• Tuomas Tiilikainen tarttui metsäjohtajan töihin raakkukohun keskellä – Stora Enso lisäämässä edelleen kotimaisen puun käyttöä

    Stora Enso haluaa edelleen lisätä kotimaisen puun käyttöä, sanoo yhtiön uusi metsäjohtaja Tuomas Tiilikainen.
    Tilaajalle
    ”Isossa kuvassa näemme, että kyllä Suomessa puuta riittää. Täytyy pitää huoli, että olemme metsänomistajan kannalta halutuin kumppani”, sanoo Tuomas Tiilikainen.
    ”Isossa kuvassa näemme, että kyllä Suomessa puuta riittää. Täytyy pitää huoli, että olemme metsänomistajan kannalta halutuin kumppani”, sanoo Tuomas Tiilikainen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    5.11.202407:00
    Henrik Hohteri

    Tuomas Tiilikainen aloitti Stora Enson puunhankinnasta vastaavana johtajana syyskuun alussa. Silloin oli kulunut alle kaksi viikkoa runsaasti julkisuudessa olleesta raakkujoen yliajosta Suomussalmella.

    Ulkopuoliselle saattoi näyttää siltä, että yhtiö vastaa kriisiin vaihtamalla vastuuhenkilöitä. Todellisuudessa vaihdos oli tiedossa jo heinäkuun alussa, kun Tiilikaisen edeltäjä Janne Partanen ilmoitti hakeutuvansa muihin tehtäviin.

    ”Päätimme julkistaa vaihdoksen kesälomien jälkeen. Olen todella otettu, että tehtävää tarjottiin minulle. Toivoin, että pääsen aloittamaan mahdollisimman äkkiä”, Tiilikainen kertoo.

    Puunhankinta on ollut Tiilikaiselle tuttua Forest-divisioonan henkilöstö- ja turvallisuusjohtajana.

    ”Helpotti paljon, kun liiketoiminta on kuuden vuoden ajalta tuttua. Toki elokuun tapahtumat Kainuussa veivät ensimmäisten viikkojen ajan huomiota. Sen jälkeen olen päässyt aika hyvin arkisiin tehtäviin kiinni.”

    Haastattelupäivänä Tiilikaisella on erityinen syy olla tyytyväinen. Stora Enso on juuri ilmoittanut ostavansa Junnikkalan sahan liiketoiminnan.

    Tiilikaisen mukaan kauppa tukee toteutuessaan yhtiön puunhankintaa, joka on viimeiset pari vuotta joutunut sopeutumaan Venäjän hyökkäyssodasta alkaneeseen kireyteen puumarkkinoilla koko Itämeren alueella.

    Junnikkala on toimittanut aikaisemminkin kuitupuuta Stora Ensolle. Kaupan jälkeen sahayhtiön raaka-ainevirrat olisivat kokonaan Stora Enson hallinnassa.

    ”Se on yksi näkökulma. Toki tämä kauppa toteutuessaan luo synergioita tukki- ja kuitutasapainon välille. Erityisesti se tukee Ouluun syntyvää integraattia.”

    Integraatin synty tarkoittaa sitä, että Junnikkalan Oulun sahasta on hyötyä alle 10 kilometrin päässä sijaitsevalle Oulun kartonkitehtaalle. Stora Enson usealla tehtaalla Suomessa kokonaisuutta tukeva saha on ollut jo aiemmin.

    ”Puunhankinnassa on olennaista paikallisuus, sillä puuta pyritään hankkimaan siellä, missä sitä kulutetaan.”

    Puun tarve Oulussa lisääntyy noin miljoonalla kuutiometrillä vuodessa ja energiapuun käyttö nousee 2,5-kertaiseksi, kun uusi kartonkilinja valmistuu tehtaalle ensi vuonna.

    Sellutehtaan sulkeminen Kotkan Sunilassa viime vuonna ja Veitsiluodon paperitehtaan sulkeminen 2022 ovat puolestaan vähentäneet puun käyttöä. Yhteensä muutokset suunnilleen kumoavat toisensa, Tiilikainen arvioi. ”Mutta puunhankinnassa on olennaista paikallisuus, sillä puuta pyritään hankkimaan siellä, missä sitä kulutetaan.”

    Stora Enson tavoitteena on edelleen lisätä kotimaisen puun käyttöä. Yhtiö on laajentanut muutaman vuoden ajan puun ostoaluettaan Länsi-Suomessa.

    ”Isossa kuvassa näemme, että kyllä Suomessa puuta riittää. Täytyy pitää huoli, että olemme metsänomistajan kannalta halutuin kumppani.”

    Stora Enson Tuomas Tiilikainen työskentelee yhtiön uudessa, puurakenteisessa pääkonttorissa Helsingin Katajanokalla.
    Stora Enson Tuomas Tiilikainen työskentelee yhtiön uudessa, puurakenteisessa pääkonttorissa Helsingin Katajanokalla. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Julkinen metsäkeskustelu on ajoittain ristiriidassa teollisuuden kasvutavoitteiden kanssa. Hakkuiden vähentämistä on esitetty esimerkiksi kansallisten hiilinielutavoitteiden saavuttamiseksi.

    Tiilikaisen mukaan skenaariotyötä tehdään, mutta valmista toimintasuunnitelmaa hänellä ei ole takataskussa sen varalle, että Suomi alkaisi todella rajoittaa hakkuumääriä. Tiilikainen peräänkuuluttaa koko metsäsektorin yhteisymmärryksen löytämistä.

    ”Ympäristöherkkyydessä on paljon samaa kuin työturvallisuudessa.”

    ”Yhteistyötä pitäisi vahvistaa koko toimialalla, viranomaiset ja metsänomistajat mukaan lukien. Olisi kaikkien osapuolten etu, että kaikilla olisi yhteinen ja ajantasainen tieto ympäristöön liittyvistä asioista. Se on kansalliseen kilpailukykyyn vaikuttava asia.”

    Raakkujoen tapahtumia Tiilikainen luonnehtii ”ikäväksi epäonnistumiseksi”. Tapauksen jälkeen Stora Enso keskeytti hakkuut koko Kainuussa ja kävi kaikki hakkuusuunnitelmat läpi herkkien kohteiden varalta. Tapauksen yhteydessä puhuttiin paljon myös tiedonkulun ongelmista. Stora Enson hankintaorganisaatiossa Tiilikainen ei kuitenkaan näe moitittavaa.

    ”Ympäristöherkkyydessä on paljon samaa kuin työturvallisuudessa. Meillä on yli 20 000 hakkuukohdetta vuodessa. Valtaosa eli kolme neljäsosaa mahdollisista poikkeamahavainnoista tulee omavalvonnan kautta, ja vuosittain noin yhdessä kohteessa kahta tuhatta hakkuukohdetta kohti todetaan poikkeama.”

    Tuomas Tiilikainen

    Stora Enson metsäjohtaja 1. syyskuuta alkaen.

    Työskennellyt yhteensä 21 vuotta Stora Ensolla, joista viimeiset kuusi vuotta Forest-divisioonan turvallisuus- ja henkilöstöjohtajana.

    Ensimmäinen kesätyö tehdaspalokunnan kalustonhoitajan apulaisena Stora Enson Imatran tehtailla.

    47-vuotias. Kotoisin Ruokolahdelta, asuu Valkealassa Kouvolassa.

    Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

    Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta.

    Auttaa vapaa-aikanaan kasvinviljelytilan töissä vaimon suvun maatalousyhtymässä.

    Nyt ponnistukset on siirretty toiminnan laadun parantamiseen, Tiilikainen kertoo.

    Yksi esimerkki siitä on neljän uuden ympäristöasiantuntijan palkkaaminen eri puunhankinta-alueille. Heidän tehtävänsä on auttaa ympäristöarvoiltaan herkkien korjuutyömaiden suunnittelussa sekä kouluttaa henkilöstöä ja korjuuyrittäjiä.

    Toimivakin omavalvonta on ongelmiin reagoimista jälkikäteen. Tiilikainen haluaa painottaa jatkossa vahinkojen ennaltaehkäisyä.

    Stora Enso on tähänkin asti kannustanut metsänomistajia ympäristön huomiointiin maksamalla hintalisää FSC-sertifioidusta puusta sekä minimitason ylittävästä luonnonhoidosta.

    Ympäristötoimien painottaminen vahvistuu tulevaisuudessa, Tiilikainen sanoo. Yhtenä esimerkkinä siitä yhtiö suunnittelee yhdessä Metsähallituksen luontopalveluiden kanssa raakkujen ja raakkuvesistöjen suojelu- ja parannusohjelmaa sekä erillistä sisäistä vesiohjelmaa. Tiilikaisen mukaan vesiohjelmassa on kyse paitsi ympäristövastuusta myös metsäpalveluliiketoiminnasta.

    ”Toivon mukaan pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan metsänomistajille uudenlaisia mahdollisuuksia huomioida vesistöjä, joita heidänkin maillaan on. Se voi tarkoittaa vesistöjen ennallistamista, mutta myös niiden kunnosta huolehtimista.”

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson kolmas neljännes oli kohtuullinen tuloksen näkökulmasta, mutta kriisit leimasivat sitä. Imatran tehtailla valvotaan yhtiön puutavara- ja hakevirtoja.

      Metsäteollisuus | Stora Enso ennakoi loppuvuodelle heikompaa kehitystä – talouden alamäki leikkaa yhä kartongin kulutusta ja rakentamista

    • Stora Enso hakee Junnikkalan sahan ostolla noin 15 miljoonan euron vuosittaisia synergiahyötyjä.

      Metsäteollisuus | Stora Enso ostaa Junnikkalan sahan ‒ perustelee puunhankinnan vahvistamisella

      Tilaajalle
    • Stora Enso on parantanut tulostaan tänä vuonna, mutta velkataakka painaa yhtiön tasetta. Se pyrkii pienentämään velkaantuneisuuttaan muun muassa myymällä metsää Ruotsista. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Stora Enso viivytteli metsänomistajien ja tavarantoimittajien maksuja – kuinka käy omistajien lisäosingon?

      Tilaajalle
    • Stora Enso siirsi syyskuun viimeiselle perjantaille sovittuja puukauppamaksuja seuraavan viikon tiistaille.

      Metsäteollisuus | Metsänomistajat joutuivat odottelemaan puutilejään Stora Ensolta – syyskuulle luvatut rahat tulivat vasta lokakuussa

      Tilaajalle
    • Junnikkalan toisen polven omistaja Kalle Junnikkala on tyytyväinen siihen, että yhtiö on suvun hallussa voinut kasvaa Kalajoella, Oulaisissa ja viimeksi Oulussa.

      Metsäteollisuus | Sahayhtiö Junnikkalan kaupan ajoitus kohottaa kulmakarvoja – Näin sukuyhtiön omistaja kommentoi yrityskauppaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa