena tiistaiaamuna maanmittaustoimitukseen Kuopion Vehmersalmelle. Kyseessä oli reilun viiden hehtaarin määräalan lohkominen omaksi metsätilakseen.

Paikalla on Tuomaisen lisäksi myös muita rajanaapureita sekä määräalan myyjä, hämeen­linnalainen Pirkko Kilpikivi.

”Minulla on täällä useampi metsäpalsta, jotka ostimme mieheni kanssa 2000-luvun alussa”, leskeksi jäänyt Kilpikivi kertoo.

Eläkeikäisen Kilpikiven liikkumisessa on sen verran hankaluuksia, että hän päätti olla lähtemättä maastoon. Toimitus alkoi tienristeyksessä, johon hän saapui sauvojen kanssa kävellen. Kun maanmittaustoimituksen läsnäolijat oli todettu ja toimituksen sisältö käyty läpi, Kilpikivi pyysi saada tulokset kirjallisina, palasi autolleen ja hurautti kotiinsa Hämeenlinnaan.

Määräalan ostaja, joka maksaa maanmittaustoimituksen viulut, oli matkoilla eikä päässyt paikalle. Toimitusta ei kuitenkaan saatu päätökseen yhdessä päivässä, joten ostajalle jäi vielä mahdollisuus osallistua, kun rajankäyntiä jatkettiin seuraavassa kuussa.

Jo tilaisuuden alussa Maanmittaus­laitoksen toimitus­insinööri Pekka Ojalainen arvioi, että yksi päivä ei välttämättä riittäisi toimituksen suorittamiseen. Niin moni rajapyykki oli hukassa.

Lohkomistoimitus starttaa sovittuun aikaan tienristeyksessä. Lohkottavan määräalan myynyt Pirkko Kilpikivi (oik.) seuraa tilaisuuden aloitusta. Kuva: Petri Jauhiainen

Ojalainen oli aloittanut määräalan lohkomisprosessin samoin kuin aina eli huolellisella arkistotyöllä.

Maanmittauslaitoksen arkistoista kaivetaan esille sekä kyseisen että ympäröivien tilojen kaikki olemassa olevat maastokartat. Vehmersalmen tilalta vanhimmat kartat olivat ajalta ennen sotia.

”Kartoista etsitään kunkin rajapyykin tarkinta mahdollista sijaintitietoa. Välillä tarkin tieto löytyy naapurikiinteistön kartasta.”

Vehmersalmen maanmittaustoimituksessa haasteena oli se, että kartoissa useampi rajapyykki oli niin sanottu ”nelosen pyykki”. Maanmittauslaitoksen kartoissa pyykkien sijainnit olivat siis keskimäärin neljän metrin tarkkuudella.

Nelosen pyykkien sijaintia ei ole missään vaiheessa mitattu nykyaikaisella gps-teknologialla. Ero vanhan kartan kertoman ja todellisen sijainnin välillä voi olla selvästi enemmänkin kuin neljä metriä.

”Kävin jo ennen toimitusta maastossa etsimässä rajapyykkejä ja löysin muutaman. Yksi pyykki oli 13 metrin päässä kartan mukaisesta sijainnista”, Ojalainen kertoo.

Silloin, kun rajapyykki on eri kohdassa kuin virallinen kiinteistörekisterikartta kertoo, virallisen kartan tiedot muutetaan.

”Aina mennään niin, että jos rajapyykki löydetään maastosta, sen sijainnin mukaan määritellään tarkka raja kartalle.”

Entä jos rajapyykkiä on siirretty?

”Rajapyykkiä tutkitaan, onko siinä siirtämisen merkkejä. Ovatko esimerkiksi kivet sammaloituneet. Tosin jos siirtäminen on tapahtunut kauan sitten, siirtämisen merkit ovat voineet hävitä”, Ojalainen sanoo.

”Jos ero kartan kertoman sijainnin ja rajapyykin välillä on valtava, siirtämistä on syytä epäillä, vaikkei merkkejä siirrosta olisi näkyvillä. Harvoin olen törmännyt siirrettyihin pyykkeihin.”

