• Karhulupien määrä väheni reippaasti viime vuodesta

    Karhun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.
    Karhukanta on vahvin itäisessä Suomessa ja Lapissa.
    Karhukanta on vahvin itäisessä Suomessa ja Lapissa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    2.6.202318:00
    Aura Pilkama

    Suomen riistakeskus on myöntänyt 106 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on 91 lupaa vähemmän kuin viime vuonna.

    Karhun metsästyksen kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 180 karhua. Poikkeuslupien lisäksi enimmäismäärä sisältää poronhoitoalueen alueellisen kiintiön 50 eläintä.

    Maa- ja metsätalousministeriö asettaa kokonaiskiintiön metsästyskaudelle. Myönnetty poikkeuslupamäärä on asetuksen mahdollistamaa suurinta sallittua määrää pienempi.

    Kannanhoidollinen poikkeuslupapyynti mukautuu vuosittain pyynnin tavoitteiden ja karhukannan mukaan. Suomen riistakeskus kohdentaa poikkeusluvat niin, että ne painottuvat vahvimman karhukannan alueille, pääsääntöisesti maan itäosaan.

    Lupia ei ole myönnetty alueille, joilla ei Luonnonvarakeskuksen aineistojen perusteella ole riittävän runsasta karhukantaa.

    Poronhoitoalueen pyyntikiintiöstä itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 45 ja läntisellä viisi karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.

    Suomen karhukanta on suotuisan suojelun tasolla, Suomen riistakeskus kertoo. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan metsissämme liikkuu ennen metsästyskautta noin 1 740–1 925 karhua.

    Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 135 karhua, joista kaadettiin 61 poronhoitoalueella.

    Karhun metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi epäilee metsästysrikoksista useita ihmisiä. Kuvituskuvassa karhu Kuhmon rajavyöhykkeellä 17. elokuuta 2022. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Erä | Metsästäjien epäillään houkutelleen karhuja lainvastaisesti ravinnolla esiin Kouvolassa – kaksi tapausta viikon sisään saman riistanhoitoyhdistyksen alueella

    • Karhujahti tyrehtyi viime syksynä hallinto-oikeuksiin tehtyihin valituksiin.

      Erä | Karhun saaliskiintiötä esitetään lähes puolitettavaksi viime vuodesta – silti metsästystä uhkaa taas uusi valitusrumba

      Tilaajalle
    • Lieksalainen Jarmo Leinonen on innostunut plottinajokoirista niiden monikäyttöisyyden vuoksi.

      Karhunmetsästys on alkusyksyn kiihkeä näytelmä, jossa valikoiva pyynti jää jahtikiiman jalkoihin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle