• Stora Enso ennakoi loppuvuodelle heikompaa kehitystä – talouden alamäki leikkaa yhä kartongin kulutusta ja rakentamista

    Kartonkipakkausten, sellun ja puun hintojen nousu pönkittivät Stora Enson kolmannen neljänneksen tulosta.
    Stora Enson kolmas neljännes oli kohtuullinen tuloksen näkökulmasta, mutta kriisit leimasivat sitä. Imatran tehtailla valvotaan yhtiön puutavara- ja hakevirtoja.
    Stora Enson kolmas neljännes oli kohtuullinen tuloksen näkökulmasta, mutta kriisit leimasivat sitä. Imatran tehtailla valvotaan yhtiön puutavara- ja hakevirtoja.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    24.10.202409:04
    Sami Suojanen

    Stora Enso ei maalaile ruusuista kuvaa vuoden viimeisistä kuukausista.

    Yhtiön mukaan metsäteollisuuden markkinoiden asteittaisen elpymisen jatkuu, mutta hidastuu loppuvuonna. Se johtuu muun muassa kuluttajapakkauskartongin heikosta kysynnästä, aaltopahvin ylikapasiteetista ja rakennusalan heikon suhdanteen jatkumisesta.

    ”Lisäksi korkeat puukustannukset pienentävät todennäköisesti edelleen katteita”, yhtiö toteaa torstaina julkaistussa tulostiedotteessa.

    Se ennustaa puupulan rajoittavan edelleen Itämeren alueen puumarkkinoita kuitu- ja tukkipuun kysynnän kasvun takia.

    Stora Enso on pystynyt parantamaan tulostaan neljä vuosineljännestä peräkkäin. Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana yhtiön vertailukelpoinen liiketulos kasvoi yli 60 prosenttia 478 miljoonaan euroon. Sen sijaan liikevaihto laski vuotta aiemmasta seitsemän prosenttia 7,2 miljardiin euroon.

    Liikevaihdon lasku johtui muun muassa paperitehtaiden myynnistä, Anjalankosken yhden paperikoneen ja Sunilan selluntuotannon sulkemisesta.

    Tulosparannus tulee ennen kaikkea kuluttajapakkauskartongeista, sellusta ja metsäliiketoiminnasta. Viime vuoden yhdeksän kuukauden aikana tappiolla ollut kartonkiliiketoiminta teki tänä vuonna 179 miljoonan euron vertailukelpoisen liikevoiton.

    Alkuvuoden tulosta kuvatessaan yhtiö toteaa, että ”korkeampien puukustannusten negatiivinen vaikutus oli pienempi kuin alhaisempien muiden muuttuvien kustannusten, erityisesti kemikaalien, positiivinen vaikutus.”

    Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlströmin mukaan yhtiön alkuvuodesta aloittama tulosparannusohjelma edistyy kaikissa liiketoiminnoissa. Ohjelman on määrä saavuttaa täysi vaikutuksensa vuodesta 2025 alkaen. Tavoitteena on pienentää kiinteitä kustannuksia 120 miljoonaa euroa.

    Stora Enson metsäliiketoiminta (Forest) teki ennätyksellisen tuloksen puun hintojen nousun ansiosta. Yhdeksän kuukauden aikana metsäliiketoiminta toi melkein puolet koko tuloksesta.

    Puutuoteteollisuudella on edelleen ongelmia rakennusalan heikon tilanteen vuoksi. Se on tehnyt tappiota alkuvuonna noin viisi miljoonaa euroa.

    Aaltopahvia kurittaa markkinoiden ylikapasiteetti ja sitä kautta tullut hintojen lasku. Se on tappiolla.

    Yhtiö pitää ennallaan aiemman ohjeistuksensa, jonka mukaan se odottaa oikaistun liikevoiton olevan merkittävästi suurempi kuin vuonna 2023.

    Stora Enso ilmoitti keskiviikkona, että se lopettaa Kiinan Beihain toimintojen myyntineuvottelut. Sohlströmin mukaan Kiinan tehtaan pakkauskartonkien tuotantolaitoksen ja metsätoimintojen omaisuuserien arvo yhtiön omassa käytössä ylittää saavutettavissa olevat myyntitulot.

    ”Olemme sitoutuneet noudattamaan taloudellista varovaisuutta, eikä merkittäviä investointeja odoteta keskipitkällä aikavälillä, kun pyrimme toteuttamaan näitä strategisia parannuksia”, Sohlström sanoo tiedotteessa.

    Viime päivinä kohua herättänyt tavarantoimittajien ja puukauppojen maksujen siirtely näkyy ostovelkojen nousuna. Kolmannen neljänneksen liiketoiminnan rahavirta kasvoi 40 miljoonaa euroa vuotta aiemmasta. Yhdeksän kuukauden liiketoiminnan rahavirta oli 863 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 631 miljoonaa euroa.

    Yhtiö seuraama velkaantuneisuusluku laski, mutta ylitti edelleen sen oman tavoitteen. Nettovelkojen suhde oikaistuun käyttökatteeseen oli 3,1. Yhtiön tavoitteena on pitää se alla kahdessa.

    Päivitys 24.10.2024 kello 11.35. Juttua muutettu kauttaaltaan ja lisätty grafiikat.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enso siirsi syyskuun viimeiselle perjantaille sovittuja puukauppamaksuja seuraavan viikon tiistaille.

      Metsäteollisuus | Metsänomistajat joutuivat odottelemaan puutilejään Stora Ensolta – syyskuulle luvatut rahat tulivat vasta lokakuussa

      Tilaajalle
    • Stora Enso sai laskunmaksun lykkäämisestä ryppyjä maineeseensa.

      Talous | DI: Ruotsin yrittäjäjärjestön pääekonomisti vaatii Stora Enson johtoa eroamaan – ”Olette tietoisesti huijanneet”

    • OP:n metsäanalyytikko Henri Parkkinen sanoo, että kalleimmat puut käytetään tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja osittain ensi vuoden alussa.

      Metsäteollisuus | Lomautuksia, irtisanomisuhkaa, tehtaiden sulkemisia ja tulosvaroitus – mitä metsäteollisuuden kesän toiveikkuudelle tapahtui?

      Tilaajalle
    • Stora Enso myönsi tällä viikolla lykänneensä tarkoituksella laskujen maksua tavarantoimittajilleen.

      Metsäteollisuus | Stora Enson maksukikkailu sen todisti: Suuryritys voi kohdella kumppaneitaan miten kurjasti tahansa

    • Viime aikoina Stora Enso on tulosjulkistuksissaan korostanut, että se on pystynyt alentamaan liiketoimintaan sitoutunutta käyttöpääomaansa.

      Metsäteollisuus | Stora Enso kaunistelee lukujaan maksukikkailulla – voi aiheuttaa murheita tavarantoimittajille

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa