Kuusamolaisuus karisee Pölkystä itävaltalaisten komennossa

Suomessa on seurattu viime vuodet mielenkiinnolla, millaisen omistajan perinteinen sahayhtiö Pölkky sai, kun itävaltalainen Pfeifer Group osti Virranniemen perheyhtiön vuonna 2023.

Ei ollut varsinainen yllätys, että entisen omistajaperheen edustajien työsuhteet päättyivät yhtiössä hyvin nopeasti omistajavaihdoksen jälkeen. Etenkin sen jälkeen, kun kaupan osapuolet olivat sittemmin riitautuneet.

Uuden omistajan ote kiristyi entisestään, kun johtajistosta siivottiin suomalaisia pois ja Pfeifer lähetti omat miehensä tärkeimpiin johtajapesteihin.

Tämäkään ei kuitenkaan itävaltalaisille riittänyt. Hiljattain Pfeifer tiedotti, että Pölkky siirtyy myös nimenä historiaan. Suomen tuotantoyhtiön nimeksi tulee 1.6.2026 alkaen Pfeifer Nordics oy. Lisäksi myyntitoiminnot integroidaan Pfeifer Timber GmbH:n Helsingin toimipisteeseen.

Umpipohjoissuomalaiselle toiminnalle Helsinki on yllättävä veto. Voisi ajatella, että Kuusamossa ja sen lähialueilla toimiville tehtaille olisi eduksi, jos sen myynti olisi tuotannon kanssa samassa paikassa, yhteistyö sujuisi saumattomasti ja henkilöt tuntisivat toisensa. Monilla yrityksillä tällainen on suorastaan tavoitteena. Puhumattakaan siitä, kuinka merkittävä yritys ja brändi Pölkky on Kuusamossa ollut – esimerkiksi paikallinen naisten mestaruussarjassa pelaava lentopallojoukkue on nimeltään Pölkky Kuusamo.

Selvää on, että Itävallasta on miellyttävämpää matkustaa Helsinki-Vantaalle kuin Kuusamoon. ”Helsinkiin perustetun toimipisteen avulla Pfeifer saavuttaa konsernin suoran läsnäolon Suomessa”, yhtiö perusteli tiedotteessaan. Onko läsnäolo Pohjois-Suomessa jollain lailla epäsuoraa olemista, ken tietää.

Kuusamo ei itävaltalaisia näytä erityisesti kiinnostavan, mutta tukkipulassa tuskailevat keskieurooppalaiset ovat kiertelemättä sanoneet, että suomalaiset puut sen sijaan kiinnostavat erittäin paljon. Euroopassa ei ole montaa muuta maata, jossa tukkipuiden saatavuus olisi yhtä hyvä kuin Suomessa.

Meillä on Suomessa paljon Pölkyn kaltaisia vahvoja perheyrityksiä, joilla on valtavan suuri merkitys alueellisesti ja yhteenlaskettuina koko maan taloudelle. Puunjalostus on myös ala, jossa meillä on pitkät perinteet ja pitäisi olla paljon osaamista. Jos toisen ja kolmannen polven yrittäjillä ei ole halua tai kykyä jatkaa ja kehittää toimintaa, ja yritys myydään mieluiten pois, millaiset tulevaisuudennäkymät meillä on? Ajaudummeko omistuksen puutteessa maaksi, josta muut haalivat vain raaka-aineita?

Pölkyn esimerkki osoittaa, mikä merkitys kasvollisella ja paikallisella omistajuudella on. Kun omistaja vaihtuu, vanhat arvot muuttuvat hetkessä.