• Tutkimus paljastaa, millaisissa elinympäristöissä näätä, kärppä ja lumikko vipeltävät

    Tuore tutkimus antaa tietoa siitä, miten metsän rakenne ja maaston vaikuttavat eri näätäeläinten viihtymiseen.
    Lumikko on koko maailman petonisäkkäistä pienin.
    Lumikko on koko maailman petonisäkkäistä pienin. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Metsä|Luonto
    16.4.202612:00
    Eija Vallinheimo
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Aalto-yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimus selvitti näätäeläinten elinympäristöjä lentolaserkeilauksella ja lumijälkiaineistolla. Pinja-Emilia Lämsä kertoo, että tieto auttaa ymmärtämään elinympäristöjen muutoksia. Kärpän ja lumikon kannat ovat laskeneet pitkäaikaisesti.

    Aalto-yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa kartoittaneet näädän, kärpän ja lumikon elinympäristöjä koko Suomen laajuudelta. Lentolaserkeilausta ja lumijälkitietoja yhdistävä tutkimus tarjoaa tietoa siitä, miten metsärakenne ja maasto vaikuttavat lajien esiintymiseen.

    “Uuden tutkimusmenetelmän avulla saimme arvokasta tietoa, joka auttaa tunnistamaan näätäeläimille tärkeitä elinympäristöjä aiempaa laajemmin – ja jatkossa arvioimaan esimerkiksi maankäytön muutosten vaikutuksia niihin”, kertoo geoinformatiikan väitöskirjatutkija Pinja-Emilia Lämsä Aalto-yliopiston tiedotteessa.

    Tutkimuksen pohjalta syntyvät kartat kertovat, missä näätäeläimiä on havaittu. Tutkimuksessa havaittiin selviä eroja lajien välillä: näätä viihtyy tiheissä ja monikerroksisissa varttuneemmissa metsissä, kärppä puolestaan hyödyntää sekä metsiä että avoimempia alueita.

    Lumikon esiintyminen näyttää kytkeytyvän vähemmän metsän rakenteeseen ja enemmän maanpinnan kasvillisuuteen.

    “Lumikko elää lähempänä maanpintaa ja käyttää lähes yksinomaan myyriä ravintonaan. Myyrien saatavuus saattaa siis olla sille maaston rakenneominaisuuksia tärkeämpi tekijä elinympäristöä valitessa”, Lämsä sanoo.

    Näätäkanta on taantunut etelässä ja runsastunut pohjoisessa.
    Näätäkanta on taantunut etelässä ja runsastunut pohjoisessa. Kuva: Heikki Willamo

    Luonnonvarakeskuksen mukaan kaikkien kolmen lajin kannat ovat laskeneet Suomessa monin paikoin viime vuosikymmenten aikana. Näätäkanta on Etelä-Suomessa pudonnut noin puoleen 1990-luvun tasosta. Pohjois-Suomessa kanta tosin on kasvanut merkittävästi. Suomen kärppäkannasta on hävinnyt noin 84 prosenttia ja lumikkokannasta noin 70 prosenttia.

    Lämsän mukaan kyse ei ole pelkistä lyhytaikaisista kannanvaihteluista, vaan erityisesti kärpän ja lumikon kohdalla pitkäaikaisesta ja voimakkaasta taantumasta. Tarkkaa syytä ei vielä tunneta, mutta taustalla voivat olla esimerkiksi heikentyneet myyräsyklit ja metsien rakenteen muutokset.

    ”Esimerkiksi lumikon ja kärpän vähenemisen on arvioitu lisäävän myyräkantoja, mikä puolestaan voi johtaa lisääntyviin taimikkotuhoihin ja siten vaikuttaa sekä luonnonmetsiin että metsätalouteen”, Lämsä sanoo.

    ”Esimerkiksi lumikon ja kärpän vähenemisen on arvioitu lisäävän myyräkantoja, mikä puolestaan voi johtaa lisääntyviin taimikkotuhoihin.”

    Aalto-yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä tutkimuksessa hyödynnettiin Maanmittauslaitoksen koko Suomen kattavaa lentolaserkeilausaineistoa, jonka avulla voidaan muodostaa kolmiulotteinen malli maastosta ja metsistä. Malli kuvaa puuston korkeutta, tiheyttä ja kerroksellisuutta sekä maiseman vaihtelua.

    Tätä metsärakennetta kuvaavaa aineistoa yhdistettiin Luonnonvarakeskuksen lumijälkiaineistoon kymmenen vuoden ajalta.

    “Lentokoneesta tehtävän laserkeilauksen avulla voidaan kuvata tarkasti elinympäristöjen, esimerkiksi metsien, rakennetta, mihin monien lajien esiintyminen kytkeytyy. Näin eläinten elinympäristöjä voidaan tutkia laajemmassa mittakaavassa ja tehokkaammin kuin perinteisten maastomittausten avulla”, Lämsä sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Suuri vuosittainen vaihtelu on tyypillistä oravalle. Oravakanta on kuitenkin laskentojen aikana taantunut noin kolmannekseen.

      Erä | Riistanisäkkäiden lumijälkilaskennat käynnistyvät taas – laskennat ovat ainoa tapa seurata monen lajin kannanvaihtelua

      Tilaajalle
    • Näätä on taitava kiipeilijä, joka kapuaa näppärästi puihin esimerkiksi saaliin perässä.

      Luonto | Korpimaiden pieni vaeltaja saattaa liikkua yöllä jopa kymmeniä kilometrejä – näädän tassut ovat kuin lumikengät

      Tilaajalle
    • Näätä on keskikokoinen petonisäkäs.

      Erä | E-S: Näätä aiheutti tuhansien eurojen vahingot kesämökkiin – ”Olisi voinut mennä purkuun koko mökki”

    • Näätäeläimen laji herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Moni piti eläintä kokonsa puolesta lumikkona. Kärpällä on kuitenkin selkeä tumma hännänpää.

      Eläimet ja kasvit | Kärppä rupesi ärhentelemään kissalle – tilanne meinasi äityä tappeluksi, kunnes isäntä juoksi väliin

    Artikkelin aiheet
    näätä
    kärppä
    lumikko
    elinympäristötutkimus
    Aalto-yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle