• Keskipohjanmaa: Metsänomistaja järkyttyi nähtyään kynityn metsänsä – ”Siinä meni pankki!”

    Puunmyyntisopimuksissa ja pieleen menneiden hakkuiden korvauskäytännöissä olisi paljon kehitettävää.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva.  Kuva: Hanne Manelius
    Metsä|Puukauppa
    3.4.202421:00
    Katja Lamminen

    Haapajärven Oksavalla asuva metsänomistaja Harto Jämsä järkyttyi käytyään katsomassa tilaamaansa hakkuutyömaata Parkkilan Savinevalla.

    ”Voi ei! Piti teettää pelkkä varovainen suojuspuuhakkuu, ja jättää muut järeät puut vielä kasvamaan. Nyt kuitenkin tien varteen oli ilmaantunut iso laani kuitupuuta, ja vain pienehkö tukkipino”, Jämsä kertoo havainnostaan sanomalehti Keskipohjanmaassa.

    Liki neljän hehtaarin leimikosta oli hakattu lähes kaikki iso puusto pois.

    ”Siinä meni pankki. Oli tarkoitus poistaa vain ylispuut ja jättää loppu puusto kasvamaan ja odottamaan tulevia hakkuita. Savinevan metsämaa on rehevää ja sopii hyvin jatkuvaan kasvatukseen”, Jämsä kertaa tapahtumia.

    ”Tässä vaiheessa lienee syntynyt ilmeinen tietokatko ja väärinymmärrys.” Maunu Kilpivaara

    Metsä Groupin kanssa runsas vuosi sitten päivätyssä hakkuusopimuksessa lukee, että alueelle tehdään suojuspuuhakkuu, jossa hakataan kuusitukkia 70 kuutiota ja saman verran kuitupuuta. Mittaustietojen mukaan leimikosta saatiinkin kuusitukkia runsaat 50 kuutiota ja kuitupuuta peräti 257 kuutiota.

    Metsä Groupin mukaan puut ostettiin valtakirjakaupalla Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan kautta.

    Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajan Maunu Kilpivaaran mukaan metsänomistajan kanssa on sovittu hakkuutavan muutoksesta kesken hakkuiden.

    ”Tässä vaiheessa lienee syntynyt ilmeinen tietokatko ja väärinymmärrys”, Kilpivaara arvelee.

    Metsänomistaja pysyy kannassaan, ettei hän missään tapauksessa halunnut muuttaa hakkuutapaa. Hän muistaa, että metsänhoitoyhdistyksen edustaja soitti työmaalta ja hakkuukone pauhasi taustalla. Jämsä ei saanut selvää kaikesta, muttei mielestään antanut lupaa hakkauttaa metsää aiemmin sovittua rankemmin.

    MTK:n Metsänomistajat -linjan juristi Laura Harjunpään mukaan hakkuusopimuksista ja ja niiden tulkinnasta tulee välillä erimielisyyksiä. Sopimuksissa ja korvauskäytännöissä olisi selkeästi kehitettävää.

    Tästä pääset alkuperäiseen juttuun.

    Lisää aiheesta
    • Omien metsien lisäksi Mervi Vallinkoski on työnsä kautta päässyt suunnittelemaan Jyväskylän kaupungin metsien hoitoa.

      Metsänhoito | Mervi Vallinkoski haluaa edistää monimuotoisuutta omistukseensa päätyneessä perintömetsässä ‒ ”En alun perin aikonut ryhtyä metsänomistajaksi”

      Tilaajalle
    • Väinö Tanner seurasi kesäpaikkansa Sorkin tilan metsätöitä viimeisiin vuosiin saakka. Lapset ja sittemmin lapsenlapset otettiin metsäkierroksille mukaan.

      Metsiensuojelu | Valtiomies Väinö Tanner muutti ostamansa rappiometsät mallitilaksi – suurta puusatoa ei koskaan korjattu, lapiolla kaivetut ojat on täytetty turpeella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    hakkuut
    metsänhoito
    korvauskäytännöt
    Metsä Group
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen