

Hyönteisten talvehtimiskyky on nisäkkäisiin verrattuna omaa luokkaansa. Hyönteisillä on kyky korvata kehossa olevaa vettä pakkasnesteellä, kuten glyserolilla. Ne voivat myös vajota alijäähtyneeseen tilaan ja selviytyä siten talven yli.
Eri hyönteislajit ovat kehittäneet tapansa selviytyä talvesta. Suurin osa talvehtii toukkana.
”Kirjanpainaja selviytyy parhaiten aikuisena. Pohjoisten ruskomäntypistiäisen munien taas on todettu selviävän jopa -40 asteessa tuhoutumatta”, kertoo tutkija Tiina Ylioja Luonnonvarakeskuksesta.
Hyönteiset sopeutuvat muuttuviin olosuhteisiin moniin muihin eliölajeihin verrattuna lyhyessä ajassa. Rajallisista resursseista kilpailtaessa erilaistuminen käy lajin voitoksi. Esimerkiksi mäntypistiäisistä ruskomäntypistiäinen talvehtii munana, pilkkumäntypistiäinen kotelona. Kesän tullen ne käyvät mäntyjen neulasten kimppuun eri aikaan, eri kehitystahdista ja lisääntymisajankohdasta johtuen. Lajien kannalta elinympäristö tarjoaa näin ravinnon molemmille, ihmisen näkökulmasta tuho maksimoituu.
”Osa lajeista taas pumppaa itsensä täyteen pakkasnesteitä.” Tiina Ylioja
Osa hyönteislajeista viettää talven hangen suojissa maan pinnan karikkeessa. ”Osa lajeista taas pumppaa itsensä täyteen pakkasnesteitä, jotka auttavat selviämään hengissä kaarnan koloissa”, kertoo Ylioja.
Tuhohyönteiset talvehtivat pääosin lepotilassa, mutta harmittomista hyönteisistä muutamat, kuten talvisääski ja hyppyhäntäiset, pysyvät aktiivisena myös talvella.
Muuttuvat olosuhteet ja sään ääri-ilmiöt tukevat tuhohyönteiskantojen kasvua. Ne ehtivät tehdä useamman sukupolven kesän aikana.
”Havupuut kärsivät kuivuudesta ja vastustuskyvyn heiketessä niihin tarttuvat puustoa heikentävät taudit. Sen myötä tuhohyönteiset pääsevät levittäytymään laajasti. Myös myrskytuhoalueet tarjoavat hyönteisille tilaisuuden levittäytyä”, kuvaa tutkimuspäällikkö Markus Melin Luonnonvarakeskuksesta.
”Tuhoriski tulee kasvamaan tulevaisuudessa, se on varma. Miten riski realisoituu erityyppisiin ja ennen kaikkea eri tavoin käsiteltyihin metsiin, sitä tutkimuksen kautta pyritään ennakoimaan, ” Melin jatkaa.

Kovista pakkasista toivotaan siis turhaan apua estämään tuholaisiksi luokiteltavien hyönteisten leviämistä. Ilmaston muuttuminen näkyy ensin Suomen talviin ja pitkään pimeään kauteen sopeutuneiden kotoperäisten tuhohyönteisten nousuna.
”Kirjanpainaja ja okakaarnakuoriainen ovat kotoperäisiä lajeja, niitä on Suomessa ollut aina. Kannat ovat vahvistuneet viimeisten vuosikymmenien aikana muuttuneen ilmaston myötä”, Melin toteaa.
”Loppukesän viileys näyttäisi olevan havununnankin lisääntymiselle haaste.” Markus Melin
Okakaarnakuoriainen on tekemässä vahvan paluun Suomen metsiin. Siitä ennakoidaan lähivuosina ongelmaa havupuille.
Rajoja kolkuttelevat lisäksi talvenkestävät tulokaslajit. Niistä tutkimuksen alla on etenkin havununna. Tämä havumetsiä uhkaava perhoslaji koituu kannan lisääntyessä kuusen ja männyn neulasten tuhoksi. Se talvehtii munina männyn kaarnan koloissa.
”Havununnaa on tavattu ensi kerran 1950-luvulla. Aina 90-luvulle saakka havainnot pysyivät muutamissa vuodessa. Nyt pohjoisin havainto on jo Kajaanista ja viiden vuoden seurantatutkimuksen mukaan Suomeen on muodostunut perhoslajin pysyvä kanta”, selvittää Melin.
Vuoden lämpösumman kohotessa ötököillä koittavat hyvät ajat. Jotain jarrua pohjoiset olosuhteemme kuitenkin hyönteisille painavat.
”Loppukesän viileys näyttäisi olevan havununnankin lisääntymiselle haaste. Samoin kirjanpainajakaan ei toistaiseksi näytä ehtivän tehdä toista sukupolvea”, kertoo Melin.
Lohtua tilanteeseen tuo myös se, että tulokaslajeistakin suurin osa on harmittomia, tutkijat muistuttavat.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