Maanomistajilla on mahdollisuus valittaa maanmittaustoimituksen tuloksista, jolloin asiaa käydään läpi oikeudessa.

Ojalainen kertoo, että hänen maanmittaustoimituksissaan suurin heitto rajapyykin ja kartan antaman sijainnin välillä on ollut 20 metriä.

”Aikoinaan käytettiin 20 metrin mittaa. Maanmittauksessa oli tapahtunut virhe tukkimiehen kirjanpidossa ja yksi 20-metrinen jäänyt merkkaamatta.”

Ojalainen yrittää paikantaa ikivanhaa kalliomerkintää nykyaikaisella tarkkuus-gps-laitteistollaan. Teuvo Happonen (kesk.) ja Jari Kopponen seuraavat. Kuva: Petri Jauhiainen

Jos rajapyykkiä ei löydetä, pyykin sijaintia joudutaan arvioimaan arkistotietojen sekä alueen nautinnan mukaan. Jos pellon ja metsän raja on ollut vuosikymmenet samassa kohdassa, uusi rajapyykki tulee alueen luontaisen nautinnan mukaisesti pellon ja metsän rajalle.

Jos alueen muita rajapyykkejä löytyy riittävästi, voidaan myös laskea puuttuvan rajapyykin tilalle tulevan uuden pyykin sijainti kaarileikkauksella vanhoista mitoista.

Näin tapahtui Vehmersalmella, kun yksi rajapyykki oli jäänyt pellolle johtavan tien alle. Kun kaksi muuta rajapyykkiä oli löydetty ja niille mitattu tarkka sijainti, kahden rajamitan mukaan voitiin laskea uuden rajapyykin sijainti.

Silloin, kun vanhaa pyykkiä ei löydy ja joudutaan sopimaan uuden sijainnista, puhutaan rajankäynnistä. Tämän takia toimitukseen oli kutsuttu myös naapurikiinteistöjen omistajat.

Pellon omistaneelle Ari Tuomaiselle sopi pyykin uusi sijainti. Koska määräalan ostaja ei ollut paikalla, asia oli sitä myöten selvä.

Ojalainen iskee uuden, oranssin, metallisen rajapyykin syvälle tien uumeniin niin, ettei se riko traktorin renkaita. Tarvittaessa pyykki löytyy tien sisältä metallinilmaisimen avulla. Lopuksi Ojalainen lyö erikoistyökalullaan rajapyykin sisällä olevat kiinnitysviikset syvälle maahan, jottei routa nosta pyykkiä ylös peltotien sisältä.

Tarkkuus-gps määrittää sijainnin parin sentin tarkkuudella. Taulutietokone on korvannut harpin ja paperikartan. Kuva: Petri Jauhiainen

Uusi rajapyykki upotetaan peltotien uumeniin, jottei se puhkaise traktorin rengasta. Tarvittaessa pyykki löytyy gepsin ja metallinetsimen avulla. Kuva: Petri Jauhiainen

Tien alle jääneen rajapyykin lisäksi Tuomaisen pellonreunoilta on hukassa kaksi muutakin pyykkiä. Löytyvätkö ne, vai joudutaanko käymään rajankäyntiä niistäkin?

Toimitukseen kutsutuista rajanaapureista Tuomainen ja naapurimetsiä omistava Jari Kopponen ovat toimitusinsinöörin apuna. Pellon toiselta reunalta miehet huomaavat pystyssä olevan kiven. Se saattaa olla niin sanotun rauniopyykin eli kartoissa nelikulmalla merkityn pyykin keskikivi.

Rauniopyykki on sivuiltaan metrin mittaisen neliön mallinen kivikasa, jonka keskellä on keskikivi pystyssä osoittamassa rajan tarkkaa sijaintia.

”Olisiko tuossa kakkonen, odotapas, kun poistan vähän sammaletta. On se kakkonen, ja tuossahan on toinen. Tässähän lukee kaksikymmentäkaksi”, Kopponen innostuu.

Ojalainen saapuu pyykin luo ja toteaa saman.

”Siinähän se pyykki on! En sitä huomannut aluskasvullisuuden ja sammaleen seasta, kun kävin täällä yksin etukäteen etsimässä”, toimitusinsinööri ilahtuu.

Rauniopyykin kaatunut keski­kivi nostetaan yhteisvoimin takaisin pystyyn. Kuva: Petri Jauhiainen

Ojalainen laittaa keskikiven juureen tangon, jonka päässä on ammattilaisten käyttämä gps-vastaanotin. Se vastaanottaa sijaintitietoja avaruudesta yhdysvaltalaisilta gps-satelliiteilta ja eurooppalaisilta Galileo-satelliiteilta. Lisäksi se vastaanottaa sijaintitietoa eri puolilla Suomea sijaitsevilta gps-tukiasemilta.

Tangon kyljessä oleva taulutietokone yhdistää avaruudesta ja maanpinnalta tulevat sijaintitiedot ja laskee differentiaalilaskennalla huipputarkan sijainnin.

Ojalainen ottaa kymmenen sekunnin mittaisen mittaustuloksen viidesti, ja kone laskee tuloksista keskiarvosijainnin. Viiden eri mittauksen sijaintitiedot eroavat toisistaan muutamia millejä, suurin heitto on reilut kaksi senttiä. Rajapyykki on nyt mitattu kahden sentin tarkkuudella.

Onko venäläisten gps-häirintä haitannut rajojen mittauksia?

”Ei ole. Mutta aurinko on nyt aktiivinen, ja se saattaa vaikuttaa. Kollegani Lapista kertoi ihmetelleensä, kun laite ei meinannut millään löytää tarkkaa sijaintia. Oli jo pimeä, ja hän vilkaisi taivaalle, joka oli täynnä revontulia. Ei ihme, että signaalien kanssa oli ongelmia.”

Teräsharjasta on apua, kun etsitään maanmittareiden aikoinaan tekemiä merkintöjä sammaloituneesta kalliosta. Kuva: Petri Jauhiainen

Pellon toisella reunalla pitäisi olla toinen rajapyykki, jota Ojalainen ei ole vielä löytänyt. Haasteena on naapurikiinteistön äskeinen hakkuu, jonka jäljiltä pyykki lienee ison risu­kasan alla.

Maanomistajat Tuomainen ja Kopponen auttavat insinööri Ojalaista raivaamaan risukasaa kohdasta, jossa vanha rajapyykki mittauslaitteiston mukaan sijaitsee. Risujen alla on vain sammalta.

Miehet kaivavat sammalta, ja lapio kolahtaa kiveen. Olisiko se siinä?

”Ei, tämä on vain irtokivi, ei tässä mitään rajapyykkiä ole.”

Ojalainen laskee sijaintia uudelleen hyödyntämällä jo löydettyjen pyykkien tarkkaa sijaintia. Laitteisto osoittaa metrin verran sivummalle.

Risut saavat kyytiä, ja mitä sieltä löytyykään. Kallellaan oleva keskikivi, tai ainakin se näyttää siltä.

”Onko siinä numeroita? Pitäisi olla 21”, Ojalainen sanoo toiveikkaana.

Onhan siinä! Kun sammalta poistetaan, kiven pinnasta löytyvät numerot. Keskikivi on kallellaan. Todennäköisesti metsäkoneet ovat kaataneet sen.

Ari Tuomainen on tyytyväinen, kun rajapyykin sijainti heitti vain metrillä. Naapurin hakkuu oli tehty juuri oikeasta kohtaa. Tuomaisen ei tarvitse käydä neuvotteluja siitä, että metsää olisi hakattu hänen mailtaan.

”Tarkkaan on moton gps ottanut sijainnin, ihan on rajan mukaisesti hakattu”, Tuomainen kiittelee.

Jari Kopponen vertaa pyykin sijaintia kännykkänsä kertomaan sijaintiin. Nekin vastaavat hyvin tarkasti toisiaan. Omien metsiensä rajapyykkejä etsiessään Kopponen on käyttänyt Karttaselain-sovellusta. Jos pyykkiä ei löydy, hän merkkaa maastossa punaisella aurauskepillä sen kohdan, jonka kännykkä ilmoittaa pyykin sijainniksi.

Kun Tuomaisen pellon rajapyykit on käyty läpi, siirrytään Kopposen kuusimetsään komean kallion juurelle. Siellä on punainen aurauskeppi kohdassa, josta pitäisi löytyä rajapyykki.

Nyt ollaan suuren haasteen edessä. Etsintöjä on seuraamassa Teuvo Happonen, joka kertoo paikallisten etsineen rajapyykkiä monet kerrat.

”Sitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa, mutta ei sitä kerta kaikkiaan ole löytynyt.”

Happosella on sellaista perimätietoa, että pyykki olisi merkattu kallioon. Mutta täyttä varmuutta ei ole. Edellisistä etsinnöistä on yli kymmenen vuotta, ja sammal on kasvanut takaisin kallioon niihin kohtiin, joita edelliskerralla puhdistettiin pyykkimerkkiä etsittäessä.

Ensin kuitenkin tutkitaan kiviä. Olisiko tämä rajapyykki? Näkyykö numeroita tai symboleita? Entä tämä?

Mikään kivistä ei näytä rajapyykkikiveltä. Huomio kiinnittyy kallioon. Näkyykö missään ihmisen tekemiä merkkejä? Sammalta poistetaan varovasti pieni ala kerrallaan.

Toimitusinsinööri Pekka Ojalaisella on teräsharja, jolla hän poistaa multaa ja likaa kallion pinnasta. Mieleen tulee elokuvasankari Indiana Jones harjaamassa hiekkaa pois etsiessään hieroglyfejä, jotka johdattavat satumaisen aarteen äärelle.

Kallion pinta on rapautunut, mutta puhdistuksen jälkeen ympyrän kaari näkyy selkeästi, samoin kolmio ympyrän sisällä. Kuva: Petri Jauhiainen

Miesten keskuudessa alkaa vallita epäusko, ja nälkäkin jo kurnii. Pitäisikö luovuttaa?

Vielä kerran Ojalainen mittailee etäisyyksiä muihin, jo löydettyihin rajapyykkeihin, ja laitteisto osoittaa metrin verran sivummalle. Sammalta poistetaan, mitään ei näy. Vain erilaisia juovia, joita eroosio on tehnyt kallion pintaan.

Mutta hei, onko tuossa selkeä, symmetrinen kaari? On siinä! Harjataan lisää. Kaari paljastuu ympyräksi. Ja onko siinä vielä alaosassa kulmamerkintä? Onhan siinä.

Eroosio on hieman häivyttänyt kaaren yläosaa. ”Ei tuo voi olla luonnon aiheuttamaa. Tuo kaari ainakin on aivan selvästi ihmisen tekemä”, Ojalainen toteaa.

Kun merkkiä katsoo kauempaa ja vähän sivusta, näkee selvästi, että kyseessä on ihmisen tekemä merkki, joka poikkeaa luonnon tekemästä kuvioinnista kallion pinnalla.

Rajapyykki on löytynyt. Miehiä hymyilyttää.

”Toden totta, löydettiin se.”

Pekka Ojalainen muistelee vastaavaa kokemusta löytämisen riemusta, kun hän aikoinaan äitinsä mökkirannassa ei ensin millään löytänyt numerointia rajakiveksi arvelemastaan kivestä.

”Sitten satuin vilkaisemaan kiveä ilta-­auringossa. Auringon säteet muodostivat varjon numeroinnin kohdalle ja numerot näkyivät selvästi, vaikka päivällä niitä ei erottanut.”

Kuulostaa kohtaukselta Indiana Jones -elokuvasta.

Toimitusinsinöörin työ vaatii paitsi vankkaa ammattitaitoa ja tietotekniikan apua myös psykologista silmää. Rajankäynnit ovat herkkiä asioita. Kuva: Petri Jauhiainen

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2024.