• Saako naapurin metsästä kaataa puun? Jokaisenoikeus voi sumentaa käsityksen siitä, mitä toisen metsissä saa tehdä

    Jokaisenoikeus sallii kenen tahansa nauttia luonnosta riippumatta alueen omistus­suhteista. On kuitenkin muistettava, että metsä on myös jonkun omaisuutta.
    Tilaajalle
    Tielle kaatuneen puun saa katkaista ja siirtää syrjään tieväylän avaamiseksi. Kuvituskuva vuoden 2015 Valio-myrskyn kaatamasta puusta.
    Tielle kaatuneen puun saa katkaista ja siirtää syrjään tieväylän avaamiseksi. Kuvituskuva vuoden 2015 Valio-myrskyn kaatamasta puusta. Kuva: Sami Karppinen
    Metsä|Metsänhoito
    12.8.202418:00
    Henna Lääveri

    MT uutisoi heinäkuussa (MT 15.7.) tapauksesta, jossa lenkkipolulle kaatuneita puita katkottiin luvatta Raaseporissa. Uutinen herätti keskustelua siitä, missä tilanteessa puiden kaataminen toisen omistajan metsässä on sallittua.

    Rikosoikeudellisesta näkökulmasta asia on selkeä. Rikoslaki kieltää toisen omistaman irtaimen omaisuuden luvattoman viemisen.

    ”Ihan päivänselvä tapaus, yhtä lailla kaupastakaan ei vain oteta tavaraa”, toteaa poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallitukselta.

    ”Puun vieminen metsästä on omaisuusrikos. Jos puun sahaa poikki toisen metsässä, mutta jättää rungon sinne, kyseessä on vahingonteko.”

    Arvelinin mukaan jokaisenoikeus, eli oikeus nauttia luonnosta ja hyödyntää sitä riippumatta alueen omistussuhteista, tuntuu sumentavan käsityksen siitä, mitä metsässä oikeasti saa tehdä. Metsää ei mielletä kiinteäksi omaisuudeksi.

    ”Aika ajoin näkee sitä, että ihmiset keräävät elävien puiden oksia esimerkiksi vihtaan. Jokaisenoikeudet eivät oikeuta sellaiseen.”

    Arvelinin mukaan jokaisenoikeus, eli oikeus nauttia luonnosta ja hyödyntää sitä riippumatta alueen omistus­suhteista, tuntuu sumentavan sen käsityksen, mitä metsässä oikeasti saa tehdä.

    Pakkotilanteiden luomat poikkeukset ovat Arvelinin mukaan asia erikseen. Omaisuuden suojaa voi loukata, jos sen avulla pelastetaan henki.

    ”Tällainen voi olla tilanne, jos esimerkiksi eksyy metsään ja todellisena vaarana on kylmettyminen. Hätätuli on tehtävä, jotta selviää hengissä.”

    Lisää aiheesta
    • Poliisi pyytää tietoja ja havaintoja tapauksessa, jossa sahuri toimi monessa kohdassa lainvastaisesti.

      Rikokset | Poliisi epäilee luonnonsuojelurikosta Natura-alueella Raaseporissa – pyytää havaintoja

    Suomessa metsätalouden toimenpiteitä ohjaa ja erityisen tärkeitä elinympäristöjä turvaa metsälaki. Jos erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai suojametsiä on käsitelty säännösten vastaisesti vaikkapa kaatamalla puita alueelta, voi vastuu korjaavista toimenpiteistä kohdistua itse tekijään, ei metsän omistajaan.

    ”Rangaistus tai hallinnollinen seuraamus voi siis kohdistua myös henkilöön, joka tekee elinympäristöön kohdistuvan toimenpiteen, kuten hakkuun, luvatta toisen omistamalla alueella”, muistuttavat Suomen metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen ja metsälainsäädännön johtava asiantuntija Janne Uitamo.

    Osa metsälain vastaisista toimenpiteistä ja laiminlyönneistä on säädetty rangaistaviksi metsärikkomuksina tai -rikoksina.

    ”Rangaistus tai hallinnollinen seuraamus voi siis kohdistua myös henkilöön, joka tekee elinympäristöön kohdistuvan toimenpiteen, kuten hakkuun, luvatta toisen omistamalla alueella.” Jarkko Partanen ja Janne Uitamo, Suomen metsäkeskus

    Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy:n toimitusjohtajan Harri Huupposen mukaan merkitystä on sillä, kaadetaanko puita kaavoituksen mukaan asemakaava-alueella vai maa- ja metsätalouskäyttöön kaavoitetulla alueella.

    ”Asemakaava-alueella olevilla puilla on muutakin kuin puuntuotannollista arvoa, kuten suuri maisema-arvo. Maanmittauslaitoksella (MML) on ollut oma ohjeensa koristekasvillisuuden korvaussuosituksiksi.”

    Kaava-alueella puiden poistoon tulee myös hakea maisematyö- tai toimenpidelupa, minkä yhteydessä usein tarkentuu se, ovatko kaadettavat puut varmasti omalla tontilla.

    Toisen silmään kivi voi olla ihan selvä rajapyykki, toiselle taas ei. Vuosia hämärän peitossa olleen rajan sijainti voi yllättää.
    Toisen silmään kivi voi olla ihan selvä rajapyykki, toiselle taas ei. Vuosia hämärän peitossa olleen rajan sijainti voi yllättää. Kuva: Sanne Katainen

    Huupposen mukaan tilanteet, joissa metsätalouden harjoittaja olisi käynyt kaatamassa puita toisen metsästä luvatta, ovat erittäin harvinaisia. Hakkuissa rajaloukkauksia naapurin puolelle tapahtuu aina välillä.

    Tyypillisesti naapurin puita kaatuu puiden metsästä kuljettamisen tai varastoinnin yhteydessä. Herkimmin tilanne kuitenkin syntyy esimerkiksi siinä vaiheessa, kun maanomistaja päättää avata umpeen kasvaneen rajalinjan.

    ”Sellaista tapahtuu tahattomasti, kun rajalinjoja ei ole pidetty auki.”

    Rajalinja on lupa aukaista lain mukaan sellaisten metsämaalla sijaitsevien kiinteistöjen välillä, jotka ovat asemakaava-alueen ulkopuolella ja puustoa saa tällöin poistaa rajalinja molemmin puolin 75 sentin leveydeltä. Puut kuuluvat sille, jonka puolelta ne on kaadettu.

    Näkemys rajan sijainnista voi perustua perimätietoon. Esimerkiksi rajan merkkinä pidetty oja on voinut vuosien saatossa siirtyä tai kadota kokonaan, ja mielikuva rajasta hämärtyä siinä mukana. Rajaa on voitu myös yleisesti pitää jossakin tietyssä paikassa.

    Totuus rajan todellisesta sijainnista voi tulla ilmi esimerkiksi siinä vaiheessa, kun rajoja tarkistetaan tilan lohkomisen tai muun omistajanvaihdoksen yhteydessä.

    Nykypäivänä myös eri GPS-laitteiden tarkkuudella on  Harri Huupposen mukaan osuutensa rajalinjojen selvittelyssä. ”Maanmittauslaitoksen erityisvälineiden tarkkuus voi olla jopa 10 senttimetrin luokaa, kun taas hakkuukoneessa tarkkuus on muutaman metrin verran. Kuvituskuva.
    Nykypäivänä myös eri GPS-laitteiden tarkkuudella on Harri Huupposen mukaan osuutensa rajalinjojen selvittelyssä. ”Maanmittauslaitoksen erityisvälineiden tarkkuus voi olla jopa 10 senttimetrin luokaa, kun taas hakkuukoneessa tarkkuus on muutaman metrin verran. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vanska

    Tyypillisin tilanne, jossa oikeutta muiden kuin omien puiden kaatamiseen pohditaan, tulee vastaan myrskytuhoihin törmätessä. Miten toimia myrskytuulen tielle kaataman rungon kanssa?

    Tyypillisin tilanne, jossa oikeutta muiden kuin omien puiden kaatamiseen pohditaan, tulee vastaan myrskytuhoihin törmätessä. Miten toimia myrskytuulen tielle kaataman rungon kanssa? Huupponen kertoo, että tieväylän voi avata katkaisemalla sille kaatuneen puun. Hänen mukaansa runkoa ei kuitenkaan sovi ottaa.

    ”Puu kuuluu edelleen metsänomistajalle”, myös Arvelin Poliisihallituksesta korostaa.

    Esimerkkinä tilanteesta, joka teki monesta varkaan, Huupponen muistaa neljätoista vuotta sitten riehuneen Asta-myrkyn.

    ”Sulkavalla puita kaatui tielle paljon, ja niitä pätkittiin Pelastuslaitoksen toimesta. Tielinjat piti saada auki. Tien laidalla olevia runkoja haettiin klapipuuksi.”

    Lopulta erimielisyyksissä on Huupposen mukaan kyse ihmisistä, tiedonpuutteesta ja kommunikaatiosta.

    ”Toisissa naapuruussuhteissa riitaa syntyy aina helpommin.”

    Lisää aiheesta
    • Pyöräilijöitä merkityllä maastoreitillä. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Käsitys metsän omistuksesta hämärtynyt – luonnossa liikkuvan muistettava oikeuksien ohella myös velvollisuudet

    • Erätarkastajat tarkastivat noin 7 000 luonnossa liikkujaa vuonna 2023. Kuvan henkilöillä asiat olivat kunnossa.

      Erä | Metsähallituksen mukaan erärikollisuus on kasvussa – kysyimme, mihin väite perustuu

      Tilaajalle
    • Painetta taajametsien hakkuiden sunnittelulle asettavat muun muassa sosiaaliset ja maisemalliset perusteet.

      Metsänhoito | Taajaman tuttu lähimetsä voi olla yksityisen henkilön omistama ‒ ”Metsänomistaja ei voi joutua omalla kustannuksellaan ylläpitämään virkistysaluetta”

      Tilaajalle
    • Kuvituskuva.

      Puukauppa | Keskipohjanmaa: Metsänomistaja järkyttyi nähtyään kynityn metsänsä – ”Siinä meni pankki!”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla