• Valtiomies Väinö Tanner muutti ostamansa rappiometsät mallitilaksi – suurta puusatoa ei koskaan korjattu, lapiolla kaivetut ojat on täytetty turpeella

    Ennallistettu luonto valtaa alaa Väinö Tannerin entisellä Sorkin tilalla, josta valtaosa kuuluu nykyisin Nuuksion kansallispuistoon.
    Tilaajalle
    Väinö Tanner seurasi kesäpaikkansa Sorkin tilan metsätöitä viimeisiin vuosiin saakka. Lapset ja sittemmin lapsenlapset otettiin metsäkierroksille mukaan.
    Väinö Tanner seurasi kesäpaikkansa Sorkin tilan metsätöitä viimeisiin vuosiin saakka. Lapset ja sittemmin lapsenlapset otettiin metsäkierroksille mukaan. Kuva: Työväen arkisto
    Metsä|Metsiensuojelu
    3.10.202318:00
    Henrik Hohteri

    Alussa oli loppuun hakattu metsä.

    Kun osuusliike Elannon toimitusjohtaja, SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja ja tuleva ministeri Väinö Tanner osti vihtiläisen Sorkin tilan syksyllä 1923, hän tiesi, mihin edullinen, 900 000 markan kauppahinta perustui.

    ”Mitään arvokasta tavaraa ei enää ollut, ne olivat hyvin repaleiseksi hakattu. Tulisi kestämään ainakin miespolvi ellei kaksi, ennen kuin niistä kunnon metsää voitaisiin saada”, Tanner muisteli Metsäradion haastattelussa vuonna 1954.

    Edelliset omistajat olivat harjoittaneet nykykatsannossa ryöstömetsätaloutta. Sahayhtiö oli vienyt tukit, ja sen mikä sahalta jäi, Hyvinkään Tehtaat Oy hakkautti haloiksi Rajamäen viinatehtaan tarpeisiin.

    Noin 1 200 hehtaarin tilalla kasvoi puuta keskimäärin 50 kuutiota hehtaarilla.

    Tilalle tehtiin inventointi ja metsänhoitosuunnitelma, mikä oli tuolloin vielä harvinaista. ”Repaleisimmat” alueet hakattiin paljaaksi, kulotettiin ja kylvettiin männylle. Vähemmän aukkoisiin metsiin istutettiin kuusta. Tanner palkkasi työväkeä soiden ojittamiseen. Ojien kaivuu tarjosi kaivattua työtä 1930-luvun laman aikana.

    Sorkin ojitukset ja muut metsätyöt tarjosivat toimeentuloa, josta oli puutetta 1930-luvulla. Ojituksia tehtiin pitkään lapiotyönä, kunnes koneet löivät läpi 1950-luvulla.
    Sorkin ojitukset ja muut metsätyöt tarjosivat toimeentuloa, josta oli puutetta 1930-luvulla. Ojituksia tehtiin pitkään lapiotyönä, kunnes koneet löivät läpi 1950-luvulla. Kuva: Työväen arkisto

    ”Erikoisen kiinnostavaa oli seurata muutaman pienen suolammen pinnan laskua. Laskuoja oli kaivettu melkein rantaan asti. Puuttui vain viimeiset lapion pistot. Niiden avulla vedet päästettiin valloilleen ja lammen pinta laski sen verran, että vuosien mittaan saattoi todeta, kuinka hyvin metsä kasvoi aikaisemmin veden vaivaamilla hehtaareilla”, Tannerin poika Mikko Tanner muisteli Väinö Tannerin Säätiön seminaariesityksessä vuonna 1998.

    Soille kasvaneissa tiheiköissä tehtiin 1950-luvulla jo risusavottaa. Kylvömänniköt kukoistivat. Sodan jälkeisten pakkohakkuiden aukotkin oli jo uudistettu.

    ”Vanhemmat kylvötyöt ovat hyvin onnistuneet. Kun niissä nyt käy, näkee 25 vuoden ikäisen männikön. Se sai olla kauan rauhassa, kasvaa tiheässä, mutta muutama vuosi takaperin sitä on alettu harvennella. Nuoria männiköitä kehtaa nyt jo todella näyttää sivullisillekin”, Tanner kertoi radio-ohjelmassa.

    Voit kuunnella otteen haastattelusta:

    Väinö Tanner esitteli ja hoiti metsää kuin omaansa, vaikka tila oli tuossa vaiheessa jo jaettu. Tanner siirsi metsäomaisuutensa jatkosodan puhjettua lapsilleen mahdollisen takavarikon pelossa. Pelko ei ollut aiheeton. Sotavuosien aikana valtiovarain-, ulko- ja kansanhuoltoministerinä toiminut Tanner oli Neuvostoliiton inhokki, joka tuomittiin jatkosodan jälkeen sotasyyllisenä vankeuteen.

    Tarmokkaan hoidon ansiosta Sorkin metsät varttuivat ja karttuivat. 1980-lukuun mennessä tilavuus oli metsäsuunnitelman mukaan kaksinkertaistunut noin sataan kuutiometriin hehtaarilla. Metsänhoitoyhdistyksen selostuksen mukaan vuosina 1980–1989 Sorkin metsistä hakattiin 27 529 kuutiota puuta.

    Sorkki

    Noin 1 250 hehtaarin tila sijaitsee Vihdin Ollilassa.

    Väinö Tanner osti Sorkin vuonna 1923 Hyvinkään Tehtaat Oy:ltä 900 000 markalla.

    Tilaan kuului noin 1 200 hehtaaria, josta peltoa oli noin 50 hehtaaria ja loput metsää ja joutomaata.

    Tanner kehitti Sorkin metsätaloutta määrätietoisesti. Hän sai 1930-luvun lopulla Tapiolta kunniamaininnan metsien hyvästä hoidosta.

    Tilan omistus siirtyi Tannerien lapsille ja Sorkki Oy:lle jatkosodan aikana.

    Julkinen mielenkiinto alueen suojeluun heräsi 1980-luvulla. Nuuksion kehittämistä koskevasta valtioneuvoston periaatepäätöksestä seurasi laajoja hakkuukieltoja.

    Suuri osa Sorkista siirtyi vapaaehtoisilla kaupoilla ja pakkolunastuksien kautta Nuuksion kansallispuiston osaksi 2000-luvulla.

    Suurta puusatoa Väinö Tannerin perustamista taimikoista ei kuitenkaan koskaan ehditty korjata.

    Sata vuotta Sorkin hankkimisen jälkeen lähes jokainen lapiotyönä kaivettu oja on luotu umpeen kaivinkoneella. Kylvömänniköt ja istutuskuusikot ovat saaneet kasvaa vuosikymmenet hakkaamattomina.

    Tilan metsistä noin 700 hehtaaria kuuluu vuonna 1994 perustettuun Nuuksion kansallispuistoon. Hakkuut Tannerin perillisten mailla loppuivat enimmäkseen jo vuoden 1989 valtioneuvoston periaatepäätökseen, joka varasi alueen ulkoilun ja luonnonsuojelun tarkoituksiin. Maakaupat ja pakkolunastukset toteutuivat 2000-luvulla.

    Tulen jälkiä metsässä näkyy pitkän tauon jälkeen. Hakkuuaukon sijaan tänä kesänä on poltettu todennäköisesti Tannerin aikana kylvettyä, 100-vuotiasta tukkimännikköä pystyyn.

    Väinö Tanner

    Väinö Tanner (1881–1966) oli SDP:n poliitikko ja osuusliike Elannon pitkäaikainen toimitusjohtaja.

    Toimi useissa hallituksissa ministerinä 1920–1940-luvuilla.

    Kansanedustajan ura alkoi vuonna 1907. Viimeinen kausi eduskunnassa oli 1958–1962.

    Tanner vastusti sekä vasemmiston että oikeiston vallankumouksellisia aikeita. Maltillinen linja edisti Suomen eheytymistä kansalaissodan jälkeen.

    Tanner oli pitkäjänteinen talouden kehittäjä, mikä näkyi myös metsäpolitiikassa. Metsäojituksia edistävä metsänparannuslaki ja metsien hävittämisen kieltävä yksityismetsälaki säädettiin 1920-luvulla.

    Osallistui talvisotaa edeltäneihin neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa. Toimi ulkoministerinä talvisodan aikana. Tanner tuomitiiin jatkosodan jälkeen sotasyyllisenä vankeuteen Neuvostoliiton vaatimuksesta.

    Maiden menetys on ollut monille perillisille kipeä asia. Hakkuukielloista ja Natura-rajauksista käytiin pitkiä vääntöjä korkeinta hallinto-oikeutta ja EU-oikeutta myöten. Maanomistajat ovat ihmetelleet, miksi ihmeessä hyvin hoidettua talousmetsää pitää suojella ja ennallistaa. Eikö luonnonsuojelun rajalliset määrärahat tulisi käyttää koskemattomien luonnonmetsien varjelemiseen?

    Sorkin kohtaloksi koitui sen sijainti. Helsingin keskustaan on 30 kilometriä. Tilan ympärille rajautuivat Helsingin kaupungin ja valtion omistamat maat, joista muodostettiin Nuuksion kansallispuiston ydinosa.

    Luonnonsuojelun näkökulmasta satojen hehtaarien yhtenäinen, suojelualueeseen rajautuva metsä ruuhkaisimmassa Suomessa on harvinainen helmi.

    Alueen luontoarvoa lisää se, että suurin osa vesistöjen rannoista on rakentamattomia.

    ”Ei ole sattumaa, että siellä metsä kasvaa, eikä gryndereitä ole touhunnut”, huomauttaa Tannerin pojanpoika Simo Tanner. Hän omistaa ainoan merkittävän talousmetsänä säilyneen osan Sorkista.

    Hän ei ole varma isoisänsä vaikuttimista. Kiistatonta kuitenkin on, että rantatonteilla ei rahastettu. Suvullekin mökkitontit lohkottiin lähinnä kylien asutuksen tuntumasta.

    Sorkin tilaan kuuluneiden järvien ja lampien rannoista suurin osa on rakentamattomia. Kuvassa Pekka Taka ja Simo Tanner.
    Sorkin tilaan kuuluneiden järvien ja lampien rannoista suurin osa on rakentamattomia. Kuvassa Pekka Taka ja Simo Tanner. Kuva: Sanne Katainen

    Sorkki oli Väinö Tannerin kesäpaikka, jossa hän vietti kaikki lomansa. Ohjelmaan kuuluivat toistuvat metsäkierrokset, joilla tarkastettiin istutukset, hakkuut ja ojitukset. Lapset ja aikanaan lapsenlapset osallistuivat kierroksille.

    ”Kun meni Sorkkiin, isoisä sanoi aina, että tuupas, lähdetään metsään”, Simo Tanner muistelee.

    Väinö Tannerin tyttärenpoika Pekka Taka on nähnyt sekä ojittamisen että ennallistamisen mökkijärvensä toisella puolella sijaitsevalla suolla. Tapaus on esimerkki siitä, että kaikkialla ojitus ei parantanut metsien kasvua.

    ”Ei siitä operaatiosta suurempaa hyötyä ollut, sinne kasvoi ranteenpaksuista mäntyä. Toissa kesänä ojia luotiin umpeen.”

    Takan mielestä ennallistamisen jälki on aluksi hirveää, mutta luonto korjaa jäljet. Kasvillisuus peittää jo Nuuksion vanhempia ennallistamisalueita.

    Pekka Taka on nähnyt, miten tämä suo on ojitettu lapiotyönä. Kaksi vuotta sitten kaivinkone täytti ojat.
    Pekka Taka on nähnyt, miten tämä suo on ojitettu lapiotyönä. Kaksi vuotta sitten kaivinkone täytti ojat. Kuva: Sanne Katainen

    Soiden ennallistaminen alkaa usein raivauksella, jossa metsuri tai kone kaataa tiheän puuston ojien vierustoilta. Perässä ajava kaivinkone täyttää ojat vanhoja kaivumaita hyödyntäen, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Helena Lundén Metsähallituksesta.

    Koneet saattavat jättää syvät urat märkään turpeeseen. Myöhemmin vedenpinnan nousun pystyyn tappamat puut jäävät pystyyn törröttämään.

    Metsähallitus tiedottaa yleisölle ennallistamisesta kyltein maastossa ja viestein somessa. Kaikkia sanoma ei tavoita. Kansallispuiston kävijät lähettävät herkästi palautetta ennallistamiseen liittyvistä töistä.

    ”Etenkin kaivinkonetäyttö on monien mielestä ikävää. Se näyttää kuulemma siltä, että panssarivaunulla olisi ajettu”, Lundén sanoo.

    Henkilötyönä tehtävät padot olisivat kevyempi ratkaisu. Niitä tehdään lähinnä siellä, minne kaivinkoneella ei pääse. Kokemus on osoittanut, että ennallistaminen onnistuu parhaiten kaivinkoneella.

    ”Ihmiset olettavat ja toivovat, että ojat voisi täyttää vaikka lapiolla. Voisivat tulla itse kokeilemaan, ei se helposti onnistu. Kaivinkonetyö on kustannustehokkaampaa, ja ojien täytöillä saa paremman lopputuloksen kuin padoilla.”

    Äkillinen vedenpinnan nousu voi tappaa paljon puustoa pystyyn. Asiantuntijan mukaan luontovaikutukset rinnastuvat majavan padon aiheuttamaan tulvaan.
    Äkillinen vedenpinnan nousu voi tappaa paljon puustoa pystyyn. Asiantuntijan mukaan luontovaikutukset rinnastuvat majavan padon aiheuttamaan tulvaan. Kuva: Sanne Katainen

    Ennallistamisen tavoitteena on palauttaa paikalle alkuperäisen luonnon kirjo. Seurantojen ja tutkimusten perusteella se myös onnistuu.

    Lundénin mukaan suokasvillisuus palaa ennallistetulle suolle yleensä kymmenen vuoden kuluessa. Erilaiset hyönteiset löytävät apajille pian, kunhan niillä on riittävän lähellä elinympäristöjä, joista ne voivat levitä.

    Puuston palautuminen luonnontilaista suota vastaavaksi voi kestää vuosikymmeniä. Vaihtelua on kuitenkin paljon.

    Mäntyjä puskeva räme voi olla jo kymmenessä vuodessa alkuperäisen näköinen. Hankalimpia ovat korvet, joissa kasvaa kuusia. Usein käy niin, että vedenpinnan nousu tappaa hyviin kasvuoloihin tottuneet puut. Uuden, hidaskasvuisen suopuuston kasvu alkaa pikkutaimista.

    ”Kuusi kestää huonosti yhtäkkistä muutosta. Olisi hyvä, jos vedenpintaa pystyisi nostamaan pikkuhiljaa.”

    Toisaalta äkilliset tulvatkin kuuluvat luontoon. Lundénin mukaan kohteet, joissa vedenpinta nousee nopeasti ja puustoa kuolee paljon, muistuttavat majavien luomia elinympäristöjä.

    Turpeen kaivu aiheuttaa hetkellisen ravinnepiikin, mutta ravinteiden ja humuksen jatkuva valuminen ojia pitkin loppuu.

    Varsinkin harvinaisten suotyyppien ennallistaminen on eliölajistolle tärkeää. Ojitetut turvekankaat jaetaan kasvillisuuden perusteella kahdeksaan eri luokkaan, kun luonnontilaisten soiden kirjo kattaa yli 80 erilaista kasvillisuustyyppiä.

    Pekka Taka (vas.) ja Simo Tanner kulkevat männikössä, jossa Metsähallitus teki kesäkuussa 2023 ennallistamispolton noin kolmen hehtaarin alueella.
    Pekka Taka (vas.) ja Simo Tanner kulkevat männikössä, jossa Metsähallitus teki kesäkuussa 2023 ennallistamispolton noin kolmen hehtaarin alueella.  Kuva: Sanne Katainen

    Metsien polttaminen turvaa palaneesta puusta sekä paahteisista elinympäristöistä riippuvaisia lajeja.

    Nuuksio on yksi Etelä-Suomen alueista, joilla Metsähallitus ylläpitää palojen säännöllistä jatkumista. Väinö Tannerin aikaiset kulotukset ovat todennäköisesti auttaneet paloista riippuvaista lajistoa säilymään. Alueella kasvaa esimerkiksi huhtakurjenpolvea, jonka siemen itää vasta altistuttuaan kuumuudelle.

    ”Osa lajeista saapuu jo polton aikana, esimerkiksi hyönteiset, jotka aistivat savun”, Lundén kertoo. Kaikkia lajeja ei tunneta kunnolla. Luonnontieteellinen keskusmuseo on tutkinut ennallistamispolttojen yhteydessä esimerkiksi paikalle ilmaantuvia savulattari-kärpäsiä.

    Nuuksiossa on päättymätön urakka myös jalojen lehtipuiden hoidossa. Ne näivettyvät herkästi varjostavien kuusien alla, jollei niille raivata tilaa. Vanhastaan asutetulla alueella puolestaan lampaiden laiduntaminen auttaa perinneympäristöjen lajeja.

    Ennallistamisesta tiedotetaan kansallispuiston kävijöille maastokylteillä ja sosiaalisessa mediassa.
    Ennallistamisesta tiedotetaan kansallispuiston kävijöille maastokylteillä ja sosiaalisessa mediassa. Kuva: Sanne Katainen

    Nuuksion kansallispuistossa on jo ennallistettu lähes kaikki suot, joille vain kaivinkoneella pääsee, yhteensä noin 400 hehtaaria. Viimeiset 75 hehtaaria tehtiin Tannerien entisillä mailla, kansallispuiston uusimmassa osassa.

    Muualla Suomessa tekemistä riittää vielä, sillä yli puolet Suomen alkuperäisistä soista on ojitettu. Luonnonsuojelualueilla on ympäristöministeriön mukaan vielä noin 25 000 hehtaaria ojitettuja soita.

    Ministeriön rahoittaman Helmi-ohjelman tavoitteena on ennallistaa tämän vuoden loppuun mennessä 12 000 hehtaaria. Ensi kertaa tarjolla on rahoitusta yksityismaiden ennallistamiseen.

    Ennallistamisen asialla on myös EU. Monet Metsähallituksen tähänastisista töistä on maksettu unionin rahoittamilla Life-hankkeilla. Lisää pontta tuo EU:n ennallistamisasetus, jonka tavoitteena on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja tarvittavien toimien tekeminen kaikissa ennallistamisen tarpeessa olevissa ekosysteemeissä vuoteen 2050 mennessä.

    Asetus hakee vielä lopullista muotoaan, mutta todennäköistä on, että suo-ojien tukkiminen jatkuu vielä pitkään.

    Metsän palaminen turvaa paloista ja paahteisista elinympäristöistä riippuvien lajien elinmahdollisuuksia.
    Metsän palaminen turvaa paloista ja paahteisista elinympäristöistä riippuvien lajien elinmahdollisuuksia. Kuva: Sanne Katainen

    Väinö Tannerin poika Mikko Tanner oli sitä mieltä, että ennallistaminen mitätöi aikaisempien sukupolvien työt. Simo Tanner sanoo kunnioittavansa Metsähallituksen asiantuntijoita ja ennallistamistavoitteita.

    Se kuitenkin on harmittanut, että luonnonsuojelu etenee usein vastakkainasettelun kautta ja salamyhkäisesti. Simo Tanner on kokenut omalla tilallaan, että kartoituksista ei kerrota maanomistajalle mitään.

    Julkinen metsäkeskustelu on kärjistynyt. Moni pitää metsätaloutta luonnonsuojelun vihollisena, kun taas metsänomistaja voi kokea hoitavansa luontoa pitäessään metsänsä kasvukunnossa.

    ”Keskusteluyhteys puuttuu, ei puhuta faktoilla vaan heitetään lokaa. Vähän sama tilanne kuin viime vuosisadan alussa, kun punaiset ja valkoiset olivat vastakkain. Isoisä vetäytyi ja sanoi, että tämä on hulluutta.”

    Metsät ovat kasvaneet oman onnensa nojassa noin 1980-luvun lopulta saakka, kun hakkuut kiellettiin valtioneuvoston Nuuksiota koskevaan periaatepäätökseen vedoten.
    Metsät ovat kasvaneet oman onnensa nojassa noin 1980-luvun lopulta saakka, kun hakkuut kiellettiin valtioneuvoston Nuuksiota koskevaan periaatepäätökseen vedoten. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Koneyrittäjä Mika Nybacka tekee aapasuon reunaan suojavallia, jotta vedet eivät päätyisi viereiseen talousmetsään. Ennallistetava suo kuuluu Kummunlammit-Uikulanjärven Natura-alueeseen.

      Luonto | Suon ennallistaminen vaatii luovuutta – Koneyrittäjät toivoo alalle pysyvää rahoitusta

      Tilaajalle
    • Ennallistamisessa on usein viitattu maiden palauttamiseen vuosikymmenten takaiseen kuntoon.

      Metsäpolitiikka | Pitkä puolustusvääntö ennallistamisesta lähellä maalia – takana pari volttia ja edessä ehkä hetki hengähdystä

    • Luontoarvoiltaan arvokkailla alueilla, kuten jokien varsilla, puustoisuuden pitää säilyä ja lajien päästä kulkemaan vapaasti.

      Metsänhoito | Luonnonsuojelu, ennallistaminen ja metsätalous sopivat samalle alueelle – Nicaraguassa toimiva hanke tuo monipuolisia hyötyjä

      Tilaajalle
    • Hiihtäjät miettivät sopivaa reittiä Hiidenportin kansallispuiston maisemissa Sotkamon saloseuduilla viime huhtikuussa.

      Kansallispuistossa käyntien määrä rikkoi neljän miljoonan rajapyykin – Puistoissa liikuttiin 1087 kertaa maapallon ympäri

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle