Hirvien metsästyksen yhteydessä tehdyistä hirvihavainnoista laskettu vasatuotto eli vasoja per aikuinen naaras on pienentynyt monilla hirvitalousalueilla trendinomaisesti. Pienenemisen merkkejä on havaittavissa 43/59 hirvitalousalueesta.
”Näillä alueilla vähennys on ollut keskimäärin noin 16 prosenttia. Tällä hetkellä hirvitalousalueiden keskimääräinen tuotto on 0,78 vasaa naarasta kohden. Tämä ei ole vielä kuitenkaan lohduton tilanne, mutta pienemisen edelleen jatkuminen olisi huolestuttavaa”, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jyrki Pusenius tähdentää.
Vasapainojen pieneneminen keskittyy Lounais-Suomeen ja Pohjois-Suomeen. Alle 70-kiloinen vasa katsotaan pieneksi, mutta ei vielä katastrofaaliseksi. Keskimäärin pienimmät vasat syntyvät lounais-saaristossa.
Koska molemmissa ilmiöissä kyse on pitkään jatkuneesta trendistä, asiaa on katsottu tarpeelliseksi tutkia. Tuoreessa tutkimuksessa keskityttiin moniin erilaisiin potentiaalisesti vaikuttaviin tekijöihin.
Vasatuottoon negatiivisesti yhteydessä olevia tekijöitä olivat Etelä-Suomessa suurpetojen tiheys, valkohäntäpeurakannan tiheys, suuri lumimäärä maaliskuussa, lämpimät talvet ja kesät sekä aikuisiin naaraisiin kohdistunut metsästyspaine. Pohjois-Suomessa syitä olivat toukokuun lumisuus ja aikuisiin naaraisiin kohdistunut metsästyspaine. Myös monilla muilla ympäristön rakennetta ja säätä kuvaavilla muuttujilla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys vasatuoton kanssa.
Vasapainoihin negatiivisesti yhteydessä olevia tekijöitä olivat muun muassa Etelä-Suomessa valkohäntäpeuratiheys ja kesän lämpötila, Pohjois-Suomessa puolestaan porotiheys.
”Helpoimpia tapoja vaikuttaa vasatuottoon ja -painoihin on tällä hetkellä valkohäntäpeurojen pitkäjänteinen vähentäminen. Myös parhaiten tuottavien isojen naaraiden säästäminen metsästyksessä ja lehtipuiden suosiminen ovat hyviä tapoja edistää vasatuottoa.”
”Talven ja kesän lämpötilojen negatiiviset yhteydet vasatuottoon huolestuttavat ajatellen ilmastonmuutosskenaarioita”, Pusenius sanoo.
Myös loisten ja tautien suurella määrällä oli yhteys pieniin vasapainoihin, mutta Puseniuksen mukaan on vaikea vielä sanoa, kumpi on muna ja kumpi kana eli onko esimerkiksi ravinnon puutteen vuoksi heikentyneissä ja pienissä vasoissa tauteja enemmän vai onko jokin tauti pienen koon perimmäinen syy.
Suomen hirvikannan koko syksyn 2022 jahdin jälkeen oli noin 77 000 hirveä. Hirviä saatiin saaliiksi kaikkiaan runsaat 37 000, mikä on noin 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Ruotsissa pudotus on ollut vielä rajumpi. Syksyn jahdissa saatiin 46 000 hirveä mikä on lähes puolet edellisvuosien noin 80 000 hirven saaliista.
Pusenius puhui aiheesta Riistapäivillä tammikuun lopussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
