• Hallinto-oikeuden päätös herättää kysymyksiä: Kuka kelpaa valittamaan susiluvista?

    Helsingin hallinto-oikeus päätti jättää tutkimatta susien pannoituksesta tehdyn valituksen. Mutta kuka oikeastaan on kelvollinen valittamaan hallinto-oikeuteen, kysyy kolumnissaan MT:n erätoimittaja Eija Vallinheimo.
    Susia on tarkoitus pyytää ja pannoittaa kolmena vuonna yhteensä 60 kappaletta.
    Susia on tarkoitus pyytää ja pannoittaa kolmena vuonna yhteensä 60 kappaletta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    23.2.202416:00
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskus myönsi marraskuussa Luonnonvarakeskukselle luvan metsästyslaissa ja -asetuksessa määriteltyjen kiellettyjen ja rajoitettujen menetelmien käyttämiselle susien pyydystämisessä niiden pannoitusta varten.

    Luonnonvarakeskus aikoo pyytää ja pannoittaa susia kolmena vuonna yhteensä 60 kappaletta.

    Helsingin hallinto-oikeus päätti jättää Pelastetaan Metsäpeurat ja Maaseutu Susilta ry:n sekä yhden yksityishenkilön tekemät valitukset tutkimatta. Hallinto-oikeuden mukaan valitusoikeus on vain sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.

    Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi kommentoi taannoin KHO:n päätöstä, joka on käytännössä lopettanut suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen Suomessa. Kuusiniemen mukaan oli kohtuutonta sysätä vastuuta tilanteesta luonnonsuojelujärjestöille, jotka käyttävät niille laissa säädettyä valitusoikeutta viranomaisten päätösten lainmukaisuuden tutkimiseksi.

    Valitusoikeutta ja päätösten lainmukaisuuden tutkimista ei kuitenkaan herunut Pelastetaan Metsäpeurat ja Maaseutu Susilta ry:lle, koska sillä ei ollut alueellisia yhdistyksiä. Pelastetaan Metsäpeurat ja Maaseutu Susilta ry:n säännöistä ilmenee, että yhdistyksen toiminta-alue on koko Suomi sekä lisäksi Pohjoismaat ja Venäjä. Jotta hallinto-oikeus olisi tutkinut valituksen, yhdistyksellä olisi kaiketi pitänyt olla alueyhdistys jokaisella 15 poikkeuslupa-alueella.

    Riistakeskus on määritellyt poikkeuslupa-alueeksi koko Suomen eli Etelä-Hämeen, Etelä-Savon, Kaakkois-Suomen, Kainuun, Keski-Suomen, Lapin, Oulun, Pohjanmaan, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Rannikko-Pohjanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueet eli käytännössä koko Suomen.

    Luonnonsuojeluyhdistykset ovat valittaneet aiemmin Suomen riistakeskuksen myöntämistä suden metsästykseen liittyvistä poikkeusluvista hallinto-oikeuksiin. Tähän mennessä muun muassa Luonnonsuojeluliitto Tapiola ja sen paikallisyhdistykset ovat onnistuneet saamaan alulle useita kymmeniä oikeusprosesseja. Esimerkiksi Luonnonsuojeluliitto Tapiola-Karelia on rekisteröity Joensuuhun, vaikka postiosoite PRH:n yhdistysrekisterissä on merkitty Lopelle.

    Varmistaako johonkin paikkakunnalle rekisteröity yhdistys sen, että valituksen tekee se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään?

    Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Poikkeuslupa on saatu yhteensä 60 suden pyytämiselle ja pannoittamiselle.

      Erä | Hallinto-oikeus ei tutki valitusta Luken saamasta poikkeusluvasta pyydystää ja pannoittaa 60 sutta – "Valittajilta puuttuu valitusoikeus"

    • Tämän syksyn karhujahdissa kaadettiin 152 karhua. Kannanhoidollisen karhunmetsästyksen jatkosta ei ole toistaiseksi tietoa tai varmuutta.

      Erä | KHO:n presidentti suurpetojen metsästyslinjauksen seurauksista: ”Oikeus kantaa vastuunsa, mutta on kohtuutonta sysätä vastuuta luonnonsuojelujärjestöille”

    • Suurpedot ovat EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelemia lajeja.

      Erä | Miten tässä näin kävi? Luontojärjestöjen valitustehtailu ajoi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen umpikujaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hallinto-oikeuden päätös
    valitusoikeus
    susiluvat
    luonnonsuojelujärjestöt
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle