• Uusia taimikoita viljellään tänä keväänä lähes 100 000 hehtaaria

    Kaksi kolmesta istutustaimesta on kuusia, rauduskoivun osuus on neljä taimea sadasta.
    Metsäkeskuksen tarkastukset osoittavat, että metsän uudistamisen laatu on parantunut.
    Metsäkeskuksen tarkastukset osoittavat, että metsän uudistamisen laatu on parantunut. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    9.5.202309:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänviljelykausi on alkanut Etelä-Suomessa. Lähiviikkoina Suomen metsiin istutetaan noin 170 miljoonaa puuntainta.

    ”Metsänuudistamistyöt tehdään useimmiten keväällä ja alkukesällä, koska uudistuminen onnistuu silloin varmimmin”, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes metsäkeskuksesta.

    Tänä keväänä metsänomistajat istuttavat alulle noin 70 000 hehtaarin verran uutta taimikkoa. Istutetuista puuntaimista mäntyjä on 30 prosenttia, kuusia noin 65 prosenttia ja rauduskoivuja noin 4 prosenttia.

    Muiden puulajien osuus istutuksista on vähäinen.

    Lisäksi uutta metsää kylvetään alulle noin 25 000 hehtaarin verran. Pääasiassa metsiin kylvetään männynsiementä.

    Metsätuhot ovat viime vuosina lisääntyneet, minkä vuoksi metsäkeskus suosittaa kasvattamaan usean eri puulajin sekametsiä. Sekametsät kestävät erilaisia tuhoja paremmin kuin yhden puulajin metsät ja niistä on hyötyä myös luonnon monimuotoisuudelle.

    Metsäkeskus tarkastaa vuosittain, kuinka hyvin uusien taimikoiden perustaminen on onnistunut. Viljellen perustetut taimikot ovat pääsääntöisesti hyvälaatuisia, luontaisesti syntyneissä taimikoissa vaihtelua on enemmän.

    Viime vuonna metsäkeskus tarkasti metsän uudistamisen onnistumista 1 900 hehtaarin alalla.

    Tarkastetusta metsän uudistamisalasta kaksi kolmasosaa oli tehty hyvin ja metsänhoitosuositusten mukaisesti. Uudistamisalasta 15 prosenttia, eli 290 hehtaaria, arvioitiin virheelliseksi, eli kasvatuskelpoisia puuntaimia ei vielä tarkastushetkellä ollut lain edellyttämää määrää.

    Sellaisia uudistamisaloja, joilla ei ollut tehty mitään perustamistoimenpiteitä ja taimikon kasvuun lähtö oli epävarmaa, oli vain noin 2 prosenttia tarkastuskohteista.

    Metsälain mukaan uusi taimikko täytyy perustaa kolmen vuoden sisällä hakkuusta ja puunkorjuusta. Taimikon pitäisi olla tiheä ja kasvatuskelpoinen, kun hakkuusta on kulunut 10–25 vuotta.

    Metsän uudistamisessa pitäisi aina käyttää kullekin kasvupaikalle parhaiten sopivaa puulajia ja uudistamismenetelmää.

    ”Metsien uudistamisen laatu on parantunut. Uuden taimikon perustaminen on merkittävä investointi metsänomistajalle, joten on tärkeää, että se onnistuu hyvin”, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Ari Nikkola metsäkeskuksen tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Uudistusala viljellään kahdelle puulajille. Ravinteisempaan osaan istutetaan kuusta, karumpi puolisko kylvetään männylle. Kylvämässä Suvi Kaura-aho ja Kari Järvinen.

      Metsänhoito | Jämsässä kylvettiin uudistusalalle männyn valiosiementä ‒ ”Metsän kiertoaika lyhenee 10–20 vuodella”

      Tilaajalle
    • Koivun arvo on noussut nopeasti sen jälkeen, kun puuntuonti Venäjältä loppui viime vuonna.

      Metsänhoito | Metsänomistajan mielestä hieskoivun kasvatus pitäisi hyväksyä nykyistä laajemmin – ”Suosituksia on kirjoitettu ajassa, jossa koivu oli halpaa”

      Tilaajalle
    • Metsälaki säätelee esimerkiksi puun korjuuseen, metsän uudistamiseen ja metsäluonnon turvaamiseen liittyviä vähimmäisvaatimuksia.

      Metsänhoito | Pitäisikö metsälakia päivittää? Nyt ontuvat uudistamisvelvoitteen ja harvennuksien valvonta

      Tilaajalle
    • Vuoden 2014 metsälain muutoksen jälkeen metsiä on uudistettu aiempaa nuorempina ja harvennettu yhä voimakkaammin. Tutkijoiden mukaan hakkuutapojen muutokset eivät välttämättä johdu metsälaista.

      Metsäpolitiikka | Metsänomistajan vapaudet lisääntyivät yhdeksän vuotta sitten, mutta tuliko uudistuksesta liiankin lepsu? Lähes joka toinen metsänomistaja tiukentaisi metsälakia

    Artikkelin aiheet
    metsänviljely
    taimikko
    Metsäkeskus
    kuusi
    rauduskoivu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla