• Aurinkovoima voi monipuolistaa turvemaiden lajistoa

    Aurinkopaneelien alle parhaita olisivat loppuun nostetut ja ohuet turvemaat. Päästöjä voi pienentää myös vettämällä, mutta siitä voi koitua ongelmia.
    Tilaajalle
    Aurinkopaneelien testausta entisellä turvetuotantoalueella Alavuden Vuorennevalla.
    Aurinkopaneelien testausta entisellä turvetuotantoalueella Alavuden Vuorennevalla. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Energia
    27.2.202614:45
    Eija Mansikkamäki

    Aurinkopaneelien sijoittaminen heikkoravinteisille pelloille, lajiköyhille alueille ja turvemaille voi olla jopa hyödyllistä luonnon monimuotoisuudelle, sanoo Suomen ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Kari-Matti Vuori.

    Selvitysten mukaan kasvilajit voivat runsastua, ja aurinkovoima on linnuille ja lepakoille tuulivoimaa vähemmän haitallista.

    Lisäksi turvemaiden vettäminen hyödyttäisi luonnon monimuotoisuutta ja vähentäisi vesistö- ja ilmastopäästöjä.

    Suomen oloissa luontovaikutukset tunnistetaan vielä huonosti, mutta luontoköyhillä alueilla on mahdollisuuksia positiiviselle monimuotoisuuskehitykselle, Vuori summaa.

    Hän puhui tiistaina verkkoseminaarissa, jonka järjesti EU-rahoitteinen Puhtaan energiajärjestelmän siirtymä-hanke eli REPower-CEST.

    Aurinkovoiman rakentamisen etuina nähdään aluetalouteen, huoltovarmuuteen, vihreään siirtymään ja investointeihin liittyviä hyötyjä, kun taas epäilyt liittyvät metsä- ja luontokatoon sekä maiseman ja maankäytön muutoksiin.

    Teollisen mittakaavan aurinkovoimalat ovat Suomessa teholtaan 81–770 megawattia. Niitä on valmiina 35, rakenteilla 70 ja suunnitteilla 140. Aurinkovoimaloita koskeva kaavoituslaki on menossa keväällä eduskunnan käsittelyyn.

    Entiset turvetuotantoalueet sopivat hyvin aurinkopaneeleille.

    Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija Liisa Maanavilja huomautti, että entiset turvetuotantoalueet sopivat hyvin aurinkopaneeleille: suonpohjat ovat valmiiksi tasaista maata, puustoa ei tarvitse poistaa ja raskaalle kalustolle sopiva tiestökin on valmiina.

    Toisaalta kuivatettu turve jatkaa hajoamistaan. Parhaat keinot ilmastollisesti estää turvemaiden päästöjä olisivat niiden metsitys ja vettäminen, mutta puut tai edes täysikokoinen ruokohelpi eivät mahdu paneelien alle.

    Hyödyllisintä olisikin vettämisen ja rahkasammalen yhteiskäyttö.

    Nurmen ja paljaan turpeenkin päästöt pienenevät ajan mittaan, kun turve ohenee. Aurinkopaneelien alle parhaita olisivat loppuun nostetut ja ohuet turvemaat.

    Myös paaluperustus voi vaatia jo ankkuroinnin, jos turvesyvyys ylittää metrin.

    GTK:n erikoistutkija Lauri Ikkala huomautti, että turve kuivana ja erityisesti märkänä pienentää maan kantavuutta. Jos vedenpintaa nostetaan, paneelien paalujen vetolujuus heikkenee.

    Kantavuushaasteiden vuoksi huoltokäyntejä pitäisi tehdä kevyillä mönkijöillä tai talvella.

    Lisää aiheesta
    • Aurinkotekniikan toimitusjohtaja Joonas Kinnunen arvioi, että Suomessa käytettävistä aurinkopaneeleista 95 prosenttia on tehty Kiinassa. Hänen mielestään olisi hyvä, että Euroopassa alettaisiin tuottaa aurinkopaneeleita nykyistä enemmän.

      Energia | Aurinkopaneelien hankinta kallistuu, kun Kiina lopettaa maansa tuotantoa kiihdyttäneen vientituen

      Tilaajalle
    • Heinnevan aurinkopuisto Lapualla on yksi Suomen suurimmista.

      Politiikka | 50 hehtaarin raja on mielivaltaa – näinkö hallitus keskittää aurinkovoimalatkin?

    • Aurinkopaneeleista osa kääntyy auringon kulman mukaan.

      Energia | Suomeen rakennettiin ennätysmäärä teollista aurinkovoimaa – myös tuulivoiman määrä kasvoi

      Tilaajalle
    • Mikäli aurinkopaneelirivien väliin jää maataloustoiminnan mahdollistava kaista, voidaan se jatkossa ilmoittaa tukihakemuksessa maatalousmaana. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Muutoksia peltolohkojen korvauskelpoisuuteen ja viljelykiertoon – hyviä uutisia aurinkopaneelipelloille ja puhdaskauran viljelijöille

    • Keski-Pohjanmaalla Lestijärven kiinteistöverotulot kasvoivat 98 prosenttia ja Etelä-Pohjanmaalla Kurikan kiinteistöverotulot kasvoivat 38,8 prosenttia.

      Talous | Kymmenessä kunnassa aurinko- ja tuulivoimalat tuovat jo yli puolet kiinteistöveroista − katso, onko oma kotikuntasi listalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    aurinkovoima
    turvemaat
    luonnon monimuotoisuus
    ympäristövaikutukset
    uusiutuva energia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi